Voiko lapsi olla yksin kotona?

Suomen laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Lastensuojelulain mukaan viranomaisten on puututtava asiaan, kun lapsen hoidon laiminlyönti vaarantaa lapsen kehitystä.

Alakouluikäinen on liian pieni viettämään kokonaisia päiviä toistuvasti yksin kotona. Lapsen ikä ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri, jonka mukaan arvioidaan, voiko lapsi jäädä yksin kotiin ja voiko hän huolehtia nuoremmasta sisaruksestaan – siihen vaikuttaa moni muukin seikka. Jos lapsi esimerkiksi pelkää yksin oloa, hän on liian pieni viettämään aikaansa yksin.

Alakouluikäisen lapsen pitäisi pääsääntöisesti olla aikuisen seurassa. Silti kouluikäinen lapsi voi ja usein haluaakin harjoitella yksinoloa. Tuolloin hänen kanssaan täytyy käydä läpi, kuinka hän voi toimia, jos sattuu jotakin tai jos hänestä tuntuu yksinäiseltä tai pelottaa. Erityisesti kun ulkona on pimeää, lapsi saattaa tuntea olonsa yksinäiseksi. Lapsen kyky eritellä sisäisiä pelkoja ulkoisesta todellisuudesta on rajallinen ja hän saattaa yksin ollessaan joutua pelon valtaan.

Vaikka alle 13-vuotias lapsi kokisi yksin ollessaan olonsa riittävän turvalliseksi, hänellä ei useinkaan ole valmiuksia toimia oikein hätätilanteissa. Tutkimusten mukaan lapset muistavat alle puolet heille annetuista turvallisuusohjeista. Lapsen turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa paljon se, onko lähellä naapureita tai tuttuja, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä, tai voiko vanhempi vastata puhelimeen, jos lapsi soittaa. Hätänumerot on syytä käydä läpi lapsen kanssa ja kirjoittaa muistiin.

Vanhempi voi myös ulottaa huolenpitonsa lapseen silloinkin, kun hän ei ole itse paikalla: termospullossa voi olla kaakaota, lautasella valmiiksi tehtyjä voileipiä. Lisäksi voidaan sopia säännöllisistä puheluista. On myös sovittava, mitä lapsi saa ja ei saa tehdä, kun hän on yksin kotona – voiko hän esimerkiksi mennä ulos leikkimään vai onko hänen pysyttävä sisätiloissa? Saako pyytää kavereita kylään?

On myös hyvä tarkkailla lapsen reaktiota, kun puhutaan yksin olemisesta: onko lapsi innokas, epäröivä vai selvästi haluton? Kuinka lapsi yleensä käyttäytyy, jos tapahtuu jotakin ennakoimatonta – hätääntyykö lapsi helposti?

Huolehtiminen on suoraan yhteydessä lapsen itsetunnon kehitykseen. Kun lapsesta huolehditaan arjessa hyvin, hän kokee itsensä arvokkaaksi. Se kehittää itsetuntoa. Sen turvin hän kykenee aikuisena huolehtimaan itse itsestään ja läheisistään. Hän oppii luottamaan toisten ihmisten saatavuuteen ja sekä pärjäämään yksin että pyytämään apua tarvittaessa.

Voiko lapsi viettää aikaa isovanhempien, naapurien, tuttavien tai kavereiden luona? Hyviä vaihtoehtoja ovat myös leikkipuistot, päiväleirit, kurssit ja kerhot. Esimerkiksi leikkipuistoissa on usein mahdollisuus lounasruokailuun. Onko vanhempien lomajärjestelyt mahdollista tehdä niin, että lomat pidettäisiin vaikka osittain eri aikaan? Onko työajan liukumia mahdollista hyödyntää niin, että lapsen ei tarvitse viettää pitkiä aikoja yksin kotona?

• Havainnoi lastasi ja pohdi millaiset valmiudet hänellä on yksin oloon. Pelkäävää lasta ei voi jättää yksin.
• Keskustelkaa lapsesi kanssa, millaisia tunteita yksinolo herättää. Pohtikaa millaiset valmiudet lapsella on toimia oikein hätätilanteissa. Hätänumerot on tärkeä käydä läpi lapsen kanssa ja ne on syytä tallentaa esimerkiksi kännykkään.
• Lapsen turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa paljon se, onko vanhempi tavoitettavissa esimerkiksi puhelimitse työpäivän aikana.
• Laatikaa yhdessä säännöt. Mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei? Voiko mennä ulos leikkimään vai onko pysyttävä sisätiloissa? Saako pyytää kavereita kylään?
• Huolenpidon voi yrittää ulottaa lapseen silloinkin kun ei itse ole paikalla: esimerkiksi tehdä jääkaappiin valmiiksi välipalaa.
• Lapsi on tärkeää huomioida kotiin palatessa. Yksin oltuaan lapsi voi olla tavallista huonotuulisempi, takertuvampi tai vetäytyvämpi. Työpäivän jälkeen on hyvä pyhittää aikaa yhdessäololle ja -tekemiselle.

Nuortakaan ei ole hyvä jättää yksin pitkäksi aikaa. Nuoren tehtävä on itsenäistyä, ja vanhempien tehtävä on jarruttaa liian aikaista itsenäistymistä. On tärkeää käydä vääntöjä vaikkapa siitä, lähdetäänkö yhteiseen reissuun vai ei. Itsenäistymisestä pitää keskustella perheessä.

Aivan joka viikonloppu ei pitäisi jättää 15-vuotiasta yksin, koska silloin vuorovaikutusaika vanhempien ja lapsen välillä jää vähiin. Tosiasia kuitenkin on, että 15-vuotias on lapsi. Kotona voi myös tulla yllättäviä tilanteita. Mitä tehdä, jos tulee sähkökatkos tai tulipalo? Jos kotona pelottaa, nuori ei saa illalla unta, jota hän kovasti tarvitsee.

Vaikka lapsi tai nuori osaa lämmittää ruuan, se ei tarkoita, että hänen pitäisi se aina tehdä. Yhdessä syöminen on tärkeää monestakin syystä: on todettu, että ruokailutottumukset ovat parhaimmat perheissä, joissa syödään yhdessä. Samalla ruokailutilanne mahdollistaa keskusteluja. Koululaisen täytyy saada kotona purkaa aikuiselle päiväänsä ja kiukutellakin rauhassa. Moni lapsi tarvitsee aikuista avuksi myös läksyjen teossa. Lapsi kasvaa ihmiseksi vain ihmisten seurassa. Tärkein vuorovaikutussuhde on se, jossa häntä rakastetaan. Mikään ei korvaa sitä mitä vanhempi voi antaa lapsilleen.

Murrosikäisen linnoittautuminen omaan huoneeseen kuuluu kehitysvaiheeseen. Yksityisyyden kunnioittaminen on tietyssä määrin hyvä asia. Samalla vanhemman pitää muistuttaa lapselle siitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsen ajatuksista ja tunteista. Lapsi saa ”hylätä” vanhempansa ja tekeekin usein niin sanallisesti (”et tajua mitään”), mutta vanhempi ei saa koskaan hylätä lastaan, ei psyykkisessä, eikä fyysisessä mielessä. On vain kestettävä ne lapselta saadut ei-kunnon-vastaukset.

Perhe luo itse menemisen ja tulemisen säännöt. Perusajatuksena on se, että koulusta ja töistä tullaan kotiin, ja jos on muuta menoa, siitä ilmoitetaan. Eiväthän vanhemmatkaan lähde työmatkalle ilmoittamatta, minne menevät ja milloin palaavat. Nämä ilmoittamisen pelisäännöt pätevät, vaikka nuori olisi täyttänyt 18. Vasta kun hän muuttaa muualle, hän päättää itse tulemisistaan ja menoistaan ja ilmoitusvelvollisuus loppuu.

Vanhemman on tärkeää kertoa nuorelle olevansa lähdössä esimerkiksi lenkille ja käydä koputtamassa nuoren ovelle silloin, kun hän palaa. Vaikka nuori katsoisi sen näköisenä, ettei häntä voi vähempää kiinnostaa, tästä kannattaa pitää kiinni. Se tarttuu. Hänkin alkaa ilmoittaa omista menoistaan. Vanhempien pitää käyttäytyä niin kuin toivoisi nuoren käyttäytyvän.

Mikään ei korvaa vanhemman läsnäoloa. Läsnäolo on oleellista. Nuorelle voi olla hyvin tärkeää sekin, että jompikumpi vanhemmista on kotona, vaikka nuori itse on muualla. Arjen hoivan merkitystä ei voi ylikorostaa.