Pieni lapsi erossa vanhemmistaan

Lapsen ensimmäisten ikävuosien aikana syntyy pohja lapsen myöhemmälle hyvälle kasvulle ja kehitykselle. Lapsi tarvitsee syntymästään saakka hoitajakseen aikuisen, johon hän voi solmia turvallisen ja pitkäkestoisen tunnesuhteen.

Varhaisessa vuorovaikutuksessa lapsen ja vanhemman välille syntyy kiintymyssuhde, joka muotoutuu ja vahvistuu yhteisessä arjessa.

Suotuisassa tilanteessa kiintymyssuhde muodostuu turvalliseksi ja lapsi kokee, että vanhempi on hänen saatavillaan, auttaa ja lohduttaa tarvittaessa.

Kun lapsella on riittävä perusturva, hän kykenee tutkimaan ympäristöään, leikkimään ja oppimaan uutta. Hän oppii myös hakemaan ja vastaanottamaan hoivaa ja tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee.

Kun lapselle muodostuu varhaisissa vuorovaikutussuhteissa perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus, se heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiin ja luo hyvän pohjan itsetunnon, minäkuvan ja empatiakyvyn kehittymiselle.

Lapsi alkaa toisella ikävuodella ymmärtää, että hän on vanhemmistaan erillinen ihminen. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lapsi seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi, jos nämä ovat poissa lähettyviltä liian kauan. Pienen lapsen on vaikea hahmottaa aikaa ja ymmärtää, että ero vanhemmasta ei ole lopullinen. Erossa oloon sopeutumiseen vaikuttavat lapsen iän lisäksi lapsen temperamentti ja aiemmat kokemukset.

Lähempänä kolmen vuoden ikää lapsen alkaa olla helpompi erota vanhemmistaan ja kestää heidän poissaoloaan jonkin aikaa. Lapsen mielikuva vanhemmistaan on jo sen verran vakiintunut, että hän kykenee esimerkiksi päivän kestävän eron aikana palauttamaan mieleensä mielikuvan vanhemmistaan ja saamaan siitä lohtua.

Erossa olon ajaksi lapselle on hyvä järjestää tuttu hoitaja, esimerkiksi isovanhempi tai muu läheinen aikuinen, mielellään lapselle tutussa paikassa. Turvallinen suhde hoitajan ja lapsen välillä kannattelee lasta erossa olon ajan.

Vanhemman pitää kertoa lapselle tulevasta poissaolostaan, vaikka lapsi ei osaisi itse vielä puhua. Myös lähtö on hyvä tehdä niin, että lapsi huomaa vanhemman lähtevän.

On luonnollista, että lapsella on ikävä vanhempaansa eron aikana. Ikävään on lupa, eikä lasta pidä ”pakkoreipastaa”.

Lasta voi auttaa pitämään vanhempansa mielessään jättämällä hänelle jonkin muiston vanhemmista, esimerkiksi valokuvan tai vanhemmalta tuoksuvan paidan. Lapselle voi myös kertoa, että vanhemmatkin ajattelevat ja ikävöivät lasta eron aikana.

Jos mahdollista, vanhempi voi muistuttaa itsestään lapselle erossa olon aikana, esimerkiksi juttelemalla puhelimessa tai videopuhelun kautta. Lapsen on hyvä kuulla vanhemman tuttu ääni ja nähdä vanhempansa, vaikka ei itse osaisikaan vielä puhua.

Kun vanhempi kohtaa lapsen erossa olon jälkeen, on hyvä muistaa, että lapsi voi purkaa ikäväänsä kiukuttelemalla ja vastustelemalla vanhempaansa.