Nuori tulee ulos kaapista

Ulostulo tarkoittaa sellaista tilannetta, jossa henkilö kertoo omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuoli-identiteetistään toisille ihmisille.

Perheen yhteydessä termi voi liittyä esimerkiksi hetkeen jolloin lapsi tai jo nuori aikuinen kertoo vanhemmilleen ja mahdollisille sisaruksilleen identiteetistään ja siihen liittyvistä pohdinnoista.

Vastaavasti termiä käytetään hetkestä, jolloin perheeseen kuuluva vanhempi tulee ulos kaapista eli kertoo muille perheenjäsenille olevansa esimerkiksi homo- tai biseksuaalinen tai transihminen.

Ulostulo on joskus perheen ihmissuhteita ja keskinäisiä tunteita ravisteleva kokemus, johon voi liittyä ristiriitaisiakin tunteita. Esimerkiksi ulostulleen nuoren vanhempi voi tuntea helpotusta ja iloa lapsen puolesta. Vanhempi voi tuntea hyvää mieltä siitä, että lapsi on uskaltanut jakaa asian hänen kanssaan.

Samalla lapsen uutinen voi kuitenkin myös herättää huolta vanhemmassa. Hän voi olla huolissaan esimerkiksi siitä, tuleeko hänen lapsensa kokemaan syrjintää tai ennakkoluuloja.

Joskus perheessä voi olla jonkin aikaa tilanne, jossa vain osa perheenjäsenistä tietää ulostulosta. Vanhemmilla saattaa olla esimerkiksi toive, että lapsi ”muuttaa mielensä” ja siksi he toivovat, ettei uutista kerrota heti kaikille. Lapsi tai nuori puolestaan on saattanut kerätä pitkään rohkeutta ennen asian jakamista ja saattaa toivoa että vanhempi olisi jatkossa tukena kun asiasta kerrotaan muille läheisille.

Ulostulo on pitkä ja jatkuva prosessi.  Yhteiskunnassamme usein oletetaan että ihminen on hetero tai että hänen sukupuolensa olisi helposti pääteltävissä esimerkiksi nimestä tai fyysisistä piirteistä. On myös mahdollista olla elämänsä eri vaiheissa eriasteisesti ”ulkona”. Voi olla, että esimerkiksi koulussa tai työelämässä seksuaalinen suuntautuminen, sukupuolen ilmaisu ja/tai sukupuoli-identiteetti pysyy yksityisenä asiana, mutta omassa lähipiirissä asia on arkea. Tässä mielessä ulostulo tapahtuu useamman kerran ja useissa eri yhteyksissä, ei siis vain yhdessä elämänvaiheessa.

Nykytiedon perusteella ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti ovat ainakin osittain synnynnäisiä ominaisuuksia. Voisiko ajatella, että enemmänkin vanhemmilla ja muilla läheisillä on vaikutusta siihen, miten lapsi pystyy hyväksymään itsensä?

Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on nykyään monia tapoja tulla lapsiperheeksi. Sateenkaariperheisiin kuuluu yhden ja kahden vanhemman perheitä, mutta myös esimerkiksi niin sanottuja apilaperheitä (kolmen tai neljän vanhemman perheitä).

Voiko olla, että lapsenlapsettomuuteen liittyvän surun takana on myös surua siitä, että lapsi ei välttämättä tule muodostamaan sellaista perhettä, kuin vanhempi olisi toivonut – esimerkiksi kahden keskenään eri sukupuolta olevan vanhemman ydinperhettä?

On totta, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva saattaa kohdata elämänsä aikana sellaisia haasteita, joita näiltä ominaisuuksiltaan enemmistöön kuuluva ei välttämättä kohtaa. Haasteita kohdatessa läheisiltä ihmisiltä saatu tuki on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi osa samaa sukupuolta olevista pareista ei saa samanlaista tukea lähipiiriltä, jota heteropareille annetaan: Elämänkumppania ei kutsuta sukujuhliin, kumppanin kuulumisia ei kysellä tai kihloihin menneelle parille ei tuoda samalla tavalla lahjoja kuin kihloihin menneelle heteroparille. Parisuhde, jolta puuttuu ulkoinen turvaverkko, on alttiimpi kriiseille ja erolle.

Tähän saattaa liittyä laajemmin ajatus siitä, ”mitä muut minusta ajattelevat.” Voiko ajatuksen taustalla olla häpeän tunnetta? Häpeää esimerkiksi siitä, että ystävät ajattelevat vanhemman olevan vastuussa lapsen seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen ilmaisusta tai sukupuoli-identiteetistä, vaikkei itse niin ajattelekaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumiseen on menneinä vuosikymmeninä liittynyt paljon häpeän tunteita, joita moni ihminen – niin läheinen kuin vähemmistöön kuuluva – kantaa edelleen sisällään. Häpeän tunteista ei pidä kokea syyllisyyttä, mutta on hyvä olla tietoinen tunteiden alkuperästä, jotta tunteita on mahdollista käsitellä.

Omaan seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin tutustuminen on jokaiselle ihmiselle erilainen prosessi. Samoin niiden määritteleminen on jokaiselle ainutlaatuista. Toisille asia on ehkä ollut aina jossain määrin selvä, toisille taas seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti on läpi elämän muutoksessa ja sen määrittelykin voi elämän eri vaiheissa muuttua.

Monet nuoret, jotka pohtivat omaa seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään, pohtivat asiaa pitkään ennen kuin tekevät päätöksen kertoa läheisilleen. Usein lapsen ulostulo ajoittuu vaiheeseen, jossa oma minäkuva alkaa olla selvärajainen ja jokseenkin kirkas. Monelle nuorelle ulostulo voi olla jännittävä tai jopa pelottava kokemus. Taustalla saattaa olla huoli siitä, että tulee torjutuksi tai että omaa kokemusta vähätellään.

Voiko ajatella, että riippumatta siitä, mihin ratkaisuihin nuori myöhemmin elämässään päätyy, oman seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen pohtiminen on juuri tässä hetkessä hänelle tärkeä? Aihe mietityttää nuorta ja on tärkeää, että nuori tulee kohdatuksi ja kuulluksi oman kokemuksensa ja mahdollisten aiheeseen liittyvien pohdintojen kanssa.

Erityisesti silloin, jos nuori kokee sukupuoliristiriitaa ja harkitsee lääketieteellisiä korjaushoitoja, hänen vanhempaansa saattaa mietityttää sukupuolen korjaamiseen liittyvien lääkehoitojen ja leikkausten peruuttamattomuus ja mahdolliset haittavaikutukset.

Suomessa sukupuoliristiriidan tutkimus ja hoito kuuluvat keskitetyn erityissairaanhoidon piirin, ja tutkimukset tehdään Tampereella tai Helsingissä. Tutkimuksista vastaavat psykiatrian ammattilaiset ja tutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että tutkittava on hakeutumassa korjaushoitoihin oikeista syistä ja että hän on tässä elämäntilanteessaan valmis aloittamaan korjaushoidot. Tutkimusjakso kestää vähintään puoli vuotta ja vasta diagnoosin asettamisen jälkeen on mahdollista saada sukupuoliristiriitaa helpottavia hoitoja. Alaikäisten kohdalla tutkimusjaksoon kuuluu myös perhetapaaminen.

Osalle sukupuoltaan pohtivista ja sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista ja nuorista keskustelutuki voi olla tärkeää silloinkin, kun hän ei haluaisikaan lääketieteellisiä hoitoja. On tärkeää, että sukupuoliristiriitaa kokeva lapsi tai nuori saa aina tarvitsemaansa, hänelle ja hänen perheelleen sopivaa tukea.