Siirry sisältöön

Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmät

Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmä on tarkoitettu vauvaperheille. Perheryhmiä järjestetään monissa kunnissa ympäri Suomen. Kysy omasta neuvolastasi mahdollisuutta osallistua perheryhmään.

Perheryhmä alkaa, kun vauva on 3–4 kuukauden ikäinen, ja ryhmään osallistuvat vauvan lisäksi molemmat vanhemmat. Myös yhden vanhemmat perheet ovat tervetulleita ryhmään!

Perheryhmään osallistuminen on perheelle täysin maksutonta.

 

Perheryhmiin osallistuu 4–6 perhettä. Ryhmät kokoontuvat noin joka toinen viikko 1½–2 tuntia kerrallaan, yhteensä 8–12 kertaa. Ryhmät kokoontuvat useimmiten iltaisin. Tapaamiseen sisältyy yhteinen välipalahetki. Perheryhmää ohjaa kaksi kunnan työntekijää.

Perheryhmissä pysähdytään yhdessä miettimään arjen tilanteita ja niiden vauvassa ja vanhemmassa herättämiä ajatuksia ja tunteita. Pohtimalla omia ja vauvasi kokemuksia opit ymmärtämään entistä paremmin vauvasi tarpeita ja käyttäytymistä. Keskustelut antavat uusia oivalluksia ja näkökulmia myös vanhemmuuteen tai puolison näkemyksiin.

Ryhmässä tutustut toisiin vauvaperheisiin ja voit jakaa kokemuksiasi vauva-arjesta samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kanssa.

Jokaisella tapaamiskerralla on oma teemansa, esimerkiksi Minä olen minä! Silloin jutellaan vauvan ja muiden perheenjäsenten luonteenpiirteistä. Sinun ilosi ja surusi ovat myös minun on teema, jonka yhteydessä keskustellaan vauvan ja vanhempien kokemista erilaisista tunteista ja niiden tarttumisesta perheenjäsenten välillä.

Perheryhmiin on osallistunut viimeisten vuosien aikana jo yli 2 000 perhettä. Vanhemmista 98 prosenttia suosittelee perheryhmää muille vanhemmille.

”Erittäin positiivinen kokemus ja hyödyllinen apuvälinen kasvussa vanhemmuuteen. Tutustui uusiin ihmisiin ja perheisiin. Antoi vastauksia omille uusille tunteille vauvan kanssa. Mukava perheen yhteinen harrastus =)”

Muiden vastaavassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa keskustelu avarsi omaa ymmärrystä vauvasta ja arjesta.”

Tämä on parasta mitä uudelle äidille voi tapahtua, saat ystäviä, vertaistukea ja jakaa tunteitasi ja ajatuksiasi muiden kanssa. Huippua!”

Kysy lisätietoja Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmistä omasta neuvolastasi tai MLL:n piiritoimistosta. Lisätietoja alkuvuodesta 2025 alkavasta ryhmästä, joka käynnistyy Vantaalla, antaa johanna.sourander@mll.fi.

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös