Varhaisten kokemusten vaikutus aivojen kehitykseen

Aivojen kehitys alkaa jo raskausaikana. Se alkaa alkeellisemmista rakenteista ja siten myös alkeellisemmista toiminnan mahdollisuuksista. Kehitys etenee vähitellen yhä pidemmälle kehittyneitä rakenteita.

Sekä aivotutkimuksen että kehityspsykologian näkökulmasta nimenomaan varhaisvuosien kehityksellä, oppimisella ja kokemuksilla on valtavan suuri merkitys aivojen ja mielen rakentumiselle: se mitä pieni lapsi jo raskausaikana sekä ensimmäisinä elinvuosinaan kokee, rakentaa ja muokkaa hänen aivojaan erityisellä tavalla.

Aivojen kehityksessä alkaa kiihkeimmän kehityksen vaihe noin kolme kuukautta ennen syntymää ja se jatkuu noin kolmen vuoden ikään asti. Kehitys jatkuu hitaampana, mutta edelleen vahvana läpi koko lapsuuden. Toki tämänkin jälkeen tapahtuu kehittymistä. Aivotutkimus on osoittanut, että ihmisen kyky oppia ja arvioida ympäröivää maailmaa yhä paremmin säilyy koko elämän ajan.

• biologinen kypsyminen
• perinnölliset ja yksilölliset ominaisuudet
• tunne- ja vuorovaikutuskokemukset
• muut kokemukset, virikkeet ja harjoittelu
• perushoivan laatu: uni, ravinto, ulkoilu, päihteiltä ja muilta vaaroilta suojaaminen.

Aivoihin syntyy tietynlaisia soluyhteyksiä sen mukaan mitä lapsi kokee. Aivojen kehitys on siis käytöstä riippuvaista. Kun sama kokemus toistuu, se vahvistaa tiettyjä soluyhteyksiä ja niiden rakenteita. Merkittävää onkin läheiseltä hoitajalta saatu pitkäaikainen hoiva ja arjen toistuvat kokemukset: ovatko ne pääsääntöisesti myönteisiä, ennustettavia ja luottamusta herättäviä vai kielteisiä.

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jos lapsen varhaisissa kokemuksissa toistuu ketju, esimerkiksi lapsella on nälkä – hän itkee – hänet otetaan syliin – ja annetaan ruokaa, lapsen mieleen muotoutuu myönteinen rata siitä, että kun hänellä on paha olo, hänen kannattaa pyytää siihen apua ja häntä autetaan. Lapselle muotoutuu sisäinen kokemus, joka myöhemmin ohjaa häntä herkästi ajattelemaan myönteisesti ja toiveikkaasti: tarpeeni ovat tärkeitä, minua ei jätetä yksin, vanhemmat pyrkivät minun parhaaseeni, maailmaan ja muihin ihmisiin voi luottaa.

Kielteiset kokemukset voivat synnyttää toisenlaisia ketjuja ja kytkentöjä, esimerkiksi tiettyyn hajuun tai ääneen voi liittyä pelon tunne. Vaikeat, toistuvat laiminlyönnit, hylkäämiset tai suoranainen pahoinpitely varhaisvuosina voivat vaurioittaa jopa pysyvästi aivojen kehitystä ja toimintaa.

Siihen miten lapsi kokee erilaiset tapahtumat ja kuinka kokemukset rakentavat soluyhteyksiä hänen aivoissaan, vaikuttavat myös lapsen yksilölliset perintötekijät. Yksi ihminen saattaa tulkita oman perimänsä ja historiansa vuoksi tietyn tapahtuman uhkaavaksi, toinen tuskin kiinnittää siihen huomiota. Lapsen aivojen kehitys on perintötekijöiden ja ympäristön vaikutusten yhteispeliä – kuten lapsen kaikki muukin kasvu ja kehitys.

Se, kuinka lapsen perintötekijöiden mukana tulevat ominaisuudet, kyvyt, mahdollisuudet ja uhatkin lopulta tulevat käyttöön ja ilmenevät, on pitkälti riippuvaista siitä ympäristöstä, missä lapsi elää. Aivojen ja vauvan treenaaminen ”superlahjakkuudeksi” ei kuitenkaan kannata, sillä vauva tarvitsee rauhan kasvulleen. Vauvat oppivat parhaiten uusia asioita, kun he ovat tyytyväisiä ja onnellisia – rakkaus, huolenpito, jatkuvuus, pysyvyys, säännöllisyys, turvallisuus sekä tunteiden ja oman arkisen ympäristön ihmeiden jakaminen ovat pienen parasta ”aivotreeniä”!

Leikki- ja kouluiässä aivojen hyvää kehitystä tuetaan edelleen hyvän arjen eväillä, hoivalla ja huolenpidolla. Koululainen tarvitsee kouluaherruksen, kotitöiden ja harrastusten vastapainoksi aikaa vapaalle olemiselle, oman luovuuden ja mielikuvituksen käytölle. Mukavia tapoja ruokkia lapsen aivoja ovat sadut, lorut, yhteiset keskustelut ja pohdinnat, käsillä tekeminen sekä liikkuminen.

Kun lapsi saa juosta, hyppiä, kiipeillä, keinua, heitellä kiviä, tasapainoilla puun rungolla tai kiipeilytelineellä, kulkea ja havainnoida vaihtelevassa metsämaastossa, poimia kukkia, suunnitella ja rakentaa risumajoja, hermosolut saavat muodostaa uusia monimutkaisempia kytkentöjä uusista aistimuksista ja liikekokemuksista stressittömässä ja muutenkin kasvua tukevassa tilassa.

Vauvan aivot kehittyvät suurelta osin vasta syntymän jälkeen. Aivoissa on jo syntymän hetkellä samat rakenteet kuin aikuisena, esimerkiksi oikea ja vasen aivopuolisko, mutta aivojen toiminta, hermosolujen ja aivojen eri osien väliset yhteydet, kypsyvät vasta vähitellen.

Aivojen kehittymisessä lapsuus- ja nuoruusiässä voidaan nähdä seuraavanlaisia vaiheita:

Aivorungon keskukset säätelevät mm. eloon jäämisen kannalta keskeisiä toimintoja, kuten sydämen sykettä ja hengitystä sekä uni- ja valverytmiä, syömistä ja ruoansulatusta ja pään ja kaulan liikkeitä sekä perusvireyttä: lapsi suuntaa huomionsa kohti uusia virikkeitä ja saatuaan niitä kylliksi kääntyy taas enemmän sisäänpäin. Vauva suuntautuu kohti tuttua ja sellaista, joka on aiemmin tuottanut mielihyvää.

Vauva tunnistaa oman äidin tuoksun, äänen ja kasvojen piirteet. Ne rauhoittavat lasta ja tuovat hyvää oloa. Tässä aivojen kehitysvaiheessa tapa hahmottaa maailmaa on tietyllä tapaa mustavalkoinen: on vain hyvä tai paha, miellyttävä tai epämiellyttävä.

Vauva on 2 kk:n iässä kiinnostunut uudella tavalla ympäristöstään ja erityisesti ihmisistä. Tämä voidaan havaita yhtä lailla vauvaperheen arjessa kuin aivotutkimuksessakin. Ihmiskasvot, katse ja kosketus ovat tärkeitä virikkeitä aivojen kehittymiselle.

Lapsi matkii vanhemman ilmeitä ja tavoittaa niitä tunteita, joita eri ilmeisiin liittyy. Tunneaivokuori pystyy ymmärtämään maailmaa ”väreissä”: monien tunteiden ja tunnelmien kautta. Tunteet ovat kuin merkkejä, joilla kokemuksia liitetään yhteen, arvotetaan, luokitellaan ja käsitellään: tuohon asiaan kannattaa suunnata huomio jatkossakin, tuota kannattaa välttää.

Tunnekokemukset herkistävät tiettyjä hermoston soluja odottamaan vastaavia kokemuksia myöhemminkin, ja näin ne muovaavat aivojen toiminnallisia rakenteita. ”Kun minä hymyilen ja jokeltelen, vanhempi vastaa minulle iloisesti ja hymyilee. Minun seurassani on mukavaa olla, olen tärkeä ja rakas.”

Tämä kehitysvaihe näkyy lapsen käyttäytymisessä muun muassa siten, että hänen kiintymyssuhteensa valikoituu muutamaan harvaan ihmiseen ja hän alkaa vierastaa muita. Lapsi myös pystyy seuraamaan läheisen ihmisen ajatuskulkuja: hän tarkastaa vanhempiensa kasvoilta, onko jokin tilanne turvallinen, ja hän suuntaa huomionsa samaan kohteeseen kuin vanhempi.

Lapsi alkaa oivaltaa, että eri ihmiset suhtautuvat eri tavoin eri tilanteisiin. Hän saattaa testailla missä asioissa äiti, isä, sisko tai joku muu ajattelee eri tavoin kun hän itse. Lapsi voi kaataa puuron pöydälle ja nauttia siitä, kun työntää sormensa ihanan pehmeään mössöön ja antaa sen tirsua sormiensa välistä, maalaa pöydän pinnan liukkaalla tahmalla. Hän kuitenkin oivaltaa äidin reaktioista, että äiti ei nauti tilanteesta, vaan äitiä suututtaa.

Vauva ymmärtää, että isä ja äiti voivat suhtautua joihinkin asioihin keskenään eri tavoin, esimerkiksi isä kannustaa kiipeämään sohvalle ja hyppäämään käsinojalta syliin, kun taas äitiä pelottaa, kun lapsi kiipeää korkealle. Tai isoveljestä on hauskaa, kun vauva maalaa seinää huulipunalla, vaikka äitiä tilanne ei ilahduta. Tämä kehitysvaihe luo pohjaa kyvylle asettua toisen ihmisen asemaan eli moraalin oppimiselle.

Aivoissa on oikea ja vasen aivopuolisko. Aivot käsittelevät tietoa samanaikaisesti kahdella eri tavalla, mikä on yksi ihmisaivojen erityisiä vahvuuksia.

Aivojen oikea puoli on niin sanottu sekä että -puoli, joka yhdistää ja näkee kokonaisuuksia, sitä miten asiat liittyvät toisiinsa. Vasen puoli, niin sanottu joko tai -puoli taas erottelee ja yksilöi havaintoja. Voidaan sanoa, että oikea puoli on aivojen tunnepuoli ja vasen taas tietoisen ajattelun ja järjen puoli. Aivojen oikean puolen toiminta kehittyy aiemmin eli varhaisessa lapsuudessa oikea aivopuolisko ohjaa toimintaa vahvemmin kuin myöhemmin.

Tietoiseen ajatteluun käytetään kieltä, joka sijaitsee vahvemmin vasemmalla puolella. Oikea puoli taas pystyy havainnoimaan, mitä sanotaan rivien välissä. Tämän lapsi oppii ensin, koska oikea aivopuolisko kypsyy ensin: pieni lapsi on herkempi sille, millä mielellä asiat sanotaan kuin itse sanoille. Aivojen vasen puoli on kiihkeässä kehitysvaiheessa 2–3 vuoden iässä. Tämä saattaa osaltaan selittää uhmaiän tinttailua: vasen puoli puhuu, lapsi harjoittelee olemaan ehdottomasti omaa mieltään.

Koska oikea aivojen puoli kypsyy ensin ja on vasenta suurempi, se usein aikuisillakin reagoi eri tilanteissa ensimmäiseksi. Alkureaktion jälkeen tulee mukaan ajattelu eli vasen puoli. Kun ihminen on toiminut tunteensa eli aivojen oikean puolen varassa, hän usein pyrkii hakemaan selityksen toiminnalleen järjestä, tietoisen ajattelun avulla, aivojen vasemmalta puolelta. Välttämättä tämä selitys ei lainkaan kuvaa niitä syitä, mikä oikeasti sai ihmisen toimimaan tietyllä tavalla.

Oikea puoli auttaa ihmistä toimimaan intuitiivisesti, kokemukseen pohjautuen, mutta tätä on usein vaikea kuvata sanoin. On hyvin vaativaa pystyä erittelemään, mitä eri tilanteissa tapahtuu tunnepuolella. Sitä voi harjoitella. Esimerkiksi kun lapsi raivoaa, aikuinen helposti reagoi tunteella, hänet valtaa sama tunne kuin lapsenkin, raivoon tulee vastattua raivolla. Jos vanhempi malttaa pysähtyä, tunnistaa tunnereaktionsa, ja ottaa lapsen raivon vastaan, hän pystyy sitten toimimaan tietoisemmin, pysymään tyynenä ja rauhoittamaan lastakin.

Englannin kielessä vanhempaa neuvotaankin haastavalla kasvatushetkellä: ”Act, don’t react” eli ajatuksena: toimi tietoisesti, älä pelkästään reagoi.

Aivojen kypsyminen johtaa uusien muistijärjestelmien syntymiseen. Niiu sanottu omaelämäkerrallinen muisti perustuu aivojen eri puolten yhteistoimintaan ja se kehittyy vasta noin kolmen vuoden ikään mennessä. Tästä syystä ihmisellä ei useinkaan ole juuri muistikuvia varhaisemmista ikävuosistaan.

Aivopuoliskojen väliset yhteydet ovat lapsuudessa vielä melko hitaita. Nopeat yhteydet kypsyvät murrosiässä. Siksi lapsen on esim. vaikea kertoa, miksi hän toimii tietyllä tavalla. ”En mä tiedä”, on tavallinen ja ymmärrettävä vastaus, kun aikuinen tivaa ”Miksi sinä noin menit tekemään?” Lapsi voi kyllä keksiä sellaisen vastauksen, jolla tietää välttävänsä vaikeuksia tai oppia vastaamaan siten kuin arvelee, että hänen odotetaan vastaavan.

Lasta voi hyvin auttaa ymmärtämään erilaisia tilanteita, sanoittaa niitä: ”Sinua taisi harmittaa kovasti, kun pikkusisko rikkoi leikkisi ja siksi tönäisit. Muistathan, että ketään ei saa satuttaa, vaikka kuinka suututtaisi. Pyydä ensi kerralla äitiä apuun.”

Lapsen aivot eivät kasva ja kehity tasaiseen tahtiin, vaan niiden kehittymisessä voidaan nähdä kiihkeän kehityksen ”spurtteja”, joiden jälkeen taas tasaisempia ja rauhallisempia vaiheita.

Vajaan kahden vuoden iässä lapselle kehittyy usein aiempaa parempi kyky suunnitella omaa toimintaansa. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että lapsi siirtää tuolin itselleen sopivaan paikkaan, jotta hän pääsee sen avulla kiipeämään ja hakemaan jotain tarvitsemaansa. Kun vajaa 2-vuotias siis kiipeää nappaamaan hyllyltä isän puhelimen leikkeihinsä, se on merkki upeasta aivojen kehittymisestä – vaikka puhelin sitten kylpisi yhdessä nukkevauvan kanssa.

Neljän vuoden iässä kiihkeä aivojen kehittymisen vaihe näkyy muun muassa entistä taitavampana ja sujuvampana puheen tuottamisena ja kielen ymmärtämisenä. Aivot ovat siis varsin loistavasti kehittyneet sillä kodin pienellä puhemyllyllä, joka viljelee ympärilleen kysymyksiä ja villejä ja lonkeroisia mielikuvitustarinoitaan!

Koulun aloittamisen aikoihin, 6–8 vuoden iässä, kehittyy lapsen hienomotoriikka ja käden ja silmän yhteistyötä vaativat taidot (esimerkiksi kynäote, piirtäminen, askartelu). Lapsen ajattelussa tapahtuu laadullinen muutos: lapsen on esimerkiksi aiempaa helpompaa luokitella esineitä ja yhdistellä asioita sekä ymmärtää syy-seuraussuhteita. Tämä antaa pohjaa ymmärtää paremmin erilaisia sosiaalisia tilanteita, sitä miten sosiaaliset suhteet toimivat. Alkaa pitkä harjaantumisvaihe: Kuinka löydän paikkani yhteisössä? Kuinka ristiriitoja käsitellään? Kuinka minun käytökseni vaikuttaa muihin ja muiden minuun?

Kun lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteita, hän ei enää toimi ja ajattele samalla tavoin tässä ja nyt, kuten pienempi lapsi. Lapselle voi tulla uudenlainen kokemus siitä, että aika kuluu nopeasti. Kesäloma tai viikonloppu tuntuu lyhyemmältä kuin pienempänä. Pikkulapsivaiheeseen liittyvä tietty ajattomuuden tunne väistyy. Jollakin tasolla lapsi voi kokea tästä menettämisen haikeutta.

Lapsen varttuessa jo olemassa olevien systeemien monimutkaisuus aivoissa kasvaa ja asettuu taas aina jossain vaiheessa uuteen tasapainoon. Usein tietyn uuden kehitysvaiheen alussa ajattelu on hyvin yksinkertaistavaa. Asiat ovat joko niin tai näin, ei mitään siltä väliltä. Kouluiän alussa tämä näkyy siten, että lapsen moraalinen ajattelu on melko ehdotonta: opettaja on kaiken tietävä auktoriteetti, tiettyjä sääntöjä on noudatettava.

10–12 vuoden iässä lapsella kehittyy erityisesti kyky loogiseen ajatteluun ja suunnitteluun sekä muistamiseen. Lapsi ymmärtää, että asiat ovat suhteellisia: joskus on parempi käyttää väritettyä totuutta kuin olla aivan rehellinen. Jos esimerkiksi ystävä kysyy mielipidettä uudesta omituisesta koululaukustaan, alle 10-vuotias tyypillisesti vastaa rehellisesti: ”Toi on kauhee!” Yli 10-vuotias taas saattaa värittää viestiään, ettei pahoittaisi ystävän mieltä: ”On toi ihan kiva.”

13–15 vuoden iässä kehittyvät aivojen alueet, jotka edesauttavat muun muassa liikunnallisia kykyjä sekä tilan hahmottamista. Nuoren kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy edelleen, esimerkiksi matematiikan opiskelussa voidaan siirtyä konkreettisista esimerkeistä abstraktisempiin.

Oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä tapahtuu uutta fyysistä yhteydenmuodostusta, yhteistoiminta kypsyy sujuvaksi. Tämä aiheuttaa ajattelussa kuohuntaa, mikä näyttäytyy ympäristölle murrosikäisen epävakaana, ailahtelevana, joskus vaikeasti ymmärrettävänä käytöksenä.

13–15-vuotiaana aivosolujen yhteyksien määrässä tapahtuu yhtä iso muutos kuin 2–3-vuotiaana. Tarpeettomia yhteyksiä karsiutuu ja jäljelle jääneet toimivat tehokkaammin. Yhteyksistä osa karsiutuu automaattisesti, osa on riippuvainen käytöstä – aivoja kannattaa käyttää! Tärkeää on sekin, että aikuinen on edelleen kiinnostunut nuorestaan: se auttaa pitämään auki sellaista, mitä voi olla myöhemmin vaikea rakentaa.

Aivokehityksen näkökulmasta voi ymmärtää miten hämmentävää vaihetta nuori elää: aivoista poistuu jotain vanhaa eikä uusi vielä toimi täydellä teholla. Niin haastavaa kuin nuoren käytös voikin olla, hän ansaitsee myös aikuisen myötätunnon ja ymmärryksen. Aivot ja ajattelu ovat ihan konkreettisesti myllerryksessä. Nuori voi kokea menettävänsä ”lapsuuden onnelan”.

Aivojen oikea ja vasen puoli, ajatteleva ja tunteva puoli, käyvät uudella tavalla keskustelua. Tämä näkyy muun muassa moraalisena pohdintana. Nuori pohtii esimeriksi mikä on ulkomaailman viesti siitä, mikä on oikein ja minkä taas tunnen oikeaksi sydämessäni. Moraali ei ole mitään ”peliä”, vaan omassa mielessä oikealta tuntuvien vastauksien hakemista ja niiden peilaamista muiden näkemyksiin. Uuteen kehitysvaiheeseen liittyy taas tiettyä ehdottomuutta ja mustavalkoisuutta. Nuorella voi olla hyvin jyrkkiä näkemyksiä esimerkiksi eläinsuojelusta tai maailman kaupasta.

Tämän kiihkeän kehitysvaiheen jälkeen aivot edelleen muovautuvat, mutta eivät enää muutu näin suuresti.

Noin 17 -vuoden iässä nuoren kyky suunnitelmallisuuteen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun kehittyvät edelleen. Aivojen kehityksessä on kypsymisen ja tasaantumisen vaihe. Vanhemmat usein kuvaavat tätä vaihetta sanomalla, että rauha laskeutui kotiin. Nuori pystyy katsomaan jo pitkälle eteenpäin ja sietämään sitä, että asioihin ei ole ehdottomia oikeita ratkaisuja. Aiempi ehdottomuus antaa tilaa suvaitsevaisuudelle. Aivopuoliskojen välinen keskustelu tasaantuu. Aivojen kypsyttävä ja eheyttävä kehitys jatkuu vielä pitkälle nuoren aikuisuuteen.