Varhaisen vuorovaikutuksen sanastoa

Alle on koottu joitain varhaista vuorovaikutusta kuvaavia sanoja ja sanontoja sekä sitä, mitä ne tarkoittavat.

Herkkyys viesteille
Lapseensa tutustumalla vanhempi oppii vähitellen tulkitsemaan tämän viestejä ja vastaamaan niihin. Herkkyys on vanhemman kykyä ja halua huomata lapsen viestit ja vastata niihin lapsen näkökulmasta asianmukaisesti. Tähän liittyy myös vanhemman kyky useimmiten nauttia suhteesta lapseensa ja olla hänen saatavillaan. Vauvalle tulee tunne, että ympäristö on luotettava ja että vanhempi ymmärtää ja hyväksyy hänen tarpeensa ja tunteensa. Vanhempi antaa lapselle myös mahdollisuuksia harjoitella itsenäisesti erilaisia taitoja.

Johdonmukaisuus
Lapsen tarpeet ja viestit ohjaavat useimmiten vanhemman tapaa vastata hänelle, ei niinkään vanhemman tarpeet ja mielialat. Lapselle on tärkeää vanhemman toiminnan ennustettavuus, esim. vanhempi tulee luokseni, kun itken; tai saan ruokaa, kun minulla on nälkä. Tähän liittyy myös toistuvuus ja arjen rutiinit: samat asiat toistuvat suurin piirtein samalla tavoin joka päivä. Ensi kuukaudet ovat usein rytmitöntä aikaa, vähitellen arkeen tulee rytmiä ja lapsi oppii ennakoimaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä luo pohjaa ajantajulle ja tuo turvallisuuden tunnetta.

Kiintymyssuhde
Lapsen ja vanhemman välinen erityinen tunneside, joka muodostuu arjen toistuvissa vuorovaikutuskokemuksissa. Kiintymyssuhteen laatuun vaikuttaa se, millä tavalla vanhempi vastaa vauvansa viesteihin – miten herkästi, johdonmukaisesti ja vauvan kannalta oikein ja oikea-aikaisesti.

Parhaassa tapauksessa kiintymyssuhde muodostuu turvalliseksi: lapsi kokee, että vanhempi on hänen saatavillaan ja auttaa ja lohduttaa tarvittaessa. Toistuvat hoivakokemukset vaikuttavat myös aivojen kehitykseen eli muovaavat osin aivojen toiminnallisia rakenteita. Hyvä on muistaa, että riittävän hyvä riittää: vanhemman yksittäiset ja tahattomat ”väärin ymmärtämiset” eivät suista lapsen kehitystä, vaan jopa edistävät sitä, kun lapsi joutuu kehittämään tapojaan tehdä itseään ymmärretyksi.

Pitkäjänteisyys
Tätä tarvitaan esim., kun vauvalle etsitään vuorokausirytmiä.

Pysyvät, pitkäkestoiset tunnesuhteet
Lapsi tarvitsee varhaisvuosinaan mahdollisimman pysyvät suhteet muutamiin häntä pääsääntöisesti hoitaviin aikuisiin. Tällöin hoitajalta saatavat vasteet pysyvät riittävän samanlaisina ja vauva voi oppia uutta. Lapselle on rikkautta, että hänellä on useita turvallisia, vaikkakin erilaisia, ihmissuhteita: vanhempien lisäksi isovanhempia, sisaruksia, kummeja, setiä, tätejä jne.

Tunnetilojen jakaminen
Vanhempi ottaa lapsen tunnetilan vastaan ja osoittaa ymmärtävänsä sen: ”Onpa sinulla kurja olo. Taitaa vaippa olla ihan märkä, vaihdetaan se.” Kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä lasta jätetä niiden kanssa yksin. Vaikka vanhempi ei aina voi poistaa itkua ja pahan olon syytä, hän voi auttaa kestämään sitä. Kun hyvän mielen voi jakaa toisen kanssa, se lisää omaa hyvää mieltä: ”Kylläpä sinä oletkin hyvällä tuulella, taisi olla hyvät päiväunet.”

Tunteiden säätely
Vanhempi auttaa vauvaa tulemaan toimeen erilaisten tunteidensa kanssa. Kun vauvalla on paha mieli, vanhempi on apuna lievittämässä ja vähentämässä sitä, tuo turvaa ja lohtua hätään. Kun vauvalla on hyvä olla, vanhempi jakaa olotilan ja auttaa lisäämään hyvää mieltä. Lapsi oppii vähitellen ilmaisemaan tunteitaan hyväksytyllä tavalla, esim. sanoilla eikä nyrkeillä.

Lapsi tarvitsee aikuisen apua tunteidensa säätelyyn, erityisesti, kun hän kaipaa turvaa ja lohdutusta, häntä pelottaa tai häneen sattuu.. Aikuisen avulla lapsi oppii vähitellen itse säätelemään tunteitaan: ”Minulla ei ole hätää, kaikki järjestyy.” Aikuisetkin kaipaavat toisiaan avuksi tunteidensa säätelyyn esim. pettymyksen, pelon ja surun hetkellä.

Tunteiden yhteen sovittaminen ja soinnuttaminen
Vauva ja vanhempi sovittavat käyttäytymisensä toisen tunnetilaan. Vanhempi tulkitsee vauvan tunnetilan (suru, ilo, pelästys jne.) hänen käytöksestään, yrittää vastata siihen myötätuntoisella tavalla, ja vauva ymmärtää, että vanhemman käytös on vastaus hänen tunteeseensa. Lapsi oppii, että tunnetiloja voi jakaa, se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Äänenpainoillaan, sanoillaan, ilmeillään ja eleillään vanhempi kertoo, että hän ymmärtää vauvan tunnetilan.

Temperamentin ymmärtäminen
Jokainen vauva ja vanhempi on erilainen synnynnäiseltä temperamentiltaan. Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka häntä hoidetaan ja minkälaista palautetta hän saa läheisiltään. Vauvoissa on eroa mm. sen suhteen, kuinka helposti he rauhoittuvat tai sopeutuvat uusiin tilanteisiin. Vauva vaikuttaa vanhempaan ja vanhempi vauvaan. Vuorovaikutuskokemukset ja temperamentti muovaavat yhdessä lapsen persoonallisuutta. Vanhemman ja lapsen temperamenttien yhteen sovittaminen voi vaatia aikaa.

Vaihtelevuus
Yhdessä toimiminen on välillä leikillistä ja riehakasta, välillä taas levollista ja rauhoittavaa. Vanhempi sovittaa toimintaansa vauvan vireystilan mukaan, rauhoittaa ja lopettaa leikkejä, kun vauva haluaa lepoa. Erilaisista kokemuksista lapsi oppii, millaista on ihmisten välinen toiminta ja tunteiden ilmaisu. Vanhempi käyttää yleensä luonnostaan erilaisia ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja erilaisissa tilanteissa ja liioitteleekin niitä.

Vastavuoroisuus
Sekä vanhempi että lapsi tekevät vuorovaikutuksessa aloitteita ja vastaavat toistensa aloitteisiin.