Taitava lapsi ja hoksaava vanhempi

Vauvalla on synnynnäinen halu ja tarve toimia yhdessä muiden kanssa. Vähitellen vuorovaikutuksen tavat muuttuvat ja kehittyvät. Silti vanhat tavat eivät jää pois käytöstä – koululainenkin voi joskus käyttäytyä vauvan tavoin, vaikka hallussa on jo kehittyneempiä tapoja.

Vauva kutsuu vanhempaansa vuorovaikutukseen jo olemuksellaan. Vauvan omia keinoja hakea vanhemman huomiota ja olla vuorovaikutuksessa ovat mm. itku, katsekontaktin ottaminen, hymyily, kujertelu, tarttuminen, käsien ojentaminen ja jokeltelu. Vauva nauttii erityisesti vanhemman kasvojen katselemisesta ja hellästä koskettamisesta. Vanhemman katseesta ja kosketuksesta vauva lukee: olen erityinen, ihana ja rakastettu.

Kun lapsi oppii liikkumaan, hän tulee luokse ja kiipeää syliin. Vähitellen lapsi hakee kontaktia myös puheella ja erilaisilla leikeillä.

Vanhempi ”keskustelee” alusta alkaen vauvansa kanssa, tulkitsee vauvan tunnetiloja ja viestejä sekä sovittaa omaa toimintaansa niiden mukaan: ”Sekö sinusta tuntuikin mukavalta, kylläpä onkin ihanaa, paijailen vielä, ai kuinka ihanaa.” Pienikin vauva osaa kertoa, kun ei jaksa enempää seurustelua sillä erää: hän kääntää katseensa pois, haukottelee tai sulkee silmänsä.

Vaikeiden tunteiden kourissa lapsi tarvitsee vanhemman tyynnyttelyä, rauhoitusta ja lohdutusta. Mitä pienempi vauva, sitä nopeammin syliä ja lohdutusta tarvitaan. Aina ei pahan olon syytä ole mahdollista poistaa tai itkua saada loppumaan, mutta vanhempi auttaa sietämään hankalaa oloa. Vanhemman sylissä on turvallista, vaikka itkettääkin. Myös ilo, leikki ja riemu on ihanaa saada jakaa läheisen kanssa.

Aina ei vanhempi osu oikeaan arvaillessaan, mitä vauva viestii ja haluaa. Se ei ole vaarallista, vaan saa vauvankin pinnistelemään ja kehittämään uusia tapoja tehdäkseen itsensä paremmin ymmärretyksi. Hellä koskettelu, läheisyys, hellittely ja sylittely kertovat lapselle, että hän on rakastettu, arvokas ja vanhemmalleen tärkeä. Lasta ei voi hellitellä liikaa.

Vauvan kanssa on mukava leikkiä ja auttaa häntä leikin lomassa harjoittelemaan taitoja, joita hänellä ei vielä ole. Vanhempi esim. asettaa kätensä vauvan jalkapohjia vasten ja auttaa häntä ryömimään. Vähitellen lapsi oppii itsenäisesti tekemään asioita, joihin aiemmin tarvitsi vanhemman apua.

Yksilöllistä kehitysvauhtia ei kuitenkaan voi nopeuttaa. Jokainen lapsi kehittyy omassa aikataulussaan ja oppii uudet taidot, kun on siihen kypsä. Kannattaa kunnioittaa sitä, mitä lapsi osaa, ja antaa hänen itse löytää taitonsa: kääntyminen, käsien ihmettely, konttaaminen tai istumaan nouseminen. Sen hän joka tapauksessa tekee ajallaan. Lapsesta on ihanaa lukea oma ilo ja ylpeys uusista taidoista myös vanhemman katseesta ja reaktioista!