Parisuhteen vaikeudet

Kaikissa parisuhteissa on riitoja. Toistuvien riitojen tavallisimpia syitä ovat arkiset asiat, kuten kotityöt, siivoaminen ja rahankäyttö. Riitojen aiheena voivat olla erilaiset käsitykset ja tavat hoitaa asioita. Erilaiset odotukset ja ristiriidat tulevat usein yllätyksenä. Ongelmana voi olla myös se, ettei odotuksista ja toiveista ole puhuttu riittävästi, ja kumppanin käytös tuottaa jatkuvasti pettymyksiä.

Toisaalta mikään parisuhde ei pysy samanlaisena vuodesta toiseen. Suhteen alussa on tavallisesti parisuhdetta yhteen hitsaava vaihe, johon kuuluu voimakas me-tunne. Riitojen määrä kasvaa usein alun rakastumisvaiheen jälkeen.

Kun toisesta tulee turvallisempi ja tutumpi, on helpompi näyttää mielen pahoittamista. Toisaalta, samalla kun kumppanista tulee yhä merkityksellisempi itselle, se, ettei juuri hän ymmärrä tai tuottaa minulle pettymyksen, koetaankin voimakkaampana. On paradoksaalista, että juuri rakkaimmissa ja läheisissä ihmissuhteissamme riidellään eniten.

Kun parisuhde alkaa muotoutua, siirrytään alun lähestymisen vaiheesta kohti eriytymisvaihetta. Puolisoissa kasvaa tunne siitä, että he ovat kaksi erilaista ihmistä. Se, mikä toisessa aikaisemmin nimenomaan kiinnosti ja täydensi omaa persoonaa, alkaa jopa ärsyttää. Voi tulla ajatus, että kumppanin valinta onkin ollut väärä.

Erilleen ajautumista voi pyrkiä välttämään sillä, että puolisot varaavat aikaa keskusteluille. Kun jaksetaan selvittää parisuhteen karikot, voi löytyä entistä lujempi pohja yhteiselle elämälle, ja pari siirtyy syvempään kumppanuusvaiheeseen. Siinä puolisot ovat oppineet hyväksymään erilaisuutensa, tukevat ja antavat tilaa toisilleen.

Puolisot voivat edetä eri tahtia vaiheesta toiseen. Toisella voi esimerkiksi alkaa voimakas itsenäistymisen tarve, jolloin kumppani ei pysy perässä, vaan ihmettelee, että mistä on oikein kysymys. Ymmärrys tilanteesta voi auttaa sekä itseä että kumppania.

Parisuhteen osapuolten tulevaisuuden toiveet ja ajatukset on hyvä päivittää säännöllisesti. Esimerkiksi kysymys vanhemmuudesta voi jossain vaiheessa nousta keskusteluun. Toisinaan ajatukset vanhemmaksi haluamisesta eivät ole itsellekään selkeitä.

Myös erilaiset huolet ja pelot voivat estää puhumista. Keskustelut voivat kääntyä myös syyttäviksi, jos kumppani ohittaa tai ei ymmärrä toisen tarpeita ja toiveita. Usein kuitenkin omien ajatusten kuunteleminen ja kumppanin avoin ja kunnioittava kohtaaminen auttavat. Apuna voi käyttää Haluanko vanhemmaksi -sivustoa.

Jos perheeseen tulee lapsi, on tavallista, että tyytymättömyys parisuhteeseen kasvaa. Verrattuna lapsettomiin pareihin pikkulapsiperheiden vanhemmat ovat suhteeseensa hieman tyytymättömämpiä. Toisaalta tämä on ymmärrettävää ja perheen muodostumisen kannalta tarkoituksenmukaista: suhteeseen tulee tilaa lapselle.

Se mikä parisuhdetyytyväisyydessä ehkä menetetään, saatetaan vanhemmuudessa voittaa. Parisuhteen osaksi kasvaa vanhemmuuden liitto, johon kuuluu keskinäinen luottamus kumppaniin oman lapsen toisena vanhempana, kunnioitus ja sosiaalisen tuen saaminen omaan vanhemmuuteen. Pienen lapsen hoitaminen vie voimia ja vanhemmuuden liitto tukee vanhempia näinä vuosina. Erityisesti pikkulapsiaikana olisi kuitenkin tärkeää pysähtyä huoltamaan ja tutkimaan omaa parisuhdetta.

Jos perheeseen tulee pikkusisarus, tilanne voi olla helpompi kuin esikoisen syntyessä. Vauvan hoitaminen ja muut järjestelyt sujuvat jo rutiinilla. Uusi perheenjäsen vaatii kuitenkin aikuiselta, kuten myös isommalta sisarukselta, sopeutumista. Parisuhteen yhteinen aika vähenee, jolloin riidat voivat lisääntyä. Toisaalta lyhyetkin yhteiset hetket voivat kannatella ja lujittaa vanhemmuuden liittoa.

Lapsen eri kehitysvaiheet voivat haastaa parisuhdetta. Uhmaikäisen lapsen kanssa eläminen on vaativaa ja raivokohtausten vastaanottaminen voi uuvuttaa kärsivällisintäkin vanhempaa. Ei ole tavatonta, että kumppanille tulee silloin tiuskahdettua. Parisuhteessa voi myös tulla keskustelua ja eriäviä mielipiteitä kasvatustavoista.

Lapsen murrosikä voi olla myös koetteleva vaihe, ja voidaan puhua jopa ”murrosikäisestä perheestä”. Lasten irtaantuessa vanhemmastaan tai lähiaikuisestaan tunteiden kirjo voi olla laaja. Voidaan kokea riittämättömyyttä nuoren kapinoidessa, toisaalta helpotusta, mutta myös tyhjyyttä lapsen kasvaessa.

Lapsiperhearjen jälkeen oma kumppani voi ykskaks tuntua vieraalta, ja on tullut aika totutella uuteen elämänvaiheeseen.

Arjen stressiin ja väärinymmärryksiin liittyvien riitojen lisäksi pareilla voi olla hankalampia riitakuvioita. Tällaiset riidat ovat yleensä toistuvia, noudattavat samanlaista kaavaa ja laukeavat samankaltaisissa tilanteissa. Näitä riitoja voidaan kutsua noidankehiksi.

Noidankehässä toisen tietty sana, katse, ilme tai ääni laukaisee kumppanissa voimakkaan tunteen, joka laskee kykyä ymmärtää toisen tarkoitusperiä, tunteita ja ajatuksia. Koska ymmärrys toiseen – ja myös omaan pahaan oloon – katkeaa, oma käytös puolisoa kohtaan voi muuttua joko vaativaksi tai vetäytyväksi. Tämä puolestaan lisää kumppanin kielteisiä tunteita, laskee entisestään kumppanin kykyä ymmärtää toista tai hallita tunteitaan, ja noidankehä on valmis.

Aina kun tuo tulee töistä kotiin ja jos sillä on kännykkä kädessä, näen punaista. Olen odottanut pitkään, että pääsisimme yhteiselle päivälliselle, mutta se onkin kiinni työasioissa. Silloin pimahdan, ja on käynyt niinkin, että laittamani päivällinen on lentänyt roskikseen… Sitten kumppanini tyypillisesti ottaa lenkkikamat ja lähtee pois, ja minä jään yksin itkemään pahaa oloa.

Noidankehille on luonteenomaista, että ne jäävät ratkaisematta. Näennäisesti riidellään jostakin arkisesta asiasta, mutta tosiasiassa noidankehäriidan taustalla ovat täyttymättömät tarpeet ja tunteet. Jos niitä ei nähdä, pintapuolinen keskustelu ja sopiminen ei auta.

Jos parisuhteen noidankehä on syntynyt, on tärkeää tarkastella, mitä itse asiassa käyttäytymisen takana on. Emme näe suoraan toisen käytöksen takana oleviin pelkoihin, tarpeisiin ja kipukohtiin, jotka riitojen alla usein kummittelevat.

Pelkään, etten ole tärkeä kumppanilleni… Hän on kiinni kännykässä, koska ei enää välitä minusta. Siksi suutun, enhän minä uskalla hänelle näyttää, että oikeasti pelkään, että menetän hänet.

Jokaisella on omat kipukohtansa ja pelkonsa. On inhimillistä, että niiden paljastaminen toiselle pelottaa. Aina ei ole itsellekään selvää, mitä kaipaa ja pelkää. Voi olla myös vaikeaa tunnistaa toisen piilossa olevia pelkoja ja tarpeita siksi, että oma reaktio herättää kumppanissa toisenlaisen käyttäytymisen, kun mitä odottaisi. Kun toinen tulee kohti, on vihainen, haluaa puhua riidellä tai selvittää asian, kumppani kokee hätää.

Minä vain tulin kotiin, enkä todella huomannut, että kännykkä oli esillä. Toinen kävi päälle, alkoi syyttää ja vaatia. Vetäydyin kuoreen ja halusin vain äkkiä pois paikalta, lähdin lenkille. Pinnan alla minulla oli surkea olo: en kelpaa, en osaa ikinä olla hyvä puoliso.

Vaatijan ja vetäytyjän välinen hankala kuvio on syntynyt.

Vaatijan ja vetäytyjän välistä noidankehää ei ratkaista yksistään keskittymällä näkyviin riidanaiheisiin. Jos kumpikin reagoi ainoastaan näkyvään käytökseen ja kokee olonsa yksinäiseksi, parisuhteen yhteys voi katketa.

Vaatii rohkeutta lähteä kurkistamaan, mitä käytöksen takana itse asiassa tapahtuu. Tässä voi auttaa tieto siitä, että kipukohdat, syvät tarpeet ja erityisesti pelot ovat myös kumppanin vaikeita tavoittaa. Molemmat tarvitsevat rohkaisua toisiltaan, jotta uskaltavat ryhtyä jakamaan omia syvempiä olojaan.

Puhuminen kannattaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, mitä parisuhteissa joskus tapahtuu: vaativampi osapuoli puskee päälle ja vaatii selvittelyä. Tällainen käytös saattaa mykistää vetäytyvämmän kumppanin ja jopa saada pelkäämään keskustelua. Vetäytyvämmän kokemus on voinut olla, ettei hänen sanomisillaan ole mitään merkitystä, ei häntä kuulla.

Parisuhteen vaativamman kumppanin rauhoittuminen ja oma ymmärrys siitä, että hänkään ei itse asiassa ole kertonut toiselle ymmärrettävällä tavalla omaa hätäänsä, auttaa tässä. Kuitenkin myös vetäytyjän on osallistuttava ja tultava vastaan. Molemmat tarvitsevat toisiaan.

On tärkeää, että molemmat tunnistavat riitaa laukaisevia tekijöitä toistensa tavassa käyttäytyä. Myös oman toiminnan hahmottaminen on tärkeää. Uskallus jakaa, usein virheellisiä uskomuksiaan ja olettamuksiaan toisen käytöksestä, vie jo syvempään keskusteluun.

Vetäytyjä: Tuo syyttää ja huutaa, koska en koskaan kelpaa.
Vaatija: Tuo lähtee pois, koska ei pidä minusta.

Näkyvän käytöksen tarkastelun lisäksi syvempien pelkojen ja toiveiden jakaminen on kaikista merkityksellisintä.

Mikä minua pelottaa? Mistä olen epävarma?

Tilanteen hahmottaminen ei ole helppoa. Työ kuitenkin kannattaa. Moni pari hyötyy myös ulkopuolisesta tuesta. Pariterapia ja erilaiset parisuhdekurssit voivat olla avuksi.

Lähde: Saara Salo, PsT, laill. psykologi, psykoterapeutti