Mediankäyttö ja koulumenestys

Artikkelin on kirjoittanut FT ja kasvatuspsykologian tutkijatohtori Lauri Hietajärvi Helsingin yliopistosta.

Usein jos puhutaan oppimisesta, tarkoitetaankin oikeasti koulumenestystä. Yleinen pelko mediankäytön ja koulumenestyksen välisestä suhteesta lienee, että media syrjäyttäisi opiskeluun käytettävän ajan ja johtaisi koulumenestyksen laskuun. Tämä on sinänsä varsin uskottava pelko ja jokainen meistä aikuisista on varmasti jämähtänyt skrollaamaan somefiidiä vältelläkseen työnteon aloittamista. Myös nuoret tekevät tätä. Kyse on prokrastinaatiosta, ja se on ollut olemassa jo paljon ennen digitaalista mediaa. Ihmiset tekevät asioita vältelläkseen toisia asioita.
Onko kyse kuitenkin jostain muustakin, onko digitaalinen media varannut liikaa kaistaa nuorisolta ja näkyykö se koulumenestyksessä? Asiasta on julkaistu jo satoja tutkimuksia ja kymmeniä katsausartikkeleita, joten aivan tyhjästä ei vastausta tarvitse hakea.

Kun on tutkittu ruutuaikaa ja sen yhteyttä koulumenestykseen, on useiden kymmenien tutkimusten yhteenvedon seurauksena todettavissa, että yhteyttä ei ole. Keskimäärin ruutuaika sinänsä siis ei ole yhteydessä koulumenestykseen lainkaan. Olennaisempaa on tässäkin tapauksessa katsoa ruutuaikaa syvemmälle, siihen mistä mediankäytössä on oikeasti kyse.

Koulumenestyksellä on tutkimusten yhteenvedoissa löydetty pieni yhteys enempään pelaamiseen. Vähemmän koulunkäyntiin panostavat nuoret saattavat siis käyttää enemmän aikaansa pelaamiseen, tai päinvastoin. Tätä on mahdotonta nykytutkimuksen tiedoilla sanoa. Sen sijaan näyttää pelaaminen tarjoavan paljon mahdollisuuksia.

Sosiaaliseen mediaan kulutettu aika ei näytä olevan yhteydessä koulumenestykseen, tai sitten yhteys on niin häviävän pieni, ettei sillä ole käytännön merkitystä. Sen sijaan, jos tarkastellaan sosiaalisen median käyttöä jakamalla se tarkemmin tavoitteiden mukaan, näyttää oppimiseen ja opiskeluun liittyvällä sosiaalisen median käytöllä olevan selkeähkö yhteys parempaan koulumenestykseen ja koulumotivaatioon. Tässäkin tapauksessa lienee uskottavinta, että koulumyönteiset nuoret käyttävät sosiaalista mediaa enemmän koulunkäynnin tukena, ja koulusta vähemmän innostuneet saattavat opiskelun sijaan helpommin valita sometustuokion.

Lasten ja nuorten mediankäytön vaikutuksiin ja seurauksiin liittyy usein paljon erilaisia huolia ja pelkoja. Usein ajatellaan median syrjäyttävän altaan kaiken järkevämmän tekemisen, kuten liikkumisen, ystävien tapaamisen, opiskelun tai lukemisen. Mediankäyttö saatetaan nähdä ei niin tärkeänä, turhana ajanhukkana. Aikasarjat nuorisosta kuitenkin osoittavat, että mitään suurta muutosta nuorten vapaa-ajan käytössä ei ole tapahtunut vaan media on vallannut alaa pääasiassa sieltä missä sitä on aina ollut. Sama tulos vaikuttaa uskottavalta myös koulumenestyksen suhteen. Ne nuoret, jotka pitävät opiskelua tärkeänä opiskelevat enemmän, mediankäytöstä riippumatta. On vaikea uskoa, että mediakäyttöä rajoittamalla nuoret alkaisivat välittömästi lukea kaunokirjallisuutta ja kehittämään itseään, kausaalisuhdetta näiden välillä tuskin on.

Vaikka mediankäyttöön kuluvalla ajalla ei yhteyttä koulumenestykseen olekaan, voi media silti asettaa tielle pieniä kiviä opiskelun suhteen käyttäjän motivaatiosta ja toimintatavoista riippuen. Erityisesti sosiaalisen median palveluiden toiminta on rakennettu toistuvan käytön ympärille, ja eri asioista saapuvien muistutusten määrä on valtava, jollei sitä tietoisesti säätele. Vieressä häilyvä puhelin myös lisää kiusausta itsensä keskeyttämiseen ja pieneen väliprokrastinointiin. Jatkuvat keskeytykset hidastavat opiskelua ja kuormittavat opiskelijaa ja samaan oppimistulokseen tarvitaan keskeytysten kera enemmän aikaa ja vaivaa, jolloin uupumisvaara kasvaa. Oppimisen näkökulmasta onkin siis syytä huolehtia mediankäyttötavoista siten, että olosuhteet tarvittavalle keskittymiselle täyttyvät. Lasten ja nuorten vielä kypsymisvaiheessa olevat itsesäätelyn valmiudet ovat koetuksella, joten rutiinit ja struktuuri sekä teknologian itsensä tarjoamat apukädet (esim. ilmoitusten hallinnointi) kannattaa opetella ottamaan käyttöön.

Ongelmallinen median käyttö (ns. internet addiktio, peliongelma) on syytä erottaa tavanomaisesta käyttäytymisestä. Normaalin käyttäytymisen alle mahtuu paljon myös välillä kyseenalaista käyttäytymistä ja jokainen tekee joskus jotain liikaa. Normaalin käyttäytymisen patologisoimista on varottava. Median ongelmakäytöstä, patologisesta median käytöstä puhutaan silloin kun median joku osa-alue hallitsee ajatuksia ja elämää pakonomaisesti, ja aiheuttaa merkittäviä haittoja. Patologisen median käytön tapaukset ovat harvinaisia eikä sen määritelmistä ole tieteellistä selkoa. Tutkimusnäytön taso on kaikkiaan melko heikko. Pitkittäistutkimuksissa alhaisempi koulumenestys ja koulukielteisyys ovat kuitenkin havaittu median ongelmakäyttöä ennustaviksi tekijöiksi. Toisaalta ongelmakäytön on havaittu myös ennustavan alhaisempaa koulumenestystä. Yleisesti ottaen median ongelmakäyttö näyttääkin yhdistyvän useisiin muihin elämän haasteisiin ja onkin syytä miettiä, onko kyseessä enemmänkin oire jostain muusta.