Siirry sisältöön

6–7-vuotias ja median käyttö

Kuinka kauan 6-vuotias saa pelata? 6-vuotias ja älylaitteet? 6-vuotiaalle oma puhelin?

Huomaathan, että jokainen lapsi kehittyy yksilölliseen tahtiinsa ja siten saman ikäiset lapset voivat erota toisistaan paljonkin. Lapsella on myös oma yksilöllinen ja synnynnäinen tapansa reagoida ja toimia erilaisissa tilanteissa.

6–7-vuotias lapsi osaa perustella mediavalintojaan ja pyrkimyksiään aiempaa moninaisemmin. Jos perheessä ei vielä ole laadittu mediaa koskevia sääntöjä, nyt on oikea aika pohtia yhdessä lapsen kanssa kohtuullisen mediankäytön rajoja. Lapsen on helpompi sitoutua noudattamaan sääntöjä ja sopimuksia, joiden luomisessa on itse ollut mukana. Monet lapset innostuvat erityisesti sarjakuvalehdistä, joita on helppo ymmärtää puutteellisellakin lukutaidolla. Lapsen lukutaito on kasvattajalle eräänlainen haaste, sillä lukemaan opittuaan lapsi tavoittaa aivan uudella tavalla aikuisille suunnattua mediaa, esimerkiksi iltapäivälehtien lööppejä.

Lapsi tarvitsee mediankäytössään opastusta ja tukea, mutta myös paljon kuuntelua, läsnäoloa ja yhdessä tekemistä, jotta hän oppii käyttämään mediaa vastuullisesti, tietoisesti ja kunnioittavasti. Vanhemmat antavat lapsille esimerkkejä ja käyttäytymismalleja. Vanhemman avoimuus, myönteinen kiinnostus ja arvostus lapsen mediankäyttöä kohtaan on tärkeää tukea lapsen mediataitojen kehittymisessä. Lapsen mediataitojen tukeminen esikouluiässä on tärkeää, sillä lasten itsenäinen mediankäyttö tavallisesti lisääntyy koulun alkaessa. Kivaa tekemistä ja opettavaisia pelejä voi löytää netistä esimerkiksi tuttujen kirjahahmojen tai lastenohjelmien sivuilta. Lapselle on hyvä kertoa, että netissä on myös vain aikuisille tarkoitettua aineistoa. Rohkaise lasta kertomaan pelottavista, ahdistavista ja hämmentävistä mediasisällöistä vanhemmalle.

Esikouluikäisen mielenkiinto alkaa osittain siirtyä vanhemmista ystäviin ja harrastuksiin. Lapsi haluaa tehdä itse ja vaikuttaa omilla valinnoillaan. Omatoimisuuden ja itsenäisyyden kasvaessa lapsi joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa ja riippuvaisuutensa. Lapsi tarvitsee vanhemman tarjoamaa turvaa ja läheisyyttä ja kaipaa rinnalleen vanhempaa, joka on kiinnostunut hänen tekemisistään. Yhteinen tekeminen myös median äärellä on lapselle tärkeää ajanviettoa.

Esikouluiässä monet tiedot ja taidot karttuvat. Tämä näkyy myös mediankäytössä. Esikoululainen pystyy hahmottamaan jo hyvin ohjelmien ja pelien tapahtumia, kun sisällöt ovat hänen ikäiselleen tarkoitettuja. Hän osaa kuvailla toisten ihmisten toimintaa, ymmärtää miltä toisesta tuntuu ja käsittää toisten ihmisten toiminnan tarkoituksia, vaikka ei aina kykene kertomaan sitä sanoin. Lapsi pystyy kuitenkin kertomaan tapahtumista johdonmukaisesti ja kuvaamaan yksityiskohtia.

Kertomalla kokemuksistaan lapsi kuvastaa vanhemmalle, millaisia ajatuksia ja tunteita media on hänessä herättänyt. Lapsi kertoo mediasta nousseista kokemuksistaan yleensä mielellään. Tällöin hän saa mahdollisuuden puhua niistä asioista, jotka häntä kiinnostavat. Ohjelmien ja pelien tapahtumat ovat oiva tapa pohtia lapsen kanssa eettisiä kysymyksiä, sillä lasten suosimat sisällöt perustuvat paljolti hyvä-paha-asetelmiin, joissa hahmot toimivat reilusti tai epäreilusti ja heillä on tai ei ole moraalista oikeutusta toiminnalleen.

Esikouluikäinen lapsi osaa perustella mediavalintojaan ja pyrkimyksiään moninaisemmin kuin nuorempana. Jos perheessä ei vielä ole laadittu mediaa koskevia sääntöjä, nyt on oikea aika pohtia yhdessä lapsen kanssa kohtuullisen mediankäytön rajoja. Lapsen on helpompi sitoutua noudattamaan sääntöjä ja sopimuksia, joiden luomisessa on itse ollut mukana. Jotta mediankäyttöä koskevista säännöistä voidaan sopia, vanhemman täytyy tietää, miten lapsi mediaa käyttää sekä se, miten hän sitä tulkitsee ja siihen reagoi.

Aikuinen auttaa lasta jäsentämään mediasta välittyneitä kokemuksia. Tällöin lapsen käsitys median toiminnasta ja itsestä mediankäyttäjänä kasvaa. Samalla aikuinen saa käsityksen siitä, millainen merkitys medialla lapselle on. Lapsen mediataitojen tukeminen esikouluiässä on tärkeää. Tavallisesti lasten itsenäinen mediankäyttö lisääntyy koulun alkaessa eikä vanhempi ole aina ohjeistamassa. Pikkuhiljaa lukemaan ja kirjoittamaan oppivalle lapselle myös netin sisällöt aukeavat uudella tavalla. Median käyttäminen yhdessä ja sisällöistä keskustelu auttaa lasta oivaltamaan erilaisia näkökulmia ja mediasisältöjen rakentumista. Myös vaikeista asioista on hyvä valmistautua keskustelemaan.

Lapselle on tärkeää tarjota mahdollisuuksia tarinoiden kautta avautuviin kokemuksiin ja mahdollisuuksiin oppia, mutta hänelle on myös opetettava median kriittisiä tulkintataitoja ja opastettava häntä turvalliseen mediankäyttöön. Älylaitteiden ja netin turvallista käyttöä tulee harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Lapselle sopivat sivut voidaan tallentaa nettiselaimen suosikkilistalle. Tietokoneen, tabletin tai muiden laitteiden suojauksilla ja esto-ohjelmilla voidaan estää pääsy ei-toivotuille sivuille, mutta ne eivät riitä tukemaan lapsen mediataitojen kehittymistä tai korvaa mediakasvatusta.

Vanhempien on huolehdittava lisäksi mediankäytön kohtuullisuudesta, jotta lapsen leikille, ystäville, rentoutumiselle ja perheen yhdessäololle jää päivittäin aikaa. Mediankäytöstä päätettäessä on syytä pohtia myös muiden perheenjäsenten mediankäyttöä ja sen vaikutusta lapseen. Lapsen mediasuhde muotoutuu vain osin perheessä olevien sääntöjen perusteella. Olennaisempaa mediasuhteen kehittymisessä on vanhempien ja muiden perheenjäsenten näyttämä malli ja esimerkki.

Esikoululainen saa katsoa vain sellaisia ohjelmia ja pelata sellaisia pelejä, jotka ovat kaikille sallittua. Ne on merkitty ikärajamerkillä S. Ohjelmien ja pelien ikärajat eivät ole suosituksia, vaan ovat merkki lapsen ikätasolle haitallisesta sisällöstä. Ikärajat perustuvat kuvaohjelmalakiin, joka on lastensuojelulaki. Kuusivuotiailla saattaa olla hyvin erilaisia taitoja tulkita mediaa. Vanhemman on huolehdittava, että sisältö on lapsen iälle sopiva ja hänen persoonalliselle tavalleen tulkita mediasisältöjä ja reagoida niihin. Sallituissakin kuvaohjelmissa voi olla hyvin lievää väkivaltaa, jossa ei kuitenkaan esiinny ruumiillista kipua, hyvin lieviä seksuaalisia sisältöjä, joissa saattaa olla syleilyä tai alastomuutta tai hyvin lievää ahdistavaa sisältöä, jotka ratkeavat nopeasti myönteisellä tavalla.

  • Mikä on lapsen mielitekemistä? Miten lapsi osoittaa innostuneisuuttaan ja kiinnostustaan?
  • Minkä verran lapsi käyttää aikaansa medioiden parissa?
  • Katsooko lapsi kuvaohjelmia vanhempiensa kanssa? Entä sisarusten?
  • Jutteleeko lapsi näkemästään?
  • Mikä on lapsen lempiohjelma ja hahmo?
  • Näkyvätkö nämä jollain tavalla lapsen arjessa? (lelut, leikit, tavarat)
  • Onko lapsi kertonut mediavälitteisistä peloista? Mitä?
  • Onko lapsi oppinut jotain mediasta? Mitä?
  • Milloin lapsi katsoo kuvaohjelmia? (ruokailun aikana, ennen nukkumaanmenoa)
  • Onko lapsella mediankäyttöä koskevia sääntöjä?
  • Onko lapsi osallistunut mediankäyttöä koskevien sääntöjen ja sopimusten laatimiseen?
  • Pelaako lapsi digitaalisia pelejä?
  • Millaisia pelejä lapsi pelaa?
  • Pelaatko lapsesi kanssa?
  • Jutteleeko lapsi pelaamisestaan sinulle?
  • Onko lapsi kertonut pelimaailmaan liittyvästä peloista? Mitä?
  • Onko lapsi oppinut jotain pelaamisesta? Mitä?
  • Milloin lapsi pelaa? Millaisissa tilanteissa? (odottaessaan jotain, ennen nukkumaanmenoa)
  • Onko lapsella pelaamista koskevia sääntöjä?
  • Onko lapsi osallistunut sääntöjen laatimiseen?
  • Onko lapsella oma puhelin? Aiotaanko lapselle hankkia puhelin?
  • Miten lasta on opastettu puhelimen käyttöön?  Miten lasta tullaan opastamaan puhelimen käyttöön?
  • Millaisia asioita perheessä tehdään yhdessä iltaisin?

Kouluikäinen saattaa jo viettää aikaa kotonaan ilman vanhempia. Tällöin on tärkeää, että perheessä on keskusteltu ja laadittu säännöt mediankäytöstä. Etenkin internetin ja kännykän käytöstä on sovittava lapsen kanssa. Lapsi saattaa olla teknisesti hyvinkin näppärä, mutta taito ymmärtää mediaa ja sen sisältöjä ei kehity itsestään laitteiden käytön ohella. Ole kiinnostunut lapsen mediankäytöstä. Käytä mediaa yhdessä lapsen kanssa ja varaa aikaa keskustelulle. Valmistaudu keskustelemaan myös vaikeista asioista. Anna lapsesi näyttää ja opettaa sinulle median parissa oppimiaan ja osaamiaan asioita.

Lapsi saa katsoa vain ikärajamerkillä S tai 7 varustettuja televisio-ohjelmia, elokuvia ja pelata pelejä. Televisio-ohjelmien, elokuvien ja pelien ikärajat eivät ole suosituksia, vaan ilmoittavat lapsen ikätasolle haitallisesta sisällöstä. Kullekin perheenjäsenelle voidaan luoda tietokoneelle tai tabletille oman käyttäjäprofiili. Lapsen käyttäjäprofiilin voi halutessaan säätää sellaiseksi, ettei sen kautta pääse internetiin, tai koneelle voi asentaa esto-ohjelman, joka estää pääsyn lapsille sopimattomille nettisivuille. Tarvittaessa sijoita televisio, tietokone ja pelilaitteet yhteisiin tiloihin lapsen oman huoneen sijasta. Tällöin sinun on helpompi osallistua lapsen mediankäyttöön. Tarkkaile myös, miten lapsi käyttää langattomia medialaitteita, kuten älypuhelimia. Kerro lapselle, että netissä on myös vain aikuisille tarkoitettua aineistoa. Rohkaise lasta kertomaan pelottavista, ahdistavista ja hämmentävistä mediasisällöistä vanhemmalle. Jos lapsella on oma kännykkä, harjoitelkaa kännykän käyttöä yhdessä.

Vanhempien on huolehdittava mediankäytön kohtuullisuudesta, jotta lapsen leikille, ystäville, rentoutumiselle ja perheen yhdessäololle jää päivittäin aikaa. Mediankäyttöä on perusteltua rajata myös ennen nukkumaanmenoa, sillä se voi häiritä rentoutumista ja vaikeuttaa nukahtamista. Samoin perheessä voidaan pohtia mediankäytön rajaamista ruokailun aikana tai silloin, kun ystäviä on leikkimässä. Seuraa ja arvioi myös omaa mediankäyttöäsi. Onko mediaan käyttämäsi aika pois lapselta? Lapselle on hyvin tärkeää, että vanhempi on läsnä ja viettää aikaa yhdessä lapsen kanssa.

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Blogikirjoituksia

Ruutujen lumo -uutiskirje

Takaisin ylös