Vauvan sosiaalinen kehitys

Mikä on sosiaalinen kehitys? Miksi vauva vierastaa? Tarvitseeko vauvan kanssa seurustella koko ajan? Kauanko vauvan voi antaa itkeä? Miten jaksaa vauvan kanssa?

Lapsi on syntymästään asti aktiivinen yksilö. Jo ennen puheen kehitystä vauva pyrkii ilmaisemaan itseään ja pääsemään vuorovaikutukseen vanhempiensa kanssa monin tavoin. Vähitellen vuorovaikutuksen tavat muuttuvat ja kehittyvät, lapsi oppii uudenlaisia tapoja hakea yhteyttä. Silti vanhat tavat eivät jää pois – koululainenkin voi joskus käyttäytyä vauvan tavoin, vaikka hallussa on jo kehittyneempiä tapoja.

Vauva ilmaisee itseään mm. ilmeillä, ääntelyillä ja kokonaisvaltaisesti huitomalla ja potkimalla. Kuukauden ikäinen lapsi katselee vanhempaansa tarkkaavaisesti. Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ikäisenä lapsi saattaa matkia joitain aikuisen ilmeitä.

Lapsi suo yleensä ensimmäisen valloittavan hymynsä n. 6 vko:n ikäisenä. Samoihin aikoihin itketään ensimmäiset kyyneleet. Lapsen toiminta saattaa 6–8 vko:n ikäisenä vaikuttaa muutenkin uudenlaiselta verrattuna ensiviikkoihin. Hän katselee esineitä tarkkaavaisemmin, erottaa tutut kasvot vieraista, hakee katsekontaktia ja on valveilla pidempiä aikoja. Lapsen ja vanhemman vuorovaikutus muotoutuu leikillisemmäksi ja monipuolisemmaksi.

Vauvalle kannattaa jutella kaikesta ympärillä olevasta: ”Kylläpäs sinua nyt harmittaa. Onkohan sinun vaippasi märkä? No olihan se litimärkä. Vaihdetaan uusi vaippa, sitten on mukavampi olla.” Esineiden ja tunnetilojen nimeäminen luo pohjaa lapsen tunnetaidoille ja kielelliselle kehitykselle.

Lapsi alkaa jutella pitkillä jokelteluilla ja kujerteluilla ja kurlutteluilla n. 2–3 kk:n iässä. Lapsen hymyily- ja jokelteluhaluille on ensiarvoisen tärkeää, että vanhempi vastaa niihin omalla hymyllään ja puheellaan. Lapsi haluaa vanhemman vastaavan hänen intoonsa ja iloiseen oloonsa!

3–4-kuiset vauvat ovat kiinnostuneita muista vauvoista ja lapsista ja yrittävät kosketella heitä. 4-kuiset lapset usein nauravat jo iloisesti ja saattavat kiljahdella riemusta. ½ vuoden ikään mennessä lapset alkavat hymyillä ja äännellä toisilleen. 5–6-kuinen vauva jokeltelee tutuille ihmisille sekä itselleen ja leluilleen. Lapsi myös hymyilee omalle peilikuvalleen.

N. 7–9 kk:n iässä lapsen ja vanhemman vuorovaikutus saa uudenlaisia sävyjä, kun lapsi alkaa liikkua enemmän. Vauva myös käyttää enenevästi mielekkäitä eleitä: ojentaa käsivarsiaan päästäkseen syliin, osoittaa esineitä ja ojentaa kättään näyttääkseen mitä siellä on. Monet vauvat ymmärtävät ensimmäisiä sanoja 9 kk:n tienoilla. Lapselle kehittyy kyky muodostaa muistikuvia tutuista ihmisistä ja esineistä. Hän ymmärtää, että ne ovat olemassa, vaikka ne katoaisivat joksikin aikaa näkyvistä. Lapsen nähden voi piilottaa peiton alle lelun ja lapsi ymmärtää etsiä sen sieltä.

Suunnilleen 6–9 kk:n iässä lapsi alkaa pelätä vieraita ihmisiä ja eroa omista läheisistä, puhutaan vierastamisvaiheesta. Lapsi ymmärtää, että vanhempi on hänestä erillinen yksilö, joka oikeasti voi kadota. Aiempi mummin kulta voi nyt itkeä katkerasti mummin sylissä ja haluta vanhemman syliin. Lapsi voi kaiken kaikkiaan muuttua itkuisemmaksi ja ärtyisämmäksi. Vauvat ovat kuitenkin yksilöitä: vierastamisen voimakkuudessa ja ajoittumisessa on vaihtelua.

Päivähoidon aloittaminen voi olla lapselle rankka kokemus, jos se ajoittuu vahvimpaan vierastamisvaiheeseen. Vanhemman läheisyys, lämpö ja hellät kosketukset ovat tässä iässä erityisen tärkeitä ja viestivät lapselle, että hän ja hänen kehonsa ovat hyviä.

9 kk:n ikäinen lapsi on usein jo selvästi kiinnostunut muista lapsista. Hän voi katsella heitä kiinnostuneena ja myös tutkia uteliaasti, joskus kovakouraisestikin. N. 10 kk:n iässä lapsi osoittaa helliä tunteitaan vanhemmalleen vastaamalla omalla halilla vanhemman haliin.

Vuoden ikää lähestyvä lapsi nauttii yhä monipuolisemmista leikeistä vanhemman kanssa, esim. kurkistelu- ja taputusleikeistä ja sormiloruista. Hän osoittaa mieltänsä voimakkaasti, jos häntä kielletään jostakin ja estetään tekemästä asioita oman mielensä mukaan. Liikkumaan oppinut lapsi tarvitsee jo turvallisuutensa vuoksi uudenlaisia aikuisen asettamia rajoja, nappaamista pois vaarallisesta paikasta ja turvallisen tekemisen pariin johdattamista. Pelkkä sana ”ei” ei vielä useinkaan riitä.

Lapsen ensimmäiset merkitsevät sanat ilmaantuvat n. vuoden iässä. Ensimmäiset sanat ovat yleensä lyhyitä ja liittyvät arjen ympäristöön, kuten auto tai kukka. 1-vuotias tunnistaa useita sanoja ja ilmaisuja, jotka kuvaavat arjen tekemisiä: ”Mennäänpäs pesemään kädet!”

Yleensä vanhempi on innoissaan lapsen ensimmäisistä, hapuilevista sanoista. Lapsi peilaa kaikkia toimintojaan vanhemmastaan ja vanhemman innostus saa hänet yrittämään entistä ponnekkaammin asioiden nimeämistä.

Itku on vauvan kutsu, joka kertoo, että kaikki ei ole hyvin. Vanhempi oppii usein ensi viikkojen ja kuukausien aikana erottamaan lapsensa erilaisia itkuja. Vauvat ovat kuitenkin erilaisia siinäkin, kuinka paljon heidän itkuissaan on sävyeroja. Itkun syy voi selvitä asiayhteydestä, esim. märkä vaippa, nälkä, pelästyminen, kylmyys, väsymys, kipu, pitkästyminen tai läheisyyden tarve. Yleensä vauva rauhoittuu, kun itkun syy poistuu.

Joskus kuitenkin vauva vain itkee, vaikka vanhempi on kaikin tavoin varmistanut, että pienen tarpeet on jo tyydytetty ja pahan olon lähteet poistettu. Vanhemman voi olla raskasta sietää vauvansa itkua, vaikka vauvalla ei olisikaan mitään hätää. Vanhemman vaikeat tunteet tällaisessa tilanteessa kertovat siitä, että vanhempi ymmärtää vastuunsa vauvastaan ja tuntee empatiaa.

Vanhempi voi rauhoitella itseään ja muistuttaa mieleensä, että vauvoilla on tapana välillä itkeä ja jonkin ajan päästä taas rauhoittua ja olla tyytyväisiä. Ei ole kyse mistään tavattomasta. Vauvakin rauhoittuu varmemmin, kun vanhempi pysyy rauhallisena. Vanhemman sylissä vauvalla on turvallinen olo, vaikka itku jatkuisi.

Jos tilanne tuntuu sietämättömältä eikä vanhemmalla ole tukenaan toista aikuista, jolle antaa vauva välillä hoidettavaksi, vauvan voi jättää joksikin aikaa itsekseen turvalliseen paikkaan ja vetäytyä itse rauhoittumaan. Tämä on parempi vaihtoehto kuin purkaa oma hermostuminen vauvaan. Vauvalle ei saa koskaan olla väkivaltainen, se johtaa sekä kehon että mielen vaurioihin. Jo vauvan ravistelu on hengenvaarallista.

Kaikki vanhemmat ovat ajoittain hermostuneita ja ärtyneitä. Vauvavaiheen arki on vaativaa kaikesta ilosta ja onnesta huolimatta. Kannattaakin miettiä kuinka omaa jaksamistaan pitää yllä: jokin oma mieluisa tekeminen silloin tällöin, ystävien tapaaminen jne.

Paitsi pahan mielensä, lapsi kertoo myös hyvän olonsa vanhemmalleen eri tavoin: rauhoittuu ja rentoutuu, kiljuu ja huitoo innostuneena ja riemuissaan, hymyilee ja kujertelee. Vauva haluaa jakaa vanhempansa kanssa kaikenlaisia tunteita. Vauvan iloiset ilmeet ja liikehdintä kertovat vanhemmalle, että vauva on hyvällä mielellä. Lisäksi ne houkuttelevat vanhempaa liittymään leikkiin ja ilonpitoon – houkutukseen kannattaa tarttua!

Vauvan kanssa ei aina tarvitse järjestää varsinaisia leikkihetkiä, vaan vauvalle puhuminen ja katsekontaktin ottaminen, jumppaaminen ja paijaaminen, liittyvät luontevaksi osaksi yhteisiä hoitohetkiä. Vauvan kasvaessa hän alkaa yhä enemmän nauttia yhteisestä hassuttelusta ja nauramisesta. Vanhempi oppii tuntemaan lastaan ja tietää, milloin tämä on väsynyt ja kaipaa lepoa, milloin lapsi taas on virkeä ja valmis riehakkaampiin leikkeihin.

Yöllä ei pidä innostua vauvan leikkikutsusta. Vauva opetetaan ja rauhoitetaan nukkumaan olemalla itse mahdollisimman vähäeleinen ja hoitamalla vain välttämättömät toimet hämärässä valossa.