Siirry sisältöön
Kuva: Anna Autio

Iloa urheiluun - MLL mukana Stadiumin kampanjassa 

Palautetaan ilo urheiluun on Stadium ja MLL:n kampanja, jolla halutaan muistuttaa aikuisia siitä, miten paineet ja vaatimukset kuormittavat lapsia ja saavat heidät jättämään urheilun aivan liian aikaisin.

Monet lapset lopettavat nykyään urheiluharrastuksensa jo 11-vuotiaana. Usein syynä ovat ympäristön paineet ja vaatimukset. Tämän trendin Stadium ja MLL haluavat kääntää ja palauttaa ilon ja leikin urheiluun!

Stadiumin tavoitteena on aina ollut, että mahdollisimman moni saisi kokea aktiivisen elämän tuoman hyvinvoinnin ja ilon.  Syksyn teema on ajankohtainen, sillä tutkimusten mukaan lapset lopettavat urheilemisen yhä nuorempina. 

 ”Missiomme on innostaa ihmisiä elämään aktiivista elämää. Se on aina ollut liikkeellepaneva voimamme. Koska niin monet lapset lopettavat urheilun paineiden ja vaatimusten takia, halusimme kiinnittää siihen huomiota yhdessä kumppaneidemme kanssa. Haluamme kaikkien lasten ja nuorten voivan urheilla ja liikkua kannustavassa ympäristössä”, sanoo Pino Roscigno, Stadiumin Commercial & Brand Director.

Palautetaan ilo urheiluun -kampanja on Stadiumin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton ensimmäinen yhteistyö.

”Onnellisuus on yksi MLL:n keskeisistä arvoista. Lapsen tulee saada nauttia liikkumisesta. Siksi urheilu ja liikunta tulee pitää iloisena ja leikkisänä. On tärkeää, että lapsi saa käyttää mielikuvitusta, kokeilla uusia asioita ja testata omia rajojaan. Lapset haluavat oppia uutta ja olla ryhmässä mukana – myös ilman suorituspaineita”, muistuttaa Anna Puusniekka, Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhemmuuden tuen suunnittelija. 

Kampanja alkaa 22.8. ja on esillä niin televisiossa, ulkomainonnassa kuin sosiaalisessa mediassa Suomessa ja Ruotsissa. Kampanja tulee näkymään myös Stadiumin seurayhteistyössä, jossa on mukana jopa 1600 seuraa. 

Stadiumin kampanjasivu: Palautetaan ilo (stadium.fi)

Kuva: MLL / Anna Autio

Kommentit

  1. Hei! Olen kolmen lapsen isoäiti Pirkanmaalta. Olen jo pitkään ollut yhteydessä seurojen valmentajiin ja kaupunkien liikuntatoimeen . Olen kritisoinut seurojen suurta kilpailutoimintaan tähtäävää tekemistä lapsille. Seuran maine hyvine sijoituksineen menee juuri noiden lapsien haluamien kriteerien ohi, eli kaverit ja hauskuus on tärkeintä ei kilpailu. Paineita syntyy niin vanhemmille kuin lapsille. Monet lapset elävät kahden kodin arkea. Vanhempien pitäisi osallistua paitsi rahallisesti myös antamalla aikaa seuran toimintoihin jo muutenkin haastavassa arjen ajankäytössä jos huolehtii koulusta,ruuasta,pyykeistä,lemmikeistä, kodin siisteydestä rahahuolista jne.. . Harrastuksissa ensinnä kerrotaan tulevista suurista spektaakkeleista ja kisoista joihin tähdätään. Monesti nämä turnaukset pidetäänkaukana jopa lähinaapurimaiss a. Lapselle asiasta muodostuu paine, halu osallistua kun asiaa hehkutetaan, mutta toisaalta perheen resursdit ja varat eivät vain riitä. Olen iloinen että iloon ja kavereihin on lähdetty kiinnittämään enemmän huomiota. Pieni on kaunista, olisi myös paikallaan ladten harrsdtuaurheiluun. Ei liian monia harkkoja/vk,ei viikonloppukisoja ja turnauksia kuin ehkä kerran kaudessa. Lapsille kilpailumenesyys ei todellakaan ole ensisijalla. Kiitos asian mostamisesta esille..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös