Yli 1000 vapaaehtoista turvaa koululaisten tietä koulujen alkaessa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Koulutien turvaajat -kampanja käynnistyy tällä viikolla. Kouluteiden turvaamiseen osallistuu yli 1000 vapaaehtoista noin 200 koululla eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset päivystävät koulujen alkaessa huomioliivit päällä suojateillä koulujen läheisyydessä. He muistuttavat autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kampanjoi turvallisemman koulutien puolesta nyt ympäri Suomen. Aiemmin kouluteitä on turvattu pääkaupunkiseudulla sekä yksittäisillä paikkakunnilla.
”Koulutien turvaajien tarkoitus on kiinnittää autoilijoiden huomio erityisesti pieniin liikkujiin ja turvata koululaisten suojatien ylitykset. Ekaluokkalaiset vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja heidän havaitsemisensa voi olla haastavaa ja käytös toisinaan arvaamatonta. Vapaaehtoisten tehtävä ei ole ohjata liikennettä, vaan toimia huomion herättäjinä”, MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.
Koulutien turvaajia tarvitaan, sillä Liikenneturvan mukaan jopa puolet alakouluikäisten lasten loukkaantumisista tapahtuu nimenomaan suojatietä ylitettäessä. Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä kuoli keskimäärin yksi alakouluikäinen vuosittain. Vuosittain liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 120 alakouluikäistä. Vaikka loukkaantuneiden määrä on vähentynyt neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana, tilanne näyttää juuri nyt huolestuttavalta: kesäkuuhun mennessä liikenteessä on tänä vuonna menehtynyt jo kuusi alle 15-vuotiasta.
Turvallisen koulutien varmistaminen on innostanut mukaan myös yrityksiä. Kampanjan tukijoina toimivat Varova ja LähiTapiola.
”Logistiikan palveluyrityksenä toimivan Varovan tarkoitus on ’Välitämme’. Sen puitteissa tuntui luontevalta laajentaa tukitoimintaamme MLL:n kanssa myös koulutietä turvaavaan kampanjaan varsinkin, kun myös meidän kuljettamamme lähetykset liikkuvat aina vähintään osan matkasta maanteillä. Kampanjaan osallistuminen tuo uuden, konkreettisen ja hauskan tavan syventää jo pidempään MLL:n kanssa tekemäämme yhteistyötä käytännönläheisesti. Haluamme välittää ja edistää tukemista laajemmin”, toteaa Varovan toimitusjohtaja Mikko Vihanto.
LähiTapiola osallistuu kouluteiden turvaamiseen taloudellisen panoksen lisäksi tarjoamalla konkreettisia käsipareja. Monella paikkakunnalla LähiTapiolan alueyhtiöiden työntekijät jalkautuvat kouluille vapaaehtoisiksi koulutien turvaajiksi.
”Haluamme olla vaikuttavan vastuullisuuden edelläkävijä toimialallamme. Yhdessä asiakkaidemme kanssa voimme olla parempia myös vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Paikallinen asiantuntijuutemme ja paikalliset elämänturvaajamme ovat tässä työssä suurin etumme. Paras vahinko on sellainen, jota ei koskaan tapahdu”, kertoo LähiTapiolan ennaltaehkäisytyön kehityspäällikkö Jussi Riikonen.
Lisätietoja:
Leena Poutanen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton viestintä- ja varainhankintajohtaja, puh. 050 598 0601
Kuva: MLL / Anna Autio