329. Tukarieläintarha
300. Kiusaamisen ehkäiseminen
Tehtävä
Voimaannutaan, harjoitellaan epäonnistumisen sietämistä ja vahvistetaan ryhmähenkeä.
Tila
Luokkatila tai vastaava.
Tarvikkeet
A4 papereita
Kesto
15-30 min.
- Asettukaa istumaan etäälle toisistaan.
- Jaa jokaiselle oppilaalle paperi.
- Ohjeista pohtimaan mikä eläin kuvastaa itseä ja omaa vahvuutta tai ominaisuutta. Kirjoittakaa eläin paperiin ja laittakaa paperit lattialle teksti alaspäin.
- Ohjeista repimään paperista sen eläimen hahmo, jonka valitsi. Paperiin ei saa katsoa eikä muille saa puhua.
- Jokainen tulee vuorollaan eteen. Vieläkään ei saa katsoa omaa tuotosta vaan se pidetään selän takana. Muut kysyvät mikä eläin kuvastaa sinua ja keskellä ollut vastaa eläimensä ja perustelun, miksi se kuvaa itseä. Seuraavaksi saa näyttää oman paperin. Kaikkia tsempataan ja kannustetaan.
- Kun kaikki ovat käyneet esittämässä oman eläimensä, varmistetaan että jokaisen paperissa lukee eläimen nimi ja liimataan ne yhteiselle kartongille. Taideteos laitetaan koulun seinälle esille.
- Mikä oli harjoituksen tavoite?
- Miltä se tuntui?
Kaikessa ei voi aina onnistua täydellisesti. Se että yrittää ja tekee parhaansa, riittää. Se pätee myös tukioppilastoiminnassa.