243. Suomalaiset bussipysäkillä
200. Ryhmän toiminta
Tehtävä
Pohditaan katsekontaktin merkitystä ja harjoitellaan sitä.
Tila
Tila jossa mahtuu liikkumaan.
Kesto
alle 15 min.
- Menkää piiriin. Kerro oppilaille, että nyt harjoitellaan katsekontaktin ottamista. Suomalaiset monesti välttävät katsekontaktia esimerkiksi bussipysäkillä tai hississä.
- Aluksi kaikki katsovat maahan ja valitsevat jonkun toisen leikkijän sukat/kengät ja katsovat niitä.
- Sitten katseen tulee liikkua ylös valitun henkilön silmiin asti. Jos katseenne kohtaavat kauhistutte katsekontaktia ja poistutte piiristä kauhuisesti (jokaisen leikkijän itse valittavissa, kuinka dramaattisen vaivaantuneesti). Jos katseesi ei kohdannut valitset uuden leikkijän sukat ja alat nostamaan katsettasi tämän leikkijän silmiin.
- Leikki loppuu, kunnes kaksi viimeistä paria kohtaavat katseen. Onnittelut nämä kaksi ovat ninjoja katsekontaktin välttelemisessä.
- Mikä oli harjoituksen tarkoitus?
- Mitä leikissä pitää huomioida erityisesti?
- Oliko leikki hyvä? Miksi?
Hyväksyvä katse on tukioppilaan keino välittää toisen huomioimista. Tässä leikissä on hyvä huomioida, miten tippuneet saadaan pysymään ”aisoissa”. Leikki säilyy loppuun asti kivana, kun kaikki malttavat seurata sen loppuun asti. On hyvä olla myös leikkejä, joissa ei tarvitse puhua. Niihin on matalampi kynnys osallistua eikä vaadi kielitaitoa.