201. Olenko ainoa?
200. Ryhmän toiminta
Tehtävä
Havaitaan ainutlaatuisuuksia ja huomataan kuinka hienoa on olla omanlaisensa.
Tila
Luokkatila, jossa tuolit saa rinkiin.
Kesto
alle 15 min.
- Menkää piiriin seisomaan.
- Ohjeista oppilaita pohtimaan hetki sellaisia asioita, jotka mahdollisesti erottavat heidät muusta ryhmästä. Eli asioita, jotka koskettavat vain itseä.
- Aloita harjoitus näyttämällä esimerkki: ”Olenko ainoa, jolla on kaksi isosiskoa?”. Jos joukossa on muita, joilla on kaksi isosiskoa, he astuvat askeleen eteenpäin. Jokaisella on kolme yritystä löytää oma ainutlaatuinen muista erottava tekijä. Kolmen yrityksen jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle. Muistuta, että asiat voivat olla ihan pieniäkin, esim. liittyä siihen mitä vaatteita on tänään tai muu konkreettinen asia.
- Oliko vaikea keksiä itsestään jotain ainutlaatuista?
- Olitko yllättynyt siitä, miten erilaisia ominaisuuksia ja asioita ryhmästä löytyi?
- Tuliko harjoituksen aikana tutuista kavereista esiin uusia puolia?
On hienoa, että olemme ainutlaatuisia ja omanlaisia. Löytyy yhdistäviä tekijöitä ja erottavia tekijöitä. Ei ole ketään toista samanlaista kuin sinä. Tämä harjoitus sopii hyvin pienemmille leikitettäväksi.