411. Digitaaliset ryhmät ja yhteisöllisyys
400. Mediakasvatus
Tehtävä
Pohditaan omia yhteisöjä digiympäristöissä ja sen ulkopuolella sekä yhteisöjen muodostumista ja sosiaalisten suhteiden solmimista.
Tila
-
Tarvikkeet
Verkkoyhteisökartta kopioituna kaikille osallistujille sekä kyniä.
Kesto
15-30 min.
Ladattavat materiaalit
Pohtikaa aluksi yhdessä, mihin kaikkiin yhteisöihin kuulutte ja mitä yhteistä teillä on eri ryhmien muiden jäsenten kanssa. Esimerkiksi harrastusryhmiä yhdistävät samat taidot tai mielenkiinnon kohteet, ja kavereita sama koulu tai naapurusto. Seuraavaksi pohditaan digiyhteisöjä ja sitä, ketkä kuuluvat lähipiiriin netissä ja keihin pidetään yhteyttä harvemmin. Jaa osallistujille verkkoyhteisökartat. Jokainen voi myös piirtää oman karttansa. Ohjeista oppilaita kirjoittamaan tai piirtämään toiseksi sisimpään ympyrään ihmiset, joihin he pitävät yhteyttä päivittäin netin kautta, esimerkiksi sosiaalisen median tai chatin välityksellä (perhe, ystävät, sukulaiset, harrastusporukat). Uloimpaan renkaaseen laitetaan sellaiset henkilöt, joihin pidetään yhteyttä digissä, mutta harvemmin. Ohjeista osallistujia viimeistelemään verkkoyhteisökartta yhdistämällä itsensä viivoilla kartan henkilöihin. Pyydä heitä yhdistämään viivoilla myös toisiinsa yhteyttä pitävät henkilöt.
Yhteisöllä tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa esimerkiksi naapuruston, koulun, taustan tai yhteisen mielenkiinnonkohteen myötä. Yhteisöillä on usein yhteiset pelisäännöt. Nettiyhteisö eroaa reaalimaailman yhteisöistä siinä, että yhteyttä pidetään puhelimen tai tietokoneen avulla. Digiyhteisöjä on muodostunut paljon esimerkiksi joidenkin virtuaalipelien ja sosiaalisen median jäsenten ympärille.
Nuoret ovat aktiivisia netin käyttäjiä ja kuuluvat usein moniin eri ryhmiin reaalimaailman yhteisöjen lisäksi. Netti ja sosiaalinen media ovat muokannut nuorisokulttuuria avaamalla mahdollisuuden uudenlaiselle osallistumiselle, keskustelulle ja tietojen vaihdolle. Digiyhteisöille on ominaista toisten jäsenten auttaminen, yhdessä tekeminen ja kanssakäyminen sekä omat jutut ja tarinat, jotka ovat yhteisön jäsenille merkityksellisiä.
Parhaimmillaan nuorten nettiyhteisöt lisäävät nuorten mahdollisuuksia solmia ja ylläpitää kaverisuhteita sekä saada muilta tukea. Toisaalta kuuluminen digiyhteisöihin on nuorille jonkinlainen välttämättömyys. Nuori voi jäädä kaveripiirin ulkopuolelle, jos ei kuulu muiden ikäistensä kanssa samoihin yhteisöihin. Netin yhteisöllisyys voi tuntua nuoresta myös painostavalta ja ahdistavalta, jos yhteisöllisyyteen liittyy tarvetta olla jatkuvasti läsnä ja saatavilla puhelimella tai koneella.
Nuorten kanssa on tärkeää käydä keskustelua digiyhteisöistä ja niiden monimuotoisuudesta. Netin yhteisöllisyys tarjoaa paljon hyvää, mutta sillä on myös kielteisiä puolia. Netistä löytyy muun muassa yhteisöjä, jotka tarjoavat positiivisen vertaistuen sijaan haitallista tukea. On tärkeää ohjata nuoria vastuulliseen ja kriittiseen käyttäytymiseen digiympäristöissä sekä kehitystä tukevien yhteisöjen ja vertaistuen pariin.
- Nettiyhteisöjä ovat muun muassa erilaiset sosiaalisen median palvelut, peliyhteisöt, faniyhteisöt ja samoista aihepiireistä kiinnostuneita yhdistävät keskustelupalstat.
- Nuorten motiivit toimia ja olla osana jotakin digiyhteisöä ovat usein sosiaalisia – tutustutaan uusiin ihmisiin, pidetään yllä sosiaalisia suhteita ja saadaan yhteisiä kokemuksia