801. Kaverilaulu

800. Kaveritaidot

Tehtävä

Keksitään kaveriaiheinen laulu

Tila

Luokka tai musiikkiluokka

Tarvikkeet

Paperia, kyniä ja musiikkilaitteet

Kesto

15-30 min.

KaveritaidotKohtaaminenVuorovaikutusYhteishenki
1 - 6 luokat

Pyydä oppilaita luettelemaan tuttuja lauluja. Valitkaa jokin lauluista uudelleen sanoitettavaksi. Tarkoituksena on tehdä luokan oma kaverilaulu. Voitte laulaa laulun ensiksi yhdessä.

 

Jaa pienryhmät ja kopioi laulun sanat ryhmille. Jaa oppilaat pienryhmiin esimerkiksi pyytämällä oppilaita asettumaan jonoon oman/äidin/isän etunimen ensimmäisten kirjainten mukaan siten, että jonon toisessa päässä on A ja toisessa päässä Ö – puhua ei saa!

Jaa kullekin ryhmälle oma säkeistö ja pyydä sanoittamaan se uudelleen. Korosta, että laulun sanojen tulee kuvata hyvää kaveruutta ja kaikkien mukaan ottamista. Liittäkää lopuksi yhdessä säkeistöt yhteen ja laulakaa laulu. Sopikaa laululle tietty esitystyyli, esimerkiksi rap.

Huom. Harjoitelkaa laulua ja esittäkää se esimerkiksi vanhempainillassa tai koulun juhlassa.