340. Ideoidaan
300. Kiusaamisen ehkäiseminen
Tehtävä
Ideoidaan tukioppilastoimintaa
Tila
Tila, jossa mahtuu liikkumaan.
Tarvikkeet
Isoa paperia, kyniä.
Kesto
30-45 min.
- Kiinnitä tilaan 4 fläppiä, joissa kussakin on yksi teema.
– keksi idea, miten tukioppilaat voisivat vähentää kiusaamista
– keksi idea, miten kukaan ei tuntisi oloaan välitunnilla yksinäiseksi
– Keksi idea, joka ilahduttaisi koulun arjessa (esim. haaste, tempaus, teemapäivä)
– Keksi idea, mitä kaikki luokat voisivat tehdä yhdessä ja mikä lisäisi koulun yhteishenkeä. - Ohjeista oppilaita kiertämään tilassa kirjoittamassa ideoita fläpeille.
- Ideoinnin jälkeen oppilaat kiertävät lukemassa fläpit ja merkitsevät kuhunkin teemaan kolme parasta ideaa tukkimiehen kirjanpidolla.
- Jatkakaa ideoiden jalostamista eteenpäin pienryhmissä. Kukin pienryhmä saa yhden fläpin ja valitsee niistä 1-3 toteuttamiskelpoista ideaa. Ohjeista ryhmiä jalostamaan ideaa ja tarkentamaan sitä. Jos työstettävänä ideana on esim. seiskojen ryhmäyttäminen, mietitään jo leikki-ideoita.
On tärkeää, että tukioppilastoiminta on tukioppilaiden näköistä. Asioita ei tarvitse tehdä samoin kuin edellisinä vuosina. Uusia ideoita voi tulla myös lukuvuoden aikana, kun huomataan koulun arjessa tarpeita.
Voitte jatkaa toiminnan suunnittelua Ideoiden arviointi ja koonti -tehtävällä (tehtäväkortti 341).