Mallin näyttämisessä aikuisten vastuu on valtava
Näin lukuvuoden alussa lapsia ja nuoria askarruttavat yleensä sellaiset kysymykset kuten: ”mitä jos en saa kavereita”, ”mitä jos mut jätetään välitunneilla aina yksin”, ”mitä jos mua haukutaan, pilkataan tai kiusataan”, ”mitä jos muut nauravat, jos vastaan väärin”. Itsekin äitinä jännitin lapsen koulupolun alussa ihan samaa: mitä jos hän ei löydä yhtään kivaa kaveria?
”Mitä jos” -pelkoja tuntuu olevan koulun alkaessa sangen monella lapsella, nuorella ja aikuisellakin. Eikä ihme, sillä sosiaaliset pelot ja ahdistuneisuus ovat lapsuudessa ja nuoruudessa kaikkein yleisimpiä psyykkisiä ongelmia. Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn (2023) mukaan yläkoululaisista useampi kuin joka kolmas kärsii sosiaalisesta ahdistuneisuudesta. Toistuvaa yksinäisyyttä kokee lähes joka viides.
Pelot taltutetaan usein altistamalla itseä sen kohteelle. Korkean paikan pelko voitetaan uskaltautumalla pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs. Julkisten paikkojen pelkoa taltutetaan uskaltautumalla vähitellen pelottavaan paikkaan. Vastaavasti sosiaaliset pelot voitetaan rohkaistumalla kohtaamaan muiden katseita, uskaltautumalla hymyilemään, menemään mukaan, istumaan viereen tai jopa kysymään kuulumisia.
Rohkeutta ei vaadita kuitenkaan vain oppilailta, joita tilanteet pelottavat, vaan erityisen paljon oppilailta, joilla on mahdollisuus niitä muuttaa. Rohkeimmat eivät ole heitä, jotka uskaltavat kiivetä itse korkeimmalle vaan heitä, jotka uskaltavat auttaa mukaansa muita. Heitä, jotka uskaltavat istua viereen, kysyä läksyjä tai kuulumisia ja pohtia yhdessä sitä, miten koulusta saataisiin kaikille turvallinen, rauhallinen ja iloa rakentava paikka.
Rohkeutta rakentaa lapsille ja nuorille turvallinen koulu vaaditaan myös meiltä aikuisilta. On uskallettava näyttää mallia siitä, miten erilaisia ihmisiä kohdataan, miten heitä kuunnellaan ja miten ratkaistaan ristiriidat neuvotellen, ei toista alentamalla tai eristäytymällä. Kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan ja ottamaan muita mukaan.
Albert Banduran klassisissa Bobo-nukke -kokeissa lapset toimivat nukkea kohtaan juuri siten, kuin olivat aiemmin nähneet aikuisen sitä kohtaan toimineen. Oli kyseessä sitten digivälitteinen tai kasvokkainen tilanne, oli aikuisten malli se, joka sai lapsen joko innokkaan uteliaaksi tai raivokkaan väkivaltaiseksi. Vaikka käyttäytymisen tulkinta on vuosikymmenten aikana mennyt moniselitteisemmäksi, pätevät opitut toimintamallit silti yhä edelleen. Meidän aikuisten vastuu on valtava.
Lapset ja nuoret toivovat rajoja ja rakkautta, mutta he tarvitsevat myös rauhaa ja rohkeutta – olla yhdessä, harjoitella osallistumista, osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja päästä eroon yksinäisyydestä, peloista ja tunteesta siitä, ettei ole merkityksellinen.
Jos haluaa olla paras, voi olla sitä vain yksin. Mutta jos haluaa tehdä sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisen ison yhteiskunnallisen muutoksen – jolla oikeasti on merkitystä – pitää se tehdä yhdessä. Rauhassa ja rohkeasti.
Niina Junttila on Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori, joka on tutkinut lasten yksinäisyyttä ja lasten ja nuorten hyvinvointia. Hän esiintyy valtakunnallisessa Koulurauha-vanhempainillassa keskiviikkona 28.8. klo 18 – 19.30. Tilaisuus järjestetään läsnä ja etänä. Tervetuloa mukaan!
Lue lisää Koulurauhasta ja Koulurauha-vanhempainillasta
Kuva: Colourbox
Niina Junttila
Kasvatuspsykologian professori / Turun yliopisto
Kuvaaja: Jussi Vierimaa