Siirry sisältöön

Yhdistyksen puheenjohtajat tsemppaavat toisiaan

Yhdistyksen puheenjohtajalla on hyvä olla tuntosarvet esillä ideamyrskyn aikana. Kun aistii mielialat ja ihmisten voimavarat, tietää, milloin innostaa ja milloin toppuutella joukkoja.

Vuonna 2016 MLL:n Polvijärven yhdistyksen hallituksesta jäi pitkäaikainen jäsen pois. Riveihin saatiin uudeksi hallitusjäseneksi Ullamari Ratinen. Hän oli käynyt aktiivisesti perhekahvilassa, joten MLL:n toiminta ja ajatusmaailma olivat tuttuja.

– Vuodesta 2020 olen ollut puheenjohtajana – enkä näköjään pääse pestistä eroon, Ullamari virnistää.

– Mielekäs toiminta vei mukanaan, ja on vaikea kuvitella, etten enää olisi hallitushommassa. Tästä on tullut elämäntapa.

Kaisa Kuiri tuli hallitukseen pari vuotta myöhemmin. Ullamari tiesi, että Kaisalla on yhdistystoiminnassa tarvittavaa avointa mieltä ja tekemisen meininkiä. Nyt Kaisa on varapuheenjohtaja.

Vastuun jakaminen keventää yhdistyksen vetämistä. Ullamari tietää, että Kaisalle voi heittää pallon aina, kun omat rahkeet eivät riitä. Vuodenvaihteessa hän delegoi Kaisalle vuosikellon tekemisen.

– On turvallista kysyä Kaisalta apua tai ihan vain pompotella ajatuksia. Joskus ideoita viriää niin paljon, että joudumme toppuuttelemaan toisiamme, Ullamari kertoo.

– Ultsi helposti omii kaiken itselleen. Yritän muistaa kysyä häneltä, voiko tulla kaveriksi jakamaan taakkaa, Kaisa sanoo.

Ullamari nyökyttelee: ”kyllä minä hoidan” on hänen perisyntinsä.

Kaisan mielestä yhdistyksen johtopesteissä tarvitaan sopivasti nöyryyttä: kaikkea ei voi tietää.

Kaksikon ja koko hallituksen ideoita jatkojalostetaan Whatsapp-ryhmässä. Virallisemmin hallitus kokoontuu noin kerran kuussa, mielellään saman pöydän ääressä. Kaikki elävät ruuhkavuosia, joten etäkokoukset saattavat houkuttaa. Kaisa ja Ullamari kuitenkin kokevat, että nokatusten tapaaminen on hedelmällisempää.

Hallitus kokoontuu vuoron perään kunkin jäsenen kotona. Se, jonka luona ollaan, keittää teet ja kahvit sekä leipoo jotain pientä.

– Tai laittaa lapset leipomaan, kuten minä yleensä teen, Ullamari nauraa.

Kaisa ja Ullamari sanovat, että heidän hallituksessaan jokainen jäsen voi olla oma itsensä. Kun väsyttää, saa sanoa, että tänään en jaksa ideoida mitään. Kun virtaa on, voi heittää ilmoille höpsöjäkin ideoita. Ullamari on oppinut, että puheenjohtajan pitää valita sanansa oikein sekä aistia, milloin hillitä ja milloin innostaa ihmisiä.

– Eikä kokoukseen lähtiessä tarvitse miettiä, minkä näköinen olen. Jos on huono päivä, toiset tukevat ja kuuntelevat, Kaisa kertoo.

Vuonna 2017 yhdistys järjesti tavallista enemmän tapahtumia. Tuli ähky tekemiseen. Nykyään ideoista valitaan toteutettaviksi vain osa, jotta pieni porukka ei kuormitu.

Ota ja tuo -henkinen kierrätystapahtuma on klassikko, laskiaisrieha mehu- ja makkaratarjoiluineen puolestaan uudempaa toimintaa. Vähintään kerran vuodessa yhdistys järjestää koko perheen diskon.

– Monesti iskee turhautuminen, kun jotain suunnittelee itsekseen. Sitten tapahtumissa huomaakin, että kyllä meitä tarvitaan. Se on palkitsevaa. Tulee tunne, että ”hei, me tehtiin se taas ja onnistuttiin”, naiset sanovat.

Molemmat ovat käyneet MLL:n vapaaehtoisten johtamiskoulutuksen. He vetävät myös yhteistä partioryhmää, ja Kaisa toimii Polvijärven Urheilijoiden hallituksessa sekä ohjaa jumppia.

– Pulmien kanssa ei jäädä yksin, sillä MLL:n Järvi-Suomen alueen koordinaattorilta saa tarvittaessa tukea saa.


– Näihin hommiin ei voi lähteä kuin pöhkön avoimella mielellä. Hyvä asenne on ”jos jotain pitää opetella, niin opetellaan”.

– Lähikokoukset lähentävät. Etänä on liian helppo vetäytyä vastuusta ja olla ottamatta kantaa.

– Ihmisten innostamiseen pitää käyttää aikaa ja vaivaa. Kun ihmiset vain saadaan mukaan, suuri osa pysyy kyllä. Ensimmäinen askel on aina työläin.


MLL:n paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisten voimin. Yhdistyksen toiminnasta vastaa yhdistyksen hallitus. Yhdistysten hallituksiin tarvitaan vastuuhenkilöitä eri tehtäviin kuten puheenjohtajaksi, sihteeriksi, rahastonhoitajaksi ja viestintävastaavaksi. Hallituksen lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia monenlaisiin tehtäviin. Kysy  lähimmästä yhdistyksestäsi mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisena tai ilmoittaudu mukaan osoitteessa  mll.fi/vapaaehtoiseksi.

Anu Kylvén

Kirjoittaja

Salla Seeslahti

Kuvaaja

Tule vapaaehtoiseksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös