Uskoa väkivallattomaan tulevaisuuteen

Hymy, ystävällinen lause tai mielekkään tekemisen tarjoaminen on alku nuoren ohjaamiselle oikeille raiteille. Nuorisoväkivallan kierteen pysäyttäminen on meidän jokaisen asia ja se lähtee pienistä huomioimisista.

Uutiset kasvaneesta ja raaistuneesta nuorisoväkivallasta herättävät kysymyksiä, pelkoakin. Millainen tilanne oikeasti on, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen?

– Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet vuodesta 2014 alkaen, mutta olemme vielä kaukana 1990-luvun tilanteesta, jolloin lama-ajan lapset ja nuoret olivat nykyistä väkivaltaisempia.

Uutta nykyisessä nuorten väkivaltaisuudessa on erityisesti alle 15-vuotiaiden tekijöiden lisääntyminen sekä tekojen raaistuminen. Osa nuorista pitää teräasetta mukanaan puolustustarkoituksessa. Viime vuosina myös tekojen kuvaaminen ja julkaiseminen on lisääntynyt.

Osa nuorisoväkivallan kasvusta johtuu vuonna 2014 voimaan astuneesta lastensuojelulain muutoksesta. Tällöin kaikille viranomaisille, myös opettajille, tuli velvollisuus ilmoittaa suoraan poliisille, jos alaikäinen on joutunut väkivallan uhriksi. Kun ennen esimerkiksi välitunneilla tapahtuneet nujakat käsiteltiin kouluissa ja lastensuojelussa, nyt niistä lähtee ilmoitus poliisille.

Mutta katsotaan tilastoja kuinka päin tahansa, pitkään jatkunut lasku nuorten väkivallassa on pysähtynyt. Se huolestuttaa lapsiasiavaltuutettua:
– Vaikka yhä suurempi osa nuorista voi hyvin, pieni joukko voi entistä huonommin. Väkivaltaisuus kasaantuu pienelle osalle nuorista.
Tämän joukon tavoittaminen ja suunnanmuutos on meidän kaikkien haaste.

Suurimmaksi syyksi nykytilanteeseen lapsiasiavaltuutettu näkee lasten ja nuorten syrjäytymisen. Se periytyy sukupolvelta toisella ja alkaa usein jo päiväkoti-iässä.

– Suomalaiset jakaantuivat yhä enemmän hyvinvoiviin ja huonosti voiviin, Elina Pekkarinen toteaa.

Rikoksia tekeviä yhdistää usein syrjäytyminen: perheessä on työttömyyttä, matala koulutustaso ja köyhyyttä. Lapsilla saattaa olla oppimisvaikeuksia tai he ovat sitoutuneet heikosti koulunkäyntiin.

Oma osansa on väkivaltaa ihailevalla nuorisokulttuurilla niin musiikissa kuin sosiaalisen median kuvissa ja videoissa. Väkivaltaisen kuvaston kuluttaminen lisää todennäköisyyttä käyttää sitä itsekin. Nuori turtuu väkivaltaan eikä enää reagoi siihen luonnollisella tavalla.

– Väkivallan seurauksista ei välitetä. Siitä voi tulla nuoren silmissä ihailtavaa ja suotavaa.

Varsinaista jengikulttuuria Suomessa ei vielä oikeastaan ole, vaikka viitteitä sellaisesta suurissa kaupungeissa on. Olemme kaukana Ruotsin tilanteesta, jossa lapset rekrytoidaan jengeihin jo hyvin varhain. Rikollisesta elämäntavasta tulee heille ura, kun koulut jäävät kesken. Pikemminkin Suomea voi verrata Saksaan tai Viroon, joissa jengiytyminen on vähäistä.

– Onnistumisen avaimena on tasa-arvoinen koulu. Nuoret pitää saada pysymään kouluissa ja tuntemaan, ettei oma koulu ole muita huonompi.

Rangaistusten koventaminen tai rikosvastuuiän laskeminen ei Pekkarisen mukaan auta mitään. Rangaistusten tehtävä on olla yhteiskunnan koossapitävä voima, joka vahvistaa kokemusta oikeudenmukaisuudesta.

– On haihattelua uskoa, että rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Eiväthän ne ole lakanneet edes niissä maissa, joissa on käytössä kovia rangaistusmuotoja, kuten raipaniskut tai kuolemanrangaistus.

Monilla on harhausko, etteivät alle 15-vuotiaat saa seurauksia väkivallasta. Vahingonkorvausten määräämisen lisäksi heistä tehdään lastensuojeluilmoitus. Se johtaa useisiin lastensuojelun toimenpiteisiin, kuten yhteydenpitoon koulun ja kodin kanssa, opintojen seuraamiseen ja vakavissa tapauksissa sijoitukseen kodin ulkopuolelle.

– On muistettava, että lasten kehitys on vielä kesken. Aivojen etulohko kehittyy viimeisenä, eivätkä alle 15-vuotiaat siksi hallitse impulssejaan eivätkä ymmärrä tekojensa seurauksia kovin hyvin.

Nuorten väkivaltauutisointia on seurattu tarkasti MLL:ssa. Nuorten hyvinvointi on liitolle sydämenasia.
Yllätyksenä nuorisoväkivallan lähtö nousuun ja raaistuminen eivät tule.

– Kansainväliset ilmiöt rantautuvat aina Suomeen jossain vaiheessa, MLL:n kouluyhteistyön päällikkö Paula Aalto toteaa.

Liiton vuosi sitten tekemä nettikiusaamiskysely kertoo nuorten asenteiden koventumisesta. Osa nuorista katsoo esimerkiksi, että on ihan oikein jättää ulkopuolelle sellaiset, jotka eivät ajattele samoin kuin he. Tai että on oikein haukkua rumaksi sellaista, jota pidetään rumana.

– Meidät pysähdytti se, kuinka paljon nuorissa on niitä, joiden mielipiteet ovat raaistuneet. Heiltä tuntuu puuttuvan empatiakyky.

Juurisyynä väkivaltaan Paula Aalto pitää nuorten syrjäytymistä. Se voi olla periytynyt, kun kouluttamattomuus, työttömyys ja toimeentulohuolet siirtyvät sukupolvesta toiseen. Tätä kehitystä Aalto lähtisi purkamaan, aivan samoin kuin lapsiasiavaltuutettu. Ylisukupolvisia ketjuja voidaan yrittää ehkäistä tarjoamalla yhteisöllistä toimintaa ja matalan kynnyksen tukea riittävän varhain. Esimerkiksi MLL:n kohtaamispaikoissa on tarjolla monenlaista tukea perheille.

Väkivallan kauhistelu ei auta. Se saattaa päinvastoin ruokkia väkivaltaa.

”Jonkun pitäisi tehdä jotain”-lausahdus ei myöskään vie asiaa eteenpäin, vaan väkivallan ehkäisyyn tarvitaan kaikkia meitä. Päivittelyn ja mässäilyn sijaan jokainen voisi miettiä, mitä minä voisin tehdä.

– Kun aikuinen kohtaa väkivaltaa, hänen tulisi kertoa, ettei se ole hyväksyttyä. Jos kukaan ei puutu väkivaltaan, nuori saattaa ajatella sen olevan ihan ok, Paula Aalto sanoo.

Väkivallan vastainen työ alkaa Aallon mukaan hyvin pienistä asioista. Jokainen nuori tulisi hyväksyä omana itsenä. Jokaisella tulisi olla myös kaveri tai kavereita. Eikä vain mitä tahansa kavereita vaan itselle mieluisia – sellaisia, joille voi kertoa murheistaan.

– Lapsen ja nuoren mielenterveys rakentuu vertaissuhteissa. Kaverit haetaan jostain, jos ei niin sanotuista hyvistä piireistä, niin sitten niistä huonoista. Kouluissa voidaan tukea lapsen ja nuoren kiinnittymistä omaan yhteisöön. Vertaissuhteita tukemalla vaikutetaan myös nuorten hyvinvointiin.

Koulukiusaamisen suhteen Aalto toivoisi kaikkien tekevän selväksi, ettei se ole ok. Jokaisessa kodissa pitäisi puhua kiusaamisesta, vaikka se ei juuri nyt koskettaisi omaa perhettä. Jokaisen aikuisen koulussa tulisi vakuuttaa, että meidän koulussamme ei kiusata ketään.

Usein jo ystävällinen sana, hymy tai vain hyväksyvä nyökkäys voi olla alku paremmalle. Pienistä puroista syntyy isompi virta, Paula Aalto muistuttaa.

– On pakko uskoa, että hyvä voittaa aina.

Hyvä ei kuitenkaan ole mikään yllemme laskeutuva asia, vaan meidän pitää olla siinä aktiivisia. Muuten se jää vähän idealistiselle tasolle: että vain odotamme, että hyvä voittaa.

Pieneltäkin tuntuva huomioiminen voi muuttaa nuoren elämän suuntaa, vaikka näyttäisi, että hän on luisumassa vaikeuksiin. Joskus riittää, että edes yksi aikuinen huomaa nuoressa jotain hyvää.

– Pitäisi muistaa kehua, kun siihen on pienikin syy. Jokaisen pitäisi saada kuulla, että olet hyvä sellaisena kuin olet.

Aikuiset voivat auttaa miettimällä, miten nuoret voisivat tuntea itsensä tervetulleiksi asuinalueelleen ja niihin yhteisöihin, joihin he kuuluvat. Nuoret tarvitsevat ennen kaikkea tiloja ja tapoja purkaa energiaansa.

– Jos näet kaupan edessä nuoria maleksimassa, mitä jos et kääntäisikään katsettasi paheksuen pois vaan lähestyisit ystävällisesti ja kysyisit, mitä he haluaisivat tehdä, Aalto ehdottaa.

Nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Aikuisen tehtävä on sitten miettiä, kuinka nuorille mieleistä tekemistä voisi järjestää.
Löytyisikö avuksi esimerkiksi joku harrastusjärjestö tai voisiko lähikauppa osallistua kustannuksiin? Vai olisiko sopiva yhteistyötaho seurakunta tai nuorisotoimi? Keinoja löytyy, kun niitä jaksetaan yhdessä miettiä.

Panostus hyvinvointivaltioon on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen paras keino nuorten väkivaltaisuuden ehkäisyyn. Köyhistä täytyy pitää huolta sekä panostaa lasten ja nuorten koulutukseen ja harrastusmahdollisuuksiin.

– Meillä on 70 vuoden kokemus siitä, kuinka hyvinvointivaltiota rakennetaan ja ylläpidetään. Resepti ei ole muuttunut: tarvitaan toimivia julkisia palveluita, tulonsiirtoja ja matalat tuloerot.

Asuntopolitiikallakin on merkitystä. Asuinalueet tulisi suunnitella niin, että ne olisivat mahdollisimman heterogeenisia, niin että siellä olisi niin omistusasuntoja kuin vuokra-asuntoja. Esimerkiksi Helsinki on Pekkarisen mukaan onnistunut hyvin sekoittavassa asuntopolitiikassa. Kun asuinalueet ovat tasa-arvoisia, myös koulut pysyvät tasa-arvoisina.

Mahdollisiin väkivalta-aaltoihin tulisi varautua ennakolta. Muuten pakka on sekaisin, kun alkaa tapahtua. Poliisin lisäksi mukaan tarvitaan ainakin nuoriso- ja sosiaalitoimi sekä kaikki ne aikuiset, jotka kyseisellä alueella tai yhteisössä vaikuttavat nuoriin.

Onnistuneitakin ratkaisuja on tehty, eivätkä ne välttämättä maksa sen enempää kuin nykysysteemi. Pekkarinen kertoo esimerkiksi, kuinka Etelä-Karjalassa on saatu ehkäisevä ja perheitä tukeva toiminta ensisijaiseksi toimintamuodoksi. Se kantaa alueella hedelmää.

Helsingissä onnistuttiin 2000-luvun alussa suitsimaan pahoinpitelyjä tehtaillut joukkio, kun työhön sitoutettiin koko yhteisö.

– Samoja toimenpiteitä ei voi monistaa vaan ne pitää aina räätälöidä aikaan ja paikkaan sopiviksi.

Myöskään perheiden ja naapuruston voimaa ei pidä väheksyä. Jokaisen aikuisen osallisuutta tarvitaan. Asuinalueita tulisi kehittää niin, että se on kaikille hyvä ja turvallinen paikka.

– Nuoria ei pidä sulkea pois julkisista tiloista. Heidän viihtyvyyttään voisi parantaa esimerkiksi tarjoamalla kauppakeskuksiin hengailualueet nojatuoleineen.

Vanhempia Pekkarinen kehottaa pitämään yhteyttä keskenään. Näin yhteydenpito onnistuu matalalla kynnyksellä myös silloin, jos jotain tapahtuu.

Vanhempien verkostoitumisen tarve ei pääty yläkouluikään niin kuin nykyään usein käy.

– Nuorilla on tosi suuri aikuisen tarve, vaikka he muuta viestivät.

MLL:n tukioppilastoimintaa on järjestetty yläasteen kouluissa jo 50 vuoden ajan. Siinä koulun vanhimmat oppilaat järjestävät nuoremmilleen ryhmäytymistä tukevaa toimintaa, kuten tutustumisleikkejä, teemapäiviä, välituntitoimintaa sekä oppitunteja ja työpajoja kiusaamista vastaan.
Tukioppilaat toimivat kouluissa myös silminä ja korvina. He huomaavat kenties asioita, joita aikuiset eivät näe koulun arjessa.

Tukioppilaita on  80 prosentissa Suomen yläkouluista. Nyt on kokeiltu tukioppilaiden tuomista myös alakouluihin, ja kokemukset ovat hyviä. Jatko riippuu rahoituksen löytymisestä.

– On hyvä siirtyä aiempaa pienempien pariin, sanoo MLL:n kouluyhteistyön päällikkö Paula Aalto.

9.-luokkalainen Pihla Pollari, 15, toimii tukioppilaana Kartanonkosken koululla Vantaalla. Hänet sai mukaan halu kehittää koulun ilmapiiriä ja yhteishenkeä.

– Kun oppilaat tutustuvat toisiinsa, yhteishenki koulussa paranee.

Pihla Pollari on yhdessä toisten tukioppilaiden kanssa ollut järjestämässä 7.-luokkalaisille ryhmäytymispäiviä. Tutustumisleikkien tarkoituksena on auttaa kavereiden löytämisessä uudessa koulussa.

– Vartin leikkituokio ei tietenkään riitä, mutta se on hyvä alku. Siitä on hyvä jatkaa.

Kartanonkosken koulussa on myös järjestetty teemapäiviä, kuten värien mukaan pukeutumista sekä välituntileikkejä.  Toimintaa suunnittelevat tukioppilaat yhdessä. Joskus vinkkejä otetaan naapurikoulujen tapahtumista.

Tavoitteena tukioppilaiden järjestämissä tempauksissa on, että kaikilla olisi koulussa hyvä ja turvallinen olla eikä kiusaamista tapahtuisi.
Kiusaamistapauksiin pitäisi Pihla Pollarin mukaan tarttua heti vaikka tilanne ei näyttäisi kovin vakavalta. Kun pieniinkin asioihin puututtaisiin, riidat eivät kasva suuriin mittasuhteisiin.

Kiusaamisen ehkäisy tulisi Pihla Pollarin mukaan aloittaa aikaisin.

– Jo pienestä pitäen kaikille tulisi puhua enemmän erilaisuuden hyväksymisestä. Uskon, että kiusaaminen vähenisi, kun jokainen ymmärtää olla ystävällinen kaikille.

Nuorten pahoinpitelyrikokset Suomessa

• Suomessa kirjataan 1 000–2 000 nuorten tekemää pahoinpitelyä vuodessa.
• Eniten ovat lisääntyneet alle 15-vuotiaiden tekemät pahoinpitelyt.
• 4 prosenttia 15-vuotiaista kertoo syyllistyneensä väkivaltaan.
• 10 prosenttia 15-vuotiaista kertoo joutuneensa väkivallan uhriksi.