Pokéja kukkapenkissä

Pokémon Go -peli on tehnyt lisätyn todellisuuden tutuksi niin pienille kuin isoille. Todellisuutta ja satua sekoittava keksintö sai pelimaailmaan vihkiytymättömän äidinkin kiinnostumaan.

Virtuaalista ja todellista ympäristöä sekoittavasta niin sanotusta lisätyn todellisuuden maailmasta on tulossa luonnollinen toimintaympäristö digitaaliseen arkeen kasvaneelle nuorelle polvelle. Esimakua antaa hittipeli Pokémon Go. Se saa valtavat ihmisjoukot, lapset ja aikuiset, haahuilemaan ympäriinsä kännykkään tuijottaen. Pelimaailmassa heillä on päämäärä: napata kirkkaanvärisiä pikkuotuksia, joita voi kännykkäkameran läpi katsoen löytää vaikka omasta kukkapenkistä.

Pokémon Go on ensimmäisiä merkkejä laajemmasta ilmiöstä, joka muuttaa tulevaisuuttamme. Jonain päivänä, ei kaukana tästä, katselemme halutessamme maailmaa elektronisten silmälasien läpi ja saamme eteemme päivän uutiset bussissa istuessa, vastaantulijan some-tiedot kadulla kävellessämme, matkareittimme patikkaretkellä tai vaikka ostoslistan menuehdotuksineen kauppareissulla.

Monet ihmiset liputtavat Pokémonin kaltaisten pelien oppimista, liikuntaa ja yhdessäoloa lisäävien ominaisuuksien puolesta, osa pitää vaeltelevia puhelin-zombieita vuorovaikutuksen ja sivistyksen lopun alkuna. Mitä nämä todellisuuksien sekoittajat oikein ovat ja mihin ne maailmaamme vievät?

Pokémon Go on helppo, etenemisestä palkitseva ja koukuttava peli. Pelitutkija Frans Mäyrä Tampereen yliopistosta sanoo, että kiinnostus muihin ihmisiin, sosiaalisuus ja ajanviete motivoivat ihmisiä pelaamaan. Parhaimmillaan Pokémon ja muut lisätyn todellisuuden sovellukset vahvistavat yhteisöllisyyttä, rohkaisevat liikkumaan yhdessä ja näkemään elinympäristöä uusin silmin.

– Perheet ovat kertoneet, että Pokémon on lähentänyt perheenjäseniä ja avannut uudenlaisen yhteyden vanhemman ja lapsen välille, verkkopedagogi Päivi Leppänen Vantaan sivistystoimesta kertoo.

Pelaaminen voi vaikuttaa positiivisesti fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Se voi kehittää, voimauttaa ja aktivoida. Peli myös kannustaa oppimaan uutta ja luomaan verkostoja pelin sisällä ja oikeassa elämässä. Pokémon voi olla hyvä alku ystävyydelle. Pelaamiseen suhtaudutaankin entistä hyväksyvämmin kaikissa ikäluokissa.

– Nykyään pukumies puistonpenkillä pelaamassa ja puhumassa Pokémoneista on jo tavallinen näky. 10- ja 50-vuotiaskin voivat luonnollisesti jutella keskenään näistä otuksista, Mäyrä kuvaa.

Peliin liittyvällä toiminnalla on todellisia vaikutuksia fyysisessä maailmassa, vaikka esimerkiksi Pokémonin otukset eivät todellisuudessa olekaan läsnä. Frans Mäyrä puhuu pelin taikapiiristä.

– Osa ihmisistä on kaupungilla toimittamassa arkisia asioita. Osa taas kävelee edestakaisin näpytellen puhelinta. Pelin taikapiirissä edestakaisin kulkemisella on tarkoitus ja se on järkevää. Mutta jos ulkopuolinen ei ymmärrä peliä lainkaan, toiminta voi tuntua pelottavalta.

Pelimaailman logiikkaa ja sen sääntöjä on siis tarpeen ymmärtää ulkopuolisenkin. Pelillisyyden ja pelien vuorovaikutussääntöjen ymmärtäminen on pelilukutaitoa. Sitä tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän, sillä pelaamisesta tullee yleinen osallistumisen, oppimisen ja vuorovaikutuksen tapa. Uusi tärkeä taito on tietää, milloin ja miten pelaaminen on sopivaa ja missä tilanteissa siitä on irtauduttava.

Pelaaminen on tekemällä oppimista ja haastaa kehittymään. Peli ja leikki ovat ominaisia lapselle. Siksi niitä hyödynnetään kasvatuksessa ja oppimisessa. Se tarkoittaa esimerkiksi ajatusta tasolta toiselle etenemisestä, haasteita ja niistä selviämistä sekä etenemistä ja palkitsemista.

– Lapselle on ominaista oppia leikin ja liikkumisen kautta. Siksi esimerkiksi Pokémon Go voi toimia hyvin ympäristöön tutustumisen, liikkumisen, tiedonhaun ja vuorovaikutustaitojen oppimisessa, Päivi Leppänen kertoo.

Monikansallisissa pelaajayhteisöissä voi myös oppia viestimään vierailla kielillä.

Digi- ja pelimaailmassa lapset ovat eteviä ja 6-vuotiaankin voi nähdä opastamassa vanhempaansa. Lapsi tarvitsee silti aikuista. Oikeaan pelitapaan on ohjattava ja lapsen pelaamista seurattava. Ruutuaikaan ei välttämättä kannata tuijottaa, koska mobiililaitteita voi käyttää monella tavalla.

– Kun arjen rytmi, muut harrastukset ja kaverisuhteet ovat kunnossa ja vanhempi tietoinen pelien soveltuvuudesta lapsen kehitystasolle, ei pelaamisesta tarvitse olla huolissaan. Silloin myös pelko todellisuuden ja tarun sekoittumisesta lapsen maailmassa on aiheeton. On hyvä muistaa, että vanhemman älylaitteiden käytön mallilla on lapselle suuri merkitys, Leppänen sanoo.

Pelaamiseen liittyy myös huolenaiheita, vaikkapa sen vaikutus huomiokykyyn liikenteessä tai vuorovaikutukseen. Teknologian kehitys ei myöskään koske kaikkia. Toisilla on sen kautta pääsy yhä laajempaan tietoon ja palveluihin, joista esimerkiksi pienituloisissa perheissä voidaan jäädä paitsi.

Joka tapauksessa pelillisyys levittäytyy yhä laajemmalle. Jatkossa näemme yhä enemmän todellisuutta ja satua sekoittavia keksintöjä, joita meidän on opittava jollain tasolla ymmärtämään. Oikein käytettyinä pelisovellukset tuovat ripauksen magiaa arkeen.

Perheemme lapsille Pokémon tuli tutuksi kesällä, kun mummi halusi tehdä lasten kanssa jotakin, joka oli IN. Hän vei lapset ensimmäiselle Poké-kävelylle otuksia etsimään. Eräs Bulbasaur-niminen otus löytyi kävelyn päätteeksi mummin kahvipöydästä. Sittemmin porukalle on kertynyt mukava määrä kävelykilometrejä.

Itse pysyttelin sivustaseuraajana. Käytän teknisiä sovelluksia lähinnä asioidenhoitoon, en viihtymiseen. Lapsemme kuitenkin elävät yhä enemmän niiden keskellä. Ja onhan niistä hyötyäkin. Sen ymmärsin viimeistään, kun 8-vuotias esitteli eräässä pelissä rakentamaansa kaupunkia, jonka asukasviihtyvyyden hän oli virittänyt huippuunsa oikein sijoitetuilla puistoilla ja palveluilla. Kaupunkisuunnittelun alkeet haltuun jo lapsena!

Pakkohan tästä oli itsekin jotain oppia.

Otin härkää sarvista ja vein 8- ja 10-vuotiaamme Pokémon Go -tapahtumaan Vantaalle. Siellä oli noviiseille luvassa asiantuntijaopastusta pelimaailmaan. Saapuessamme ihmettelimme tapahtumapaikan pihamaata, joka oli täynnä erinäköisiä ja -kokoisia kännykkään tiiviisti tuijottelevia ihmisporukoita. Harrastus todella keräsi ihmisiä yhteen.

– Ei mennä gymeihin, ei meijän CP:t riitä. Mutta ne luret käydään läpi, niitä on monta, lapset juttelevat keskenään.

Siis lureja, ei gymejä. Mitä tästä pitäisi ymmärtää?

Pelin logiikka on kuulemma niin yksinkertainen, että 6-vuotiaskin oppii. Mutta oppiiko aikuinen? Kyllä vain, sanoo tapahtumassa tapaamani Pokémon-harrastaja Sanna Holm. Hän hankki lapselleen yhteistä ulkoiluharrastusta varten älypuhelimen. Hankintaa arvosteltiin tuttavapiiristä. Olisi ostanut polkupyörän, sanottiin, vaikka lapsella sellainen jo oli.

Holm ei ole katunut. Lapsen kanssa on taivallettu metsästämässä Pokéja ja otettu jännityksellä osaa ensimmäisiin otteluihin gymillä. Holmin mielestä on hienoa, että peli yhdistää ihmisiä kaikista yhteiskunnan lokeroista. Onpa harrastuksesta muotoutunut äidille oma rentoutumiskeinokin.

– Lähdimme ystävän kanssa lapsivapaana lauantaina hyppyrimäen laelle pokettamaan. Siellä luren äärellä istuimme mukavaa iltaa auringonlaskussa, Holm kertoo.

Tapahtuma sai Pokémonin kuulostamaan ihan hyvältä jutulta. Lapsetkin viihtyivät. Melkein jo latasin pelin, kunnes käteni alkoi oireilla. Puhelin on kädessä nähtävästi tarpeeksi ilman Pokéjakin.

Kurkin siis jatkossakin lasten olkien yli ja opin heiltä riittävästi ymmärtääkseni jotakin kadulla haahuilevien zombieiden touhuista. Virtuaaliostosavustajan kyllä lataan, kun se on saatavilla.

Pokémon Go: pelimaailmaa ja arkitodellisuutta yhdistävä GPS-paikannukseen perustuva pelisovellus mobiililaitteisiin. Merkityistä Pokestop-paikoista kerätään Pokémon-otuksia ja muita resursseja, joilla joukkueet kisaavat ottelupaikkojen eli gymien herruudesta. Luret ovat paikkoja, jotka houkuttelevat Pokémoneja. Otuksia napataan palloihin, joita kerätään kerryttämällä kävelykilometrejä.

Lisätty todellisuus: tietokonegrafiikalla muokattu näkymä, joka voidaan yhdistää todelliseen ympäristöön vaikka kännykkäkameralla. Pelin elementit sijoittuvat siten fyysiseen todellisuuteen. Kun pelin todellisuus levittäytyy pidemmälle kokemusmaailmaan, puhutaan sekoitetusta todellisuudesta. Virtuaalitodellisuus on vielä pidemmälle vietyä, todentuntuista fiktiomaailmaa, johon uppoudutaan lasien ja kypärän avulla.

• Seuraa lapsen pelaamista.
• Huolehdi, että arjen rytmi, kaverit ja harrastukset säilyvät.
• Kysele, opi ja pelaa lapsen kanssa yhdessä.
• Pyri ymmärtämään vähintään perusasiat pelin ideasta.
• Kannusta lasta osallistumaan peliyhteisössä ja luomaan omia sisältöjä.
• Muistuta liikenteestä, se ei ole paikka pelaamiseen.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2016-lehdessä.