Köyhyys rajaa ulkopuolelle
Köyhyys koskee 110 000 Suomessa asuvaa lasta ja vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Haitallisinta on varhaislapsuuden köyhyys. Köyhyyttä voidaan helpottaa vain, jos se otetaan vakavasti.
Kansainvälisissä vertailuissa Suomen köyhyystilanne ei näytä pahalta: OECD-tilaston mukaan joka seitsemäs teollisuusmaiden lapsista elää köyhyydessä, mutta vähiten köyhyys koskee lapsia Suomessa, muissa Pohjoismaissa sekä Sloveniassa ja Etelä-Koreassa.
Vaikka Suomessa köyhyys on suhteellista, lapselle se on ahdistava ongelma, joka leimaa koko elämää. Lapset ja nuoret elävät tässä ajassa ja yhteiskunnassa, joten vertaaminen esimerkiksi kehitysmaiden lasten vakavaan ruokapulaan tai omaan lapsuuteen edellisillä vuosikymmenillä ei ole järkevää eikä helpota lasten tilannetta.
Köyhyyskeskustelussa näkyy kansalaisten jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin, toisen arjen vieraus ja empatian puute. Hyvin pärjänneen voi olla vaikea ymmärtää, että köyhyys ei ole omien valintojen seurausta tai että se rahanpuutteen lisäksi merkitsee ulkopuolella olemista, sitä, että ei ole mahdollisuuksia elää tavanomaista elämää.
Lapselle köyhyys tarkoittaa esimerkiksi harrastuksista luopumista, muiden seurasta ja tekemisistä pois jäämistä, usein myös kiusatuksi joutumista. Etenkin pitkittynyt köyhyys yhdistyy usein mielenterveyden ongelmiin ja heikompiin kouluarvosanoihin.
Vähävaraisuus rajaa ammattihaaveitakin, koska toisen asteen koulutuksen kustannukset, kuten lukion kirjat tai ammattikoulun tarvikkeet, ovat kalliita. Lyhyt koulutus tai pelkän peruskoulun varaan jääminen taas lisäävät riskiä köyhyyden jatkumiseen aikuisena.
Varhaislapsuudessa koettu köyhyys on erityisen haitallista siksi, että lapsen kognitiiviset ja vuorovaikutukselliset kyvyt, jotka luovat edellytykset yhteiskunnassa pärjäämiseen, kehittyvät varhain. Perheissä, joissa on isoja toimeentulo-ongelmia, vanhemmat voivat olla niin kuormittuneita, etteivät pysty riittävästi vastaamaan lapsen tarpeisiin. Etenkin, kun rahanpuute kasaa muitakin huolia. Vähävaraisilla vanhemmilla on muita enemmän parisuhdeongelmia ja he ovat useammin huolissaan jaksamisestaan ja taidoistaan vanhempina.
Köyhyys on nimetty ilkeäksi ongelmaksi, koska siihen linkittyvät niin monet asiat. Taustalla voi olla esimerkiksi oma tai lapsen sairastuminen tai vamma, työttömyys tai avioero. Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on 22 prosenttia. Se on kolme kertaa korkeampi kuin kahden huoltajan perheissä.
Pikkulapsiperheiden tuloista suuri osa koostuu sosiaalietuuksista. Niiden matala taso ja viime vuosina tehdyt leikkaukset ovatkin suurimpia syitä lapsiperheiden köyhyyteen. Tällä hetkellä perusturva ei riitä kattamaan kohtuullisen vähimmäiskulutuksen menoja.
Asumisen kalleus on niin ikään keskeisiä köyhyyden taustatekijöitä. Asumistuen taso on laskenut eikä vastaa vuokrien nousua. Edullisemman asunnon löytäminen on varsinkin kasvukeskuksissa vaikeaa, koska niissä ei ole rakennettu riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja.
Köyhän ongelmien arvellaan ratkeavan, kun hän saa työtä. Sekään ei nykyään päde, sillä pienituloisista perheistä lähes puolessa on töissä käyvä huoltaja. Köyhyys työssä käynnistä huolimatta on erityisesti lapsiperheitä koskeva ilmiö, joka johtuu työelämän muutoksesta: pätkätöiden, vuokratyön ja itsensä työllistämisen yleistymisestä.
Köyhyyden poistaminen ei ole helppoa, mutta oikealla politiikalla sitä voidaan ehkäistä, vähentää ja sen vaikutuksia lieventää. Tärkeintä on etuuksien kehittäminen ja niiden ostovoimasta huolehtiminen.
Köyhyyden vaikutuksia pystytään lieventämään myös satsaamalla palveluihin. Esimerkiksi laadukkaalla varhaiskasvatuksella on iso merkitys heikommassa asemassa olevien lasten tukemisessa, samoin peruskoulun oppilashuollolla. Maksuton toinen aste varmistaisi, että kukaan ei jää varattomuuden takia ilman jatkokoulutusta.
Iso merkitys olisi myös sillä, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa ilman leimaavaa erityiskohtelua.
Sosiaaliturva- ja perhevapaauudistukset kuuluvat ensi kevään vaaleissa valittavan eduskunnan ja uuden hallituksen merkittävimpiin asioihin. Uudistusten tarpeellisuudesta vallitsee laaja yhteisymmärrys. Sisällöistä mielipiteet sen sijaan jakaantuvat.
Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu monen vuosikymmenen aikana. Järjestelmästä on tullut monimutkainen. Äärimmäinen yksinkertaisuus on kuitenkin huono tavoite, sillä sellainen sosiaaliturvajärjestelmä on joko korvaustasoltaan hyvin matala tai kustannuksiltaan hyvin kallis. Yksinkertaistamisen ja selkeyttämisen varaa sosiaaliturvassa on kuitenkin paljon.
Lapsiperheiden sosiaaliturvassa tarvitaan universaalia, kaikkia lapsiperheitä koskevaa sosiaalipolitiikkaa, kuten lapsilisiä ja perhevapaaetuuksia. Tämän lisäksi tarvitaan kohdennettuja toimia, jotka ottavat huomioon perheiden erilaiset tilanteet. Näitä ovat muun muassa yksinhuoltajuus, vanhemman tai lapsen sairaus tai vammaisuus, vanhemman työttömyys tai työkyvyttömyys sekä vanhemman kuolema.
Yhä tärkeämpää on myös löytää joustavia ja perheen yksilölliset tarpeet huomioon ottavia ratkaisuja yhteensovittaa työ, opiskelu ja perhe-elämä. Myös työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamiseen tarvitaan nykyistä parempia keinoja. Tuleva reaaliaikainen tulorekisteri luo uusia mahdollisuuksia palkkatulojen, verotuksen ja sosiaaliturvan joustavammalle yhteensovittamiselle.
Lapsiperheköyhyys on jälleen kääntynyt kasvuun. Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE:n selvityksen mukaan erityisesti pienituloisten lapsiperheiden toimeentulo on huonontunut vuoden 2015 jälkeen. Hallituksen kehysriihessä viime keväänä tekemä linjaus vähimmäismääräisten vanhempainpäivärahojen tason nostamisesta työmarkkinatuen tasolle onkin tervetullut.
Sosiaaliturvauudistuksessa on syytä parantaa laajasti lapsiperheiden toimeentulon tukemista. Lapsilisän reaaliarvo on tällä hetkellä huomattavasti pienempi kuin 1990-luvun puolivälissä. Lapsilisän ostovoiman kehitys tulisikin turvata palauttamalla sen indeksisidonnaisuus. Yksinhuoltajaperheiden muita perheitä heikompaa tilannetta voitaisiin parantaa nostamalla lapsilisän yksinhuoltajakorotusta ja tekemällä elatustukeen tasokorotus.
Suomessa investoinnit vanhempainvapaisiin jäävät lasta kohden selvästi jälkeen muista Pohjoismaista. Ero johtuu muita Pohjoismaita alemmasta korvaustasosta ja vapaan lyhyemmästä kestosta. Tilanne voitaisiin korjata pidentämällä oikeus vanhempainvapaaseen ja -rahaan siihen saakka, kun lapsi täyttää 18 kuukautta (esimerkiksi niin sanotulla 6+6+6-mallilla). Uudistus on mahdollista toteuttaa myös vaiheittain esimerkiksi aloittamalla isyysrahakauden pidentäminen.
Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2018 -lehdessä.
Liisa Partio
Entinen viestintä- ja varainhankintajohtaja
Esa Iivonen
Vaikuttamistyön johtaja