MLL:n lausunto sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto

Sosiaali- ja terveysministeriö (VN/1463/2025)

Lausunto selvityksestä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso asetti kesäkuussa 2024 sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksia (STEA-avustuksia) koskevien linjausten valmistelun tueksi selvityshenkilön.

Selvityshenkilön ehdotus sisältää kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehto A:n tarkoituksena on avustusjärjestelmän uudistaminen niin, että se luo lähtökohdat yleishyödyllisen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan kehittämiselle ja vaikutusten lisäämiselle tärkeänä osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta. Vaihtoehto B:n tarkoituksena on avustettavan toiminnan sopeuttaminen avustussumman pienenemiseen. Molemmissa vaihtoehdoissa korostetaan vaikuttavuusperusteisuutta.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) lausunto

1. Raportissa ehdotetaan avustustoiminnan uudistamista kahdella vaihtoehtoisella mallilla. Kumpi malleista soveltuu paremmin uudistuksen lähtökohdaksi?

• A – Tasapainoinen tulevaisuus
• B – Muutokseen sopeuttaminen
• Ei kumpikaan yllä mainituista

Perustelut:

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ei kannata kumpaakaan esitettyä mallia eikä näe niihin molempiin sisältyviä kaikkia linjauksia toteuttamiskelpoisina. Ongelmaksi lausumisen tekee se, että selvitysraportin ehdotukset jäävät monin paikoin tulkinnanvaraisiksi ja epäselviksi. Tämä olisi voitu estää laajapohjaisemmalla valmistelulla.

MLL pitää avustusasioiden neuvottelukunnan ehdottamaa mallia C pohjana jatkokehittämiselle. Malliin C on sisällytetty piirteitä selvityshenkilön ehdotuksista ja se sisältää ehdotuksen avustusleikkausten kohdentamiseksi. Tämä vaihtoehto mahdollistaisi hallitun muutoksen sekä avustusten tuloksellisen ja vaikuttavan kohdentamisen.

Teemapohjainen vaihtoehto (A) on raskas toteuttaa ja johtaisi hallitsemattomaan muutokseen tässä tilanteessa, jossa järjestöavustuksiin kohdistetaan suuria leikkauksia. Malli A vaikuttaa lisäävän avustushallintoa ja siihen liittyvää työtä järjestöissä, mikä olisi pois varsinaisesta auttamistyöstä. Tämä olisi vastoin selvitykselle asetettua tavoitetta. Esitetty vaikuttavuusperusteinen ekosysteemien rakentaminen edellyttäisi vähintään pilotointia ennen kuin sille pohjalle rakennettaisiin kokonaisratkaisua. Koko avustusjärjestelmän muuttaminen määräaikaisten teemapohjaisten hankkeiden pohjalle lisäisi avustettavan toiminnan projektimaisuutta, vaikka juuri siitä pois pyrkimisestä on laaja yhteisymmärrys.

Vaihtoehto A:han sisältyvää avustusten prosenttiperustaista jakomallia ei ole perusteltu. Vaihtoehto A:n teemoista puuttuu myös merkittäviä kohderyhmiä. Selvitys ei myöskään avaa sitä järjestöjen toiminnan kannalta tärkeintä ajankohtaista kysymystä, miten hallituksen päättämät, merkittävät järjestöavustusten leikkaukset kohdennettaisiin.

Molempiin vaihtoehtoihin sisältyvä varallisuuskriteeristö kategorisena leikkausperusteena on epätarkoituksenmukainen ja kohtuuton. Sitä ei perustella eikä sen vaikutuksia ole ensinkään tarkasteltu. Varakkaiksi on STEA:n luokituksen mukaan luettu noin 80 järjestöä, joille on jo nyt kohdistettu 15% omarahoitusvaatimus, joka käytännössä toteutuu monin paikoin vielä sitä suurempana. Varallisuuden perusteella leikkaaminen esitetyllä tavalla vaarantaisi monen kansalaisille tärkeän toiminnan jatkuvuuden silloin kun varallisuudesta saatavilla tuotoilla rahoitetaan varsinaista toimintaa. Erityisesti niille järjestöille, joilta yleisavustusta on merkittävästi leikattu, varallisuuden tuotto on elintärkeä kompensaatio yleishyödyllisen ydintoiminnan, kuten vapaaehtoistoiminnan tuen, viestinnän, vaikuttamistyön ja tarpeen mukaisen hallinnon rahoittamiseksi.

Avustuksilla saadaan enemmän aikaan ja se on vaikuttavaa, kun käytettävissä on muutakin rahoitusta. Varallisuus ei mielekkäällä tavalla voi sellaisenaan olla leikkausperuste, vaan on otettava huomioon, mikäli siitä saatavia tuottoja käytetään varsinaisen toiminnan alijäämän rahoitukseen. Avustusjärjestelmän tulee kannustaa myös muiden varojen hankkimiseen ja kohdentamiseen avustuskohteille.

2. Selvityshenkilön raportissa esitetyssä Tasapainoinen tulevaisuus- avustusmallissa avustuksia kohdennettaisiin viidelle teema-alueelle, jotka liittyvät yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, joihin liittyvään toimintaan tulisi jatkossa kohdentaa STEA-avustuksia. Teemat liittyvät suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, kuten ikärakenteen muutokseen ja kansansairauksiin. Kappaleessa 4.1 esitetyt teemat ovat:

• lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen
• ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen
• mielenterveyden edistäminen
• yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen
• väestöterveyden edistäminen ja kansansairauksien ehkäisy

Ovatko esitetyt teemat perusteltuja?

Kokonaisuudesta puuttuu tärkeitä ihmisryhmiä ja kansalaisjärjestötoiminnan kannalta ydinalueita. Viisi- kuusivuotinen kehittämiskausi on lyhytjänteinen ja teemapohjaisuus saattaa lisätä päällekkäisyyttä. Teemapohjainen avustusmalli vie koko avustusjärjestelmän hankeperustaiseksi, kun tarvittaisiin pitkäjänteisen työn vahvistamista. MLL pitää välttämättömänä, että lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja turvaaminen on pysyvästi mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustustoiminnassa. MLL ei ota muulta osin kantaa teema-alueiden tärkeysjärjestykseen, koska pitää raportissa ehdotettua teemakohtaista avustusmallia ongelmallisena.

Arvionne teema-alueiden tärkeydestä asteikolla 1-5 (1= tärkein, 5 = vähiten tärkeä); Käytä kutakin vaihtoehtoa vain kerran seuraavissa kysymyksissä.

A) Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen

1. Tärkein
2. Toiseksi tärkein
3. Kolmanneksi tärkein
4. Neljänneksi tärkein
5. Vähiten tärkeä

B) ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen

1. Tärkein
2. Toiseksi tärkein
3. Kolmanneksi tärkein
4. Neljänneksi tärkein
5. Vähiten tärkeä

C) mielenterveyden edistäminen

1. ​ Tärkein
2.  Toiseksi tärkein
3.  Kolmanneksi tärkein
4.  Neljänneksi tärkein
5.  Vähiten tärkeä

D) yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen

1. Tärkein
2. Toiseksi tärkein
3. Kolmanneksi tärkein
4. Neljänneksi tärkein
5. Vähiten tärkeä

E) väestöterveyden edistäminen ja kansansairauksien ehkäisy

1. Tärkein
2. Toiseksi tärkein
3. Kolmanneksi tärkein
4. Neljänneksi tärkein
5. Vähiten tärkeä

3. Selvityshenkilön raportissa on esitetty kappaleessa 4.1.3., että järjestöjen toiminnan alueellisia hyödyntämismahdollisuuksia voitaisiin lisätä ja hallinnollista taakkaa keventää siirtämällä hyvinvointialueiden järjestöavustukset STEAn hallinnoitavaksi? Kannatatteko ehdotusta järjestöavustusten siirtämisestä hyvinvointialueilta STEA-avustuksiksi?

• Kyllä
• Ei X

Perustelut:

Ehdotuksessa jää epäselväksi, mitä käytännössä tarkoittaa hyvinvointialueiden avustusmäärärahojen siirtäminen STEAn avustuskokonaisuuteen. Riskinä on, että hyvinvointialueiden itsenäinen mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin alueellisiin kehittämisenkohteisiin kaventuu, eivätkä hyvinvointialueet saa tarvitsemaansa hyötyä järjestöjen toiminnasta. Ehdotettu malli heikentäisi järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyötä korostaen valtiokeskeisyyttä sekä olisi raskas toteuttaa.

Alueellisen toiminnan tukemiseen on hyvä luoda toimivia rakenteita ja kriteeristöä hyvinvointialueilla. Alueilla toimivien järjestöjen mukaan hyvinvointialueiden avustamisen kriteeristö vaihtelee ja tässä voisi olla yhtenäisemmän kehittämisen tarvetta. Mikäli selvityksessä tarkoitetaan sitä, että hyvinvointialueilla rakennettaisiin yhdessä järjestöjen kanssa suunnitelmallisempaa ja yhteisten tavoitteiden mukaista yhteistyötä, ehdotus on kannatettava. Hyvinvointialueet ovat väestöpohjaltaan ja rakenteiltaan keskenään hyvin erilaisia. Tavoitteenasettelu ja mahdollinen ekosysteemin rakentaminen tulee tehdä alueiden ihmisten tarpeiden mukaisesti ja yhteistyössä toimijoiden kesken näiden osaamista ja vahvuuksia hyödyntäen, ei valtiojohtoisesti.

Raportissa esitetään paikallisen toiminnan avustamisesta luopumista sen väestöpohjan perusteella. Tämä ehdotus jäi epäselväksi ja tuntui ristiriitaiselta selvityksen ehdottaman alueellisen painotuksen kanssa. Jos avustettava toiminta on täysin paikallista tai rajatulle alueelle kohdistuvaa, olisi avustuksen painopisteen siirtäminen HVA:lle tai kunnalle perusteltua. Ongelmaksi muodostuu nykykäytännössä se, ettei HVA:lla vielä ole toimivia avustuskäytäntöjä ja kunnissa käytännöt ovat vielä kirjavampia. Raportissa ei esimerkiksi määritellä, mihin esille nostettu väestöpohja perustuu. Merkittäväksi ongelmaksi voi nousta, että pieniin kuntiin kohdistuvat tärkeät hankkeet jäävät pois ja toiminta tapahtuu pääsääntöisesti isojen kuntien ehdoilla ja tarpeiden määrittelyn kautta.

4. Kappaleessa 4.1.1.6 selvityshenkilö on esittänyt tapoja, joilla teemoja olisi mahdollista työstää edelleen siten, että STEAlla on alkuvaiheessa merkittävä rooli. Miten mielestänne mahdolliset muut teemat tulisi määritellä?

Raportin teemalähtöisyys ei tunnista riittävällä tavalla eri ihmisryhmiä ja heidän tarpeitaan, esimerkkeinä vammaiset henkilöt, maahanmuuttotaustaiset henkilöt tai päihdeongelmaiset henkilöt. Teemapohjainen vaihtoehto ei myöskään tunnista järjestöjen muita tehtäviä kuten vapaaehtoistoimintaa. Avustusta tulee kohdentaa myös järjestöjen toimintaedellytysten tukemiseen esimerkiksi kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamiskanavina ja yhteiskunnallisen keskustelun areenoina.  Raportissa eriarvoisuusnäkökulma on hyvin heikosti esillä, vaikka se on aivan keskeinen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi raportista puuttuu näkökulma risteävään eriarvoisuuteen. Samat ihmiset voivat olla eriarvoisessa asemassa useamman syyn perusteella. On tärkeä muistaa, että hyvinvoinnin ja terveyden teemoihin kuuluu kasautuvan eriarvoisuuden käsite. Kyse ei ole pelkästään monien haasteiden yhtäaikaisesta vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ja asemaan, vaan on otettava huomioon, miten nuo haasteet vaikuttavat toisiinsa.

Raportissa esitetty malli teemojen jatkotyöstämiseksi ei ole koko avustusjärjestelmän uudistamisen mallina realistinen. Teemapohjainen ekosysteemi edellyttäisi pilotointia ja testaamista sen vaikutusten arvioimiseksi.  Jatkotyöskentelyssä ehdotettu teemojen taustalla olevien juurisyiden hahmottelu ja määrittely tulee toteuttaa tutkimusperustaisesti, eikä sitä ole mahdollista tehdä raportissa esitetyllä tavalla ja kehittämistyölle esitetyssä määräajassa.  Tästä syystä ehdotettu yhteiskehittämisen prosessi ei ole toimiva tapa koko järjestökenttää koskevien teemojen valintaan ja niiden sisällön määrittelyyn.

5. Muita huomioitanne raportista

MLL kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä ja siitä, että lausuntomahdollisuus on tarjottu kaikille halukkaille. Toivomme, että lausuntokierroksen myötä avustuksensaajat tulevat aidosti kuulluiksi asian edetessä STEA:n virkavalmisteluun. Edellä on tuotu esille, että MLL kannattaa jatkovalmistelua avustusasioiden neuvottelukunnan ehdotuksen (malli C) pohjalta. Tässä lausunnossa keskitytään selvitysraportin keskeisten esitysten tarkasteluun ja esitetään lopussa yhteenveto MLL:n näkemyksistä avustuslinjausten valmistelun tueksi.

MLL pitää tärkeänä, että avustusjärjestelmää kehitetään ja että lähtökohtina avustamiselle ovat ihmisten tarpeet, toiminnan tuloksellisuus sekä aikaansaadut vaikutukset. Valtionavustuksia tulee kehittää yhtenäisesti, ja se ei voi koskea vain sote-järjestöjä. Avustusleikkaukset tulee toteuttaa niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa ihmisten saamalle tuelle.

Järjestöt ovat tunnistaneet muutostarpeen ja kehittävät parhaillaan omaa toimintaansa vastaamaan toimintaympäristön muutoksen asettamiin haasteisiin.

Järjestöjen auttamistyöllä ja vaikuttamisella on kansalaisten tuki

Suomalainen järjestökenttä on merkittävä demokratiaan perustuvan yhteiskunnan vahvuus, jonka toimintaa valtiovallan kannattaa tietoisesti ja omalla toiminnallaan tukea. Julkinen valta ei yksin selviä hyvinvoinnin edistämiselle laissa asetetuista tehtävistään ilman järjestöjä. Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää sote-järjestöjen toimintaa tärkeänä oman hyvinvointinsa kannalta.

Vaikka on tärkeää, että avustustoiminnalla edistetään järjestöjen yhteistyötä myös julkisen vallan kanssa, on lähtökohtana säilytettävä järjestöjen autonomia. Sote-järjestöihin kuuluu 1,3 miljoonaa jäsentä ja toiminnassa on mukana puoli miljoonaa vapaaehtoista. Järjestöjen kautta neljäs sektori – kansalaiset itse – määrittelevät ongelmia ja ilmiöitä, joihin tarvitaan tukea sekä tarjoavat ratkaisuja näihin ongelmiin. Järjestöissä ihmiset   vaikuttavat ja tarjoavat voimavarojaan yhteisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tätä lähtökohtaa ja resurssia meillä ei ole varaa menettää. Selvitysraportin ehdottamassa uudistuksessa korostuu ylhäältä päin rakentuva valtiojohtoisuus, mikä voi etäännyttää ihmisiä järjestötoiminnasta.

Järjestöjen tehtäväkenttää tarkastellaan raportissa ainoastaan hyvinvoinnin tuottamisen näkökulmasta. Eri ihmisryhmien tarpeiden ja oikeuksien toteutumisen edistäminen ja yhteiskunnan kehityksen tarkastelu näistä näkökulmista on sote-järjestöjen ydintoimintaa. Tätä järjestöistä tulevaa tietoa ja näkemystä on myös lainsäädäntötyön valmistelussa pidetty tärkeänä. Järjestöjen roolia ei pidä typistää kulloisenkin hallituksen linjausten toteuttajiksi eikä yksinomaan palveluntuottajiksi, eikä niiden tehtävänä ole toimia pelkästään hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden jatkeina tai paikkaajina.

Juuri julkaistun E2 Tutkimuksen toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä (78 %) suomalaisesta ajattelee, että kansalaisjärjestöjä tarvitaan nostamaan esiin yhteiskunnan epäkohtia. Myös demokratian toteutumisessa kansalaiset tunnistavat järjestöjen merkityksen laajasti. 76 prosenttia suomalaisista pitää järjestöjä tärkeinä demokratian toteutumisen kannalta. Lähes kolme neljästä (73 %) uskoo, että ilman kansalaisjärjestöjä heikoimmassa asemassa olevien ääni ei kuuluisi yhteiskunnassa.

Yhteys kansalaisjärjestöstrategian linjauksiin puuttui

Kansalaisjärjestöstrategia (2023–2027) annettiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 6.6.2024. Sen tavoitteena on ohjata kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten kehittämisen periaatteita ja se perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan. Hallitusohjelmassa linjataan, että hallitus keventää järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa ylimääräistä sääntelyä, selvittää mahdollisuuksia kehittää kansalaisjärjestöjen omaa varainhankintaa sekä parantaa hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta. Kansalaisjärjestöstrategia valmisteltiin poikkihallinnollisessa työryhmässä, joka hyödynsi aiempia selvityksiä ja suosituksia, kuuli kansalaisjärjestöjä ja muita asiantuntijoita, kokosi kirjallisuuskatsauksen ja keräsi palautetta julkiselta hallinnolta ja kansalaisjärjestöiltä. Kansalaisjärjestöstrategia on tärkeä linjaus myös sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan kehittämisessä. Tämä ei tullut esille selvitysraportissa.

Myös valtioneuvoston tiedonannossa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa (31.8.2023) linjataan, että vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen kanssa vahvistetaan yhdenvertaisuuden edistämiseksi muun muassa kansalaisjärjestöstrategiaa toteuttamalla. MLL korostaa aktiivisen ja elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan roolia keskeisenä osana syrjimätöntä, demokraattista ja toimivaa yhteiskuntaa.  Eriarvoisuusnäkökulmaa ei selvitysraportissa käsitelty riittävällä tavalla. Heikommassa asemassa olevien ja syrjinnälle alttiiden ihmisryhmien tarpeiden huomioon ottamista on vahvistettava linjausten jatkovalmistelussa.

Esitetäänkö raportissa käytännössä vain yhtä vaihtoehtoa?

Raportissa kerrotaan esitettäväksi kaksi vaihtoehtoa (A ja B). Vaihtoehtoa B on ehdotuksessa kuvattu kuitenkin ohuesti, jolloin syntyy vaikutelma, että ehdotuksena on tosiasiassa vain malli A.  Raportissa esitetty vaihtoehto A muuttaisi toteutuessaan merkittävästi järjestöjen mahdollisuuksia vastata ihmisten arjesta nouseviin tarpeisiin ja ylläpitää toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Vaihtoehto A on suurisuuntainen, useita vuosia vaativa uudistus, joka edellyttäisi STEA:n hallinnon vahvistamista ja korostaisi järjestöissä ammatillista työtä kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan kustannuksella.  Vaihtoehdossa ei ole huomioitu järjestöjen tehtäviä kansalaisten osallistumisen kanavina, yhteiskunnallisen keskustelun ja vaikuttamisen foorumeina.

Kummassakaan esitetyssä vaihtoehdossa ei käy ilmi, kuinka seuraaville vuosille suunniteltu merkittävä (130 miljoonaa euroa) avustustason leikkaus tulisi kohdentaa. Kumpaankaan vaihtoehtoon ei sisälly ehdotusten perusteluja tai vaikutusten ja kustannusten arviointia.

Vapaaehtoistoiminnalla on suuri merkitys hyvinvointiyhteiskunnassa

Selvityshenkilön raportissa on mainittu vapaaehtoistoiminta, mutta raportista ei käy ilmi, millä tavalla se on otettu huomioon ehdotetuissa avustuslinjauksissa.

Vapaaehtoistyön arvoksi on arvioitu Suomessa vuosittain liki 3,2 miljardia euroa. Vapaaehtoistoiminta on keskeinen osa kansalaisyhteiskuntaa ja sote-järjestötoiminnan erityinen vahvuus. Sotejärjestöjen vapaaehtoisten toiminta vastaa 21 000 henkilötyövuoden suuruista työpanosta. Kolmas sektori organisoi valtaosan vapaaehtoistoiminnasta, joka on valtava resurssi hyvinvointia vahvistavassa ja ennalta ehkäisevässä työssä. Tämä edellyttää, että vapaaehtoisia rekrytoidaan aktiivisesti, valmennetaan tehtäviinsä ja tuetaan tarpeiden mukaisesti. Vapaaehtoistoimintaan osallistuvien jaksamista ja tehtävissä onnistumista seurataan ja arvioidaan järjestöissä. Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja edellytysten luominen toiminnalle tulee sisällyttää avustuslinjauksiin.

Erityisesti yhteiskunnan häiriö- ja poikkeustilanteissa organisoidun vapaaehtoistoiminnan merkitys viranomaisten tukena korostuu entisestään. Myös valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2024 annetussa kansalaisjärjestöstrategiassa korostetaan vapaaehtoistoimintaan osallistumisen kasvavaa merkitystä.

Kansalaistoiminnassa toiminnan tarve ja osallistuminen nousevat ihmisten omista tarpeista, mielenkiinnon kohteista ja auttamisen halusta. Vapaaehtoistoimintaa ei voida hankkia valtionavustuksilla, vaan se syntyy ihmisten halusta tehdä merkityksellisiä tekoja, kantaa vastuuta ja luoda yhteistä hyvää.

Selvitysraportin lähtökohtana on vaikuttavuusperusteinen ajattelu, joka korostaa ammattimaista ja vastikkeellista työtä. Se sopii huonosti vapaaehtoistoiminnan tulosten arviointiin ja tämä täytyy ottaa huomioon avustuslinjauksissa. Ylhäältä päin asetetut määräaikaiset teemat sekä liian raskaat raportointivaatimukset ja hallinnollinen taakka eivät houkuttele vapaaehtoisia toiminnan pariin eivätkä tue vapaaehtoisten sitoutumista.

Varallisuuden huomioiminen avustuksissa

Raportissa esitetään, että STEA ottaisi käyttöön kolmiportaisen varallisuuskriteeristön, jota se soveltaisi avustuksensaajiin. Varallisuuskriteerit pienentäisivät merkittävästi järjestöjen avustuksia. Myöskään tästä ei ole esitetty perusteluja eikä minkäänlaista vaikutusten arviointia tai kustannuslaskelmaa. Varallisuuskriteerit johtaisivat kohtuuttomiin tilanteisiin järjestöissä ja niiden toiminnan kohteena olevien ihmisten tuen saannissa. Erityisesti niille järjestöille, joilta yleisavustusta on merkittävästi leikattu, varallisuuden tuotto on elintärkeä kompensaatio yleishyödyllisen ydintoiminnan, kuten vapaaehtoistoiminnan tuen, viestinnän, vaikuttamistyön ja tarpeen mukaisen hallinnon rahoittamiseksi.

Järjestön varallisuusasemaa ei pidä myöskään arvioida yhden vuoden tilinpäätöksen perusteella. Yksittäiseen tilinpäätökseen voi kohdentua satunnaisia eriä, joilla ei ole pysyviä vaikutuksia järjestön varallisuusasemaan. Toiminnan ennustettavuus ja suunnitelmallisuus edellyttävät yhtä tilikautta pidempää tarkastelujaksoa sekä analyysia tuloksen muodostumisen syistä. Usealla järjestöllä on taseessaan hyvinkin vanhaa omaisuutta, joka on taseessa arvostettu alkuperäiseen arvoonsa poistoilla vähennettynä, koska järjestöiltä ei edellytetä IFRS-tilinpäätöstä. Omaisuuden todellinen arvo konkretisoituu näin ollen usein vasta, kun se esimerkiksi riskienhallinnallisista syistä realisoidaan ja uudelleenallokoidaan turvaavampaan muotoon. Realisointi aiheuttaa siis hyvän tilikauden tuloksen, mutta ei tosiasiassa rikastuta järjestöä lainkaan. Hyvä taloudenhoito edellyttää tämänkaltaisia toimia, jotta järjestö pystyisi rahoittamaan varsinaista toimintaansa myös omin varoin ja huolehtimaan mm. avustusten edellyttämistä omavastuuosuuksistaan, eikä tästä pidä järjestöjä rankaista.

Erityisesti niille järjestöille, joilta yleisavustusta on merkittävästi leikattu, varallisuuden tuotto on elintärkeä kompensaatio yleishyödyllisen ydintoiminnan, kuten vapaaehtoistoiminnan tuen, viestinnän, vaikuttamistyön ja tarpeen mukaisen hallinnon rahoittamiseksi.

Kategoriset avustusleikkaukset varallisuuden perusteella ovat ristiriidassa vaikuttavuus- ja laatuajattelun kanssa. Varallisuuskriteereihin esitetyllä tavalla perustuva avustuskäytäntö ei kannustaisi järjestöjä pitkäjänteiseen omarahoituksen kehittämiseen eikä myöskään yhdistymiseen, koska siitä saattaisi seurata avustusten leikkaaminen.

Järjestön omat varat luovat edellytyksiä myös pitkän aikavälin kehittämistyölle, joka skaalautuu laajasti myös pienempien toimijoiden työhön ja ehtii tuottaa myös tutkittua tietoa kehittämistyön tueksi. Tärkeä kysymys linjausvalmistelussa on, halutaanko valtionavustuksilla entisestään painottaa riippuvuutta valtionrahoituksesta vai saada lisää voimavaroja hyvinvointia ja osallisuutta edistävään työhön? On huomioitava, että erityisesti omia varojaan käyttävien järjestöjen kautta kanavoituu huomattava määrä resursseja hyvinvoinnin tukemiseen ja edistämiseen valtionavun lisäksi.

Teemapohjainen avustusmalli voi lisätä päällekkäisyyttä

Selvityshenkilö esittää raportissaan selvitysprosessin aikana muotoutuneet ensimmäiset viisi teemaa. Teemojen valinta perustuu asiantuntijakuulemisiin. Teemojen valintaan sisältyy paljon valtaa, ohjaavathan ne toiminnan avustamista ja järjestöissä tehtävää työtä seuraavina vuosina. Jos teemoja halutaan jatkossa määritellä, tulisi niiden valintaa koskevan prosessin olla toisenlainen, myös järjestöjen vaikuttamismahdollisuudet turvaava ja eri toimijoita laajasti osallistava. Teemapohjainen malli edellyttäisi testaamista esimerkiksi pilotoimalla joillakin hyvinvointialueilla yhteistyössä alueen järjestötoimijoiden kesken ja arvioida näin aikaansaatuja vaikutuksia.

Teemakaudet kestäisivät viisi-kuusi vuotta, joka olisi “riittävän pitkä aikajänne mahdollisten vaikutusten eli pysyvien myönteisten muutosten aikaansaamiseen ja todentamiseen”.  Tämä herättää kysymyksen, mitä teemakauden päättyminen tarkoittaisi kullekin järjestölle ja missä määrin esitetyssä ajassa on ylipäätään mahdollista todeta ehkäisevän toiminnan vaikuttavuutta. Kehittämistoiminnan kokonaan uudelleen suuntaamista ja edellisestä toiminnasta luopumista? Aiheuttaisivatko kaudet merkittävää epävarmuutta ja lyhytjänteisyyttä järjestöjen toimintaan tavoitteena olevan pitkäjänteisyyden sijaan? Suuntaisiko raportin ehdotus viisi-kuusi vuotta kestävistä teemajaksoista järjestöjen toimintaa lyhytaikaisiin hankkeisiin, joiden todellisen vaikuttavuuden todentaminen on haasteellista?  Teemapohjainen avustuskäytäntö tulisi myös todennäköisesti lisäämään järjestöjen päällekkäistä toimintaa sekä järjestöjen välistä kilpailua yhteistyön sijaan.

Tässä hetkessä toimijoita haastaa nopeasti muuttuva, kompleksinen maailma, jossa asioiden välillä on monenlaisia jännitteitä ja asioiden välisiä suhteita on yhä vaikeampi hahmottaa. Vaikuttava ja tehokas toiminta edellyttää, että osista hahmotetaan kokonaisuuksia ja kokonaisuuksista ymmärretään eri asioiden monenvälisiä suhteita. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää myös nopeaa reagointia muutoksiin ja joskus myös täysin uudenlaista kehittämistoimintaa. Avustusten sitominen keskipitkän aikavälin teema-ajatteluun saattaa olla este ketterälle kehittämiselle.

Raportissa PYLL-indeksi on otettu teemojen kehittelyn keskeiseksi lähtökohdaksi. Ongelmallista sen käyttö tässä yhteydessä on, että se on vahvasti irrallista terveysnäkökulmaa painottava (”krooniset-tautitaakka ja PYLL”, liite 9). Raportissa ei oteta huomioon esim. sitä, että sosioekonomisen aseman on osoitettu vaikuttavan väestön terveydentilaan sekä terveyspalveluiden käyttöön ja saatavuuteen niin, että ylempiin sosiaalisiin ryhmiin kuuluvat saavat etua. Sosioekonomiseen asemaan liittyvät terveyserot on kansainvälisestikin nostettu pediatrisen tutkimuksen keskiöön. Viime vuosina on saatu viitteitä eri sosiaalisiin ryhmiin kuuluvien lasten terveyserojen suurenemisesta, ja esimerkiksi perheen huonomman sosioekonomisen aseman on osoitettu suurentavan perheen lasten ylipaino-, mielenterveysongelma- ja astmariskiä. Perhetaustan on todettu vaikuttavan myös lasten koulumenestykseen sekä sijoittumiseen jatkokoulutukseen ja myöhemmin työelämään. Myös suomalaisesta rekisteriaineistosta on havaittu, että kun vanhempien tulo- ja koulutustaso oli heikompi, heidän lastensa riski kuolla syöpään oli suurempi kuin parempituloisten ja korkeammin koulutettujen vanhempien lasten.

Ongelmallinen on myös raportin liitteissä oleva ennenaikaiset kuolemat -tilasto, johon on tehty ilman perusteluja jäänyt 25 ikävuoden rajaus. Suomessa kuoli vuonna 2023 yhteensä 91 alle 25-vuotiasta huumeisiin, mikä ei näy tilastossa ja raportissa. Nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet viime vuosina ja ansaitsevat tulla huomioon oteuksi myös avustustoiminnassa. Raportti on kaiken kaikkiaan kansanterveyspainotteinen ja siinä jää vähäiselle huomiolle sosiaalisen hyvinvoinnin ja ihmisten omien voimavarojen vahvistaminen sekä sosiaalinen tuki.

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia rakentavat useat eri tekijät ja hyvinvoinnin edellytyksiin on mahdollisuus vaikuttaa poliittisella päätöksenteolla. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin heijastuvat perheen taloudellinen tilanne, mielenterveyden ongelmat, päihteiden käyttö perheissä, yksinäisyys, osallistumismahdollisuudet ja -kokemukset, riittävät ja laadukkaat sote-palvelut jne. Näiden monien tekijöiden irrottaminen toisistaan ja asettaminen toisilleen kilpailevaan asemaan (määräaikainen teemapohjainen malli) ei johda keskeisen tavoitteen, ihmisten hyvinvoinnin, kannalta onnistuneeseen tai vaikuttavaan lopputulokseen.

Vaikuttavuusperustaisuutta vaikea toteuttaa

Kummassakin ehdotetussa vaihtoehdossa A ja B korostetaan vaikuttavuusperusteisuutta. Ehdotettu vaihtoehto A perustuu valtionhallinnon toimintatapojen kehittämisessä muodissa olevaan ilmiö- ja teemapohjaiseen ajatteluun. Vaikuttavuustavoitteiden ja vaikuttavuustekojen kautta tapahtuva yhteiskehittäminen on ollut käytössä mm. Opetushallituksessa. Valtionhallinnon kokemusten kartoittaminen esitetystä toimintatavasta antaisi kuvaa mallin käyttökelpoisuudesta sotejärjestöjen avustustoiminnassa. Esitetty toimintatapa ei vähennä hallinnon ja byrokratian määrää järjestöissä eikä STEA:ssa. Malli edellyttää paljon erilaista prosessin hallintaa, yhteissuunnittelua, monitasoisia yhteistyörakenteita, koulutusta ja yksilöllistä ohjausta, jne, joka teemapohjaiseen yhteiskehittämiseen yhdistettynä tuottaisi todennäköisesti paljon lisää koulutustarvetta ja hallinnollista työtä.

Toiminnan vaikuttavuus on tärkeä tavoite, mutta järjestöjen avustustoiminnassa sen arvioiminen voi osoittautua vaikeaksi.  STEA on jo pidempään kehittänyt vaikutusketjuajattelua, johon sekä avustushakemus että tuloksellisuusraportti perustuvat. Siinä jäsennetään toiminnan tarve, tavoite, kohderyhmä, toiminta sekä tulokset. Tarvittaessa vaikutusketjuun tehdään muutoksia toiminnan edetessä ja siten parannetaan toiminnan tuloksellisuutta. Järjestöjen kehittämistyössä myös vapaaehtoisten kokemustiedolla on merkitystä arvioitaessa avustetun toiminnan vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin.

Paikalliset järjestöt ja alueellinen tuki

Raportissa esitetty paikallisen toiminnan avustamisen lopettaminen jo vuonna 2027 herättää paljon kysymyksiä.  Paikallinen toiminta on rajattu koskemaan väestöpohjaltaan alle 35 000 henkilön alueita. Painopistettä siirrettäisiin alueellisen toiminnan avustamiseen, mikä tarkoittaisi  raportin mukaan “paikallisen järjestötoiminnan mahdollistamista alueellisen tavoiteasetannan yms. näkökulmasta (vrt. Hyvinvointisuunnitelma)”. Lisäksi todetaan: Edellistä “täydentäen valtakunnallisten avustusten saajilla on velvollisuus soveltaa mahdollisimman kattavasti ”kehitetään valtakunnallisesti, toimeenpannaan alueellisesti” -ajattelua”. Kirjaus kaipaa selventämistä. Miten valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen toiminta asemoituisivat suhteessa toisiinsa avustusleikkauksissa? Selvitykseen ei sisältynyt myöskään asian perustelua, johon voisi ottaa kantaa.

Paikalliseen toimintaan liittyy monia haasteita mm. väestökehityksen johdosta. Onko niin, että paikallisen toiminnan avustamisen päätyttyä pieniltä paikkakunnilta ja autioituvalta maaseudulta katoaa myös järjestöjen tekemä yhteisöllinen työ ja matalan kynnyksen tuki – tutkittuine terveysvaikutuksineen? Järjestöillä on merkittävä rooli maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämisessä, johon yhdistyvät myös varautumisen ja maanpuolustuksen näkökulmat.

Hyvinvointialueiden avustamiseen selvityksessä esitettiin muutosta, jossa järjestöille suunnatut avustukset keskitettäisiin STEA:an. Tämäkin ehdotus olisi kaivannut tarkempaa kuvausta ja perusteluja, jotta kannan muodostaminen asiasta olisi ylipäätään mahdollista. Jos taustalla on tarve yhtenäistää hyvinvointialueiden käytäntöjä avustamisessa, tämä voitaneen toteuttaa myös muulla tavalla, yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Viime vuosina paikalliset ja alueelliset järjestöt ovat sopineet aktiivisesti kumppanuuksia hyvinvointialueiden kanssa, joiden soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa. Hyvinvointialueilla (ja sen alueella toimivilla järjestöillä) on myös vahva aluetuntemus, jota tarpeenmukainen kehittämistoiminnan suuntaaminen edellyttää. Hyvinvointialueilla syntynyt järjestötieto ja kumppanuudet tulee siis ottaa avustuslinjauksissa huomioon.

MLL:n kyselyssä (2024) kunnille ja hyvinvointialueille vastaajat toivat esille, että MLL:n toiminta täydentää hyvinvointialueen tarjoamia palveluita lapsille ja nuorille ja vanhemmille. Vastaajien mukaan kansalais- ja vapaaehtoistoiminnalla lisätään ennaltaehkäisevää toimintaa sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta nähtiin arvokkaana, tärkeänä ja ihmistä aktivoivana. Se koettiin kunnissa ja hyvinvointialueilla erittäin tärkeänä ja merkittävänä osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä, ennaltaehkäisevää toimintaa, varhaista tukea, ensi vaiheen palvelupolkuja sekä täydentämässä palveluja (ei palvelujen jatkeena vaan täydentäjänä).

Varainhankinnan kehittämisen mahdollistaminen on tärkeää

MLL pitää periaatteessa tärkeänä selvityshenkilön ehdotusta varainhankinnan kulujen huomioonottamisesta yleisavustuksen käytössä, mutta jos yleisavustus on sillä rahoitettavaan toimintaan nähden riittämätön, sillä ei ole käytännön merkitystä. Myös SOSTE esittää lausunnossaan järjestöjen oman varainhankinnan helpottamista esimerkiksi niin, että järjestö voisi käyttää saamastaan valtionavustuksesta kymmenen prosenttia (10 %) avustettuun toimintaan välittömästi liittyvään varainhankintaan. MLL pitää tärkeänä sitä, että avustusjärjestelmä kannustaa järjestöjä suuntaamaan omia tai ulkopuolisia varoja avustuskohteelle ilman, että ne automaattisesti vähennetään järjestölle myönnetystä avustuksesta. Oman toiminnan tuottojen tekemisestä ei pidä rankaista, vaan kannustaa siihen.

Järjestöjen varainhankinnan kannalta on välttämätöntä, että kerättyjä varoja on mahdollista käyttää pidemmän ajanjakson kuluessa kuin yhden avustusvuoden aikana. Varainhankinnan tuottojen käyttöä tulee voida suunnitella itsenäisesti ja pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi STEA-avustuksella käynnistetyn hankkeen jatkaminen tai uuden laajemman hankkeen käynnistäminen edellyttää pitkäaikaista rahankeräystä.

Järjestöissä on pitkään odotettu konkreettisia toimia varainhankinnan kannustamiseksi ja ne olisi nyt todella kiire toteuttaa. MLL kannattaa SOSTEN ja avustusasioiden neuvottelukunnan ehdotuksia ja esittää lisäksi, että omarahoitusosuutta avustuskohteelle määriteltäessä omarahoitusosuus lasketaan kohteen valtionavustuksen määrästä. Tällä hetkellä omarahoitusosuus käytännössä nousee sitä mukaa, kun kohteelle hankitaan muita tuottoja. MLL kannattaa lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista koskemaan tasapuolisesti kaikkia lahjoituskohteita ja yhteisöjä, joille rahankeräyslupa on myönnetty.

Järjestöjen hallinnollisen taakan keventäminen

Selvitystehtävälle annetun toimeksiannon mukaisesti raportti sisältää ehdotuksia hallinnon taakan keventämiseksi. Tehtävien keventäminen parantaisi järjestöjen edellytyksiä suunnata toimintaansa ydintehtäväänsä, varsinaiseen kehittämistyöhön ja ihmisten kohtaamiseen.

MLL kannattaa selvityshenkilön ehdotuksia mm. yleisavustuksen myöntämiseksi kolmeksi vuodeksi kerrallaan sekä erillisen tilintarkastusraportin euromääräisen ylärajan nostamiseksi 500 000 euroon. kannatamme ehdotusta itsenäisen päätösvallan myöntämiseksi avustuksen käyttötarkoituksen sisällä tehtäviin muutoksiin. Avustuksensaajaa velvoittaviin selvityksiin on ehdotettu parannuksia, jotka keventävät hallinnollisia tehtäviä.

On todettava, että järjestöjen hallinto perustuu sille yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin. STEAn avustusohjeiden mukainen avustushallinto ja raportointikäytäntö edellyttävät tietyn määrän hallintoa. Järjestöjen yhteistyötä ja yhdistymistä tuetaan tällä hetkellä SOSTEn toimin ja valmiutta tarkastella hallinnon keventämistä myös omin toimin on selvästi olemassa, esimerkiksi tukipalveluja keskittämällä tai yhdistymällä toisen järjestön kanssa. Tätä yhdistymisen ja yhteistyön tukea on tärkeä tukea avustuslinjauksilla, kuten selvityshenkilö ehdottaa.

MLL:n esityksiä avustusjärjestelmän uudistamiseksi

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustamisessa on tehty pitkä työ tuloksellisuuden ja toiminnan vaikutusten näkyväksi tekemisessä ja arvioinnin kehittämisessä. Viimeksi tuloksellisuutta ja siihen liittyviä mittareita on uudistettu vastikään. Avustusmallin merkittävä muuttaminen lisää niin STEAssa kuin järjestöissä hallintoa ja työntekijöiden koulutustarvetta, mikä on ristiriidassa selvitykselle annettujen tavoitteiden kanssa.

MLL pitää tärkeänä, että avustuslinjausten valmistelussa kuullaan ja huomioidaan järjestöjen ja avustusasioiden neuvottelukunnan kehittämisesitykset.  Tarvelähtöisyys ja tuloksellisuus ovat perusteltuja lähtökohtia avustamiselle. Avustuslinjausten pitkäjänteisyys tukee hyvinvoinnin edistämistyön jatkuvuutta eikä se ole ristiriidassa tuloksellisuuden kanssa. On huomattava, että avustamisen pitkäjänteisyys ei koske ainoastaan sote-järjestöjä, vaan myös liikunnan, urheilun ja kulttuurin avustaminen on pitkäjänteistä.

MLL korostaa, että nykyistä avustuskäytäntöä kehittämällä on mahdollista vastata selvitysraportissa esitettyihin erilaisiin kehitystarpeisiin. Ilmiöpohjaista yhteistyötä voidaan kehittää esimerkiksikohdennetuissa avustusohjelmissa sekä järjestöjen omassa kehittämistyössä. Myös teemapohjaisen ekosysteemin rakentamista voi pilotoida tulevalla STEA-strategiakaudella.

On myös tärkeää, että painopistettä siirretään järjestöjen pitkäjänteiseen perustoimintaan projektityön ja -hallinnon sijaan. Perustoiminnassa tapahtuvaa kehitystä seurataan ja arvioidaan parhaiten tarveperustaisuudella ja tuloksilla.

MLL esittää, että avustusjärjestelmän kehittämistä jatketaan avustusasioiden neuvottelukunnan ehdottaman C-vaihtoehdon pohjalta. Sen lähtökohtia ovat kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaaminen ja avustusten tuloksellinen ja vaikuttava kohdentaminen. Malliin C sisältyvät ehdotukset avustusleikkausten kohdentamisesta ja MLL pitää näitä ehdotuksia oikeansuuntaisina. Mallissa C esitetään yleisavustuksen painottamista nykyisestä sekä sitä, että yleisavustusta voisivat saada kaikki ne järjestöt, joilla on kohdennettuja avustuksia. MLL ehdottaa, että järjestön olisi mahdollista hakea toimintansa kannalta tarkoituksenmukaista avustustapaa, joko yleisavustusta (Ay) tai kohdennettua yleisavustusta (Ak).

MLL pitää tärkeänä, että:

• Avustuslinjaukset tukevat sote-järjestöjen toimintaedellytyksiä pitkäjänteisesti.
• Vapaaehtoistoiminnan tukeminen sisältyy avustuslinjauksiin
• Uusien linjausten valmistelua toteutetaan yhteistyössä järjestöjen ja avustusasioiden neuvottelukunnan kanssa
• Avustuksensaajalla on oltava mahdollisuus vaikuttaa leikkausten kohdentumiseen omassa avustuskokonaisuudessaan
• Yleisavustusten painoarvoa vahvistetaan ja järjestöjen hallinnollista taakkaa kevennetään
• Avustusten luomista nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi tuetaan
• Avustusmalli perustuu järjestöjen esittämiin tarpeisiin ja toiminnasta saatuihin tuloksiin.
• Avustusleikkauksien kohdentamisessa on tasapuolisesti otettava huomioon viimevuosien aikana monille järjestöille jo tehdyt merkittävän suuruiset leikkaukset.
• Järjestöjen varainhankintaa edistetään varainhankinnan kuluja huomioon ottamalla.
• Järjestön varallisuuden tarkastelua ei toteuteta raportissa esitetyllä tavalla leikkausperusteena
• Varallisuuteen perustuva omarahoitusosuus määritellään kohtuulliseksi ja omarahoitusosuutta avustuskohteelle määriteltäessä se lasketaan kohteen valtionavustuksen määrästä. Varallisuuden vaikutusta avustukseen arvioitaessa otetaan huomioon avustuksensaajan yleishyödylliseen työhön käyttämät muut tuotot. Avustuksilla saadaan enemmän aikaan ja se on vaikuttavaa, jos käytettävissä on muutakin rahoitusta.

Helsingissä 30.1.2025

Milla Kalliomaa
pääsihteeri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry