Vapaaehtoinen lapsettomuus
Vanhemmuutta pohditaan nykyään entistä tarkemmin, ja yhä useampi valitsee olla hankkimatta lapsia. Kun puhutaan vapaaehtoisesti lapsettomasta, puhutaan ihmisestä, joka ei halua omia lapsia. Toisilla vapaaehtoisesti lapsettomilla ei ole kiinnostusta olla lasten kanssa tekemisissä. Osa taas ei halua omia lapsia, mutta viihtyy lasten seurassa ja saattaa esimerkiksi viettää aikaa lähipiirin lasten kanssa tai työskennellä lasten parissa.
Osa vapaaehtoisesti lapsettomista kokee tienneensä aina tai viimeistään teini-iässä, ettei halua vanhemmaksi – yhtä vahvasti kuin joku toinen kokee ehdottomasti haluavansa vanhemmaksi. Osa päätyy ratkaisuun aikuisiällä. Joillekin vapaaehtoinen lapsettomuus on tiivis osa identiteettiä, ja he voivat käyttää itsestään nimitystä vela (vapaaehtoisesti lapseton). Suomessa vapaaehtoisesti lapsettomien määrä on ollut vuosikymmenten ajan alle viisi prosenttia, mutta viime vuosina määrä on kasvanut reilusti.
Tutkimuksissa vapaaehtoisesti lapsettomat kertovat monia erilaisia syitä päätökselleen.
- Oman elämäntyylin säilyttäminen: vapaus ja itsenäisyys koetaan niin tärkeinä, ettei niistä haluta luopua
- Vanhemmuuden vaativuus ja kokemukset lapsista: lapsiperhearki näyttäytyy raskaana
- Ajatus siitä, ettei sovi tai halua vanhemmaksi: kärsivällisyys ja mielenkiinto ei riitä, tai ei koe olevansa tarpeeksi vahva tai kypsä
- Vapaaehtoinen lapsettomuus moraalisena valintana, esim. maailmantila tai ilmastonmuutos huolettaa
- Fyysiset syyt lastenhankinnan esteenä: ajatus raskaana olemisesta, synnyttämisestä tai imettämisestä on raskas ja vaikea
Syyt olla haluamatta lapsia ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Jotkut vapaaehtoisesti lapsettomat kertovat kokeneensa syrjintää ja kielteistä suhtautumista: ”Kyllä se mieli vielä muuttuu”, ”Et vain ole tavannut sitä oikeaa”, ”Jäät paljosta paitsi” tai ”Olet itsekäs”. Toisten mielipiteet ja pelko siitä, miten ihmiset suhtautuvat päätökseen olla haluamatta lapsia, saattavat vaikuttaa asiasta puhumisen avoimuuteen.
Suhtautuminen vanhemmuuteen on yksilöllinen kokemus, ja kaikilla on oikeus perustella valintansa miten haluaa – tai olla perustelematta. Aikuisilla on lupa tehdä omassa elämässään itsenäisiä päätöksiä.
Jokaisella on oikeus omannäköiseen elämään. Valtavirrasta poikkeavan ratkaisun tekeminen voi tuntua radikaalilta, ja siitä voi olla vaikea puhua. Vapaaehtoisesti lapsettomalla tai sitä harkitsevalla saattaa siksi olla yksinäinen olo. Omista ajatuksista ja tunteista puhuminen jonkun läheisen tai muun luotettavan ihmisen kanssa voi helpottaa oloa.
Älä jää ajatustesi kanssa yksin. Voit keskustella asiasta tämän sivuston keskustelupalstalla tai kirjoittaa Haluanko vanhemmaksi? -nettikirjepalveluun, jossa voit käydä kirjeenvaihtoa MLL:n työntekijän kanssa.
Siirry Haluanko vanhemmaksi? -etusivulle
Lähteet:
- Väestöliitto Tietovuoto / Toukokuu 2018: Suomalaiset haluavat nykyään vähemmän lapsia kuin ennen
- Kuivalainen, Laura 2014: ”Kun haikaraa ei kutsuta kylään” : tutkimuskohteena vapaaehtoinen lapsettomuus
Mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää sinussa? Osallistu keskusteluun!
Olen 41v ja ikinä ei ole tullut tunnetta että haluaisin lapsia. Sisaruksillani on lapsia ja oikeastaan aina olen lasten kanssa ollut tekemisissä. Mut aina todennut että lapset on ok kun ne voi palauttaa.
Äitini kuoli ja nyt ensimmäistä kertaa heräsi ajatus että minulla ei ole perhettä enään. Heräsi ajatus että haluanko oman perheen. Ja mitä se perhe edes on mitä haluan. Aina sanotaan että perhe ei tarvitse olla lapsia tai sukulaisia että jokainen voi luoda itse oman perheen. Se ajatus onkin aina enemmän kiehtonut mua. Mutta se on ollut mahdotonta, ystävyydet katkee ja katso kun sinulla ei oo lapsia. Et onko loppuviimein vaihtoehtoja kun luoda lapsilla se oma perhe.
Oikeastaan kaikki asiat lapsiin liittyen huolestuttaa minua, rakastan työtäni enkä halua luopua siitä. Asunto, raha, aika, sairaudet, oma ikä, synnytys ja se et tukiverkosto ei ole…Ja onko loppujen lopuksia enemmän syitä siihen et miksi ei lapsia halua.
Haluan ja rakastan lapsesta. Olisin tullut äiti yli 30 vuottaa sitten jos olisin lyötänyt sopiva miestä.
olen ollut hoidossa 5 vuotta . olen 43 vuottaa vanha . viime vaihe päätymmme sihen , että pitää käyttää luovutettuu munasolua . siskoni yritti luovuttaa , mutta ikä vaikuttaa koska hän oli 38 kun luovutti ja raskaus ei tapahtunut . nyt odotan luovuttaja tai lahoittaja :,(
Olen kohta 28 ja lapsien hankinta on mietyttänyt viimeaikoina todella paljon. En ole koskaan kokenut itseäni ’äidilliseksi’ tai edes tytön sukupuolen normeihin täydellisesti istuvaksi (mikä on täysin ok). Oudoksuin jo pienenä sitä, miksi minun pitäisi leikkiä vauva -nukeilla, kun olen melkein itsekin vielä vauva. Toisaalta, olen todella empaattinen ihminen, hyvä lasten kanssa ja koen että jos hankkisin lapsia, olisin luultavasti hyvä, huolehtiva ja rakastava äiti, joka tekisi fiksuja ja toiset ihmiset ja luonnon huomioon ottavia lapsia maailmaan.
Miksi sitten olen pohtinut asiaa niin paljon viimeaikoina? Koska puolisoni, kenen kanssa olemme olleen jo useita vuosia yhdessä, on alkanut haluamaan lasta, vaikka suhteen alussa jo keskustelimme asiasta ja olimme samaa mieltä, ettemme välttämättä koskaan halua lapsia. Tämä on tuntunut painostavalta ja todella ahdistavalta, ja kumppanini tietää sen. Koska minä olen se, kenen pitäisi tehdä se kaikki raskas ja kivulias työ.
Raskaus ja synnytys (nämä vain ajatuksenakin kuvottaa minua), ja sen jälkeinen palautuminen (jos edes palaudun?), mahdollinen vammautuminen, kehon muutokset, lapsen jatkuva hoivaaminen, raskauden jälkeinen masennus… Kaikki nämä kuulostavat niin epämukavilta asioilta, että ihmettelen miten kukaan haluaa lapsia. Myös se, että naisen rooli edelleen on usein se että tämä hoitaa melkein kaiken vauvan hoivaamisen (ynnä muut), tietää kaiken vauvaan liittyen ja mies on ’osallistuva’ kuulostaa niin naista alentavalta että en tiedä haluanko lapsia senkään takia. Myös synnyttäminen ja naisten huono kohtelu ja kehon epäkunnioitus synnyttäessä on todella alentavaa. Naisista ei pidetä huolta synnytyksen jälkeen, eikä välttämättä edes synnyttäessä. Kunhan vauvalla on kaikki hyvin! Miten tämä yhteiskunta ajattelee, että kukaan nainen haluaa lapsia, kun meitä pidetään ihan tyhmänä! Myydään ruusuinen kuva äitiydestä ja vauva-arjesta, mutta todellisuudessa olemme vain veronmaksajien synnytyskoneita, joiden hyvinvoinnista ei välitetä.
Lapsia pitäisi hankkia Suomeen lisää, mutta anteeksi vaan, minä en ole niin tyhmä että menisin tuohon ansaan että tekisin lapsia tähän maailmaan. Ruusuiseksi ja ihanaksi kuorrutettu asia sisältää niin paljon kipua, rumia, ällöttäviä, epämukavia ja ärsyttäviä asioita (joista ei tietenkään haluta puhua liikaa ääneen), että olisin idiootti jos tekisin lapsia.
Vaikka olisin kuinka rakastunut, en koskaan anna hormonieni viedä itseäni siihen pisteeseen, että tekisin lapsen vain alkukiimassa. Mietin asiaa tietenkin itseni, mutta myös lapsen omalta ja etenkin tämän maapallon kannalta, joka on jo niin täynnä ihmisiä, että pian jokin katastrofi tulee tasoittamaan tilannetta joka tapauksessa. On mielestäni siis myös vastuutonta tehdä lapsia tähän maailmaan. ”Oon raskaana!” – Oho! Onnea sotalapsesta! Ottakaa ihmiset järki päähän ja heittäkää ne luolanais-aivot pöpelikköön vähän aikaa. Teidän ei tarvitse tehä lapsia. Eikä ehkä kannata.
Olen reilu kolmekymppinen mies. Olen lapsesta asti tiennyt, etten halua lapsia. Aikaisimmat muistot ovat reilusti alle 10-vuotiaana, kun mietin, etten halua lapsia. En koskaan viihtynyt omanikäisteni seurassa ja tykkäsin teininä jutella aina mieluiten aikuisten kanssa.
Elämääni kuuluu puoliso (lapsivapaa myös hänkin), paljon harrastuksia, ystäviä ja paljon onnellisuutta. Lapseton elämäntapa on mahdollistanut taloudellisen turvan sekä monet upeat kokemukset. Rauha, hiljaisuus ja vapauden tunne ovat mittaamattoman arvokkaita minulle. Olen onnellinen sellaisena kuin olen nyt. En ole koskaan katunut ”valintaani”, vaikka varsinaisesti kyse ei ole valinnasta koska olen aina ollut tällainen. Suunnittelen sterilisaatiota seuraavaksi.
Ihminen elää yhden kerran. Minulle elämä on äärimmäisen arvokas asia. Elän elämäni itselleni enkä uhraa sitä kenellekään toiselle. Jaan sen mielelläni puolisoni kanssa, joka ajattelee elämästä samoin kuin minä. Lapsivapaa elämäntapani ei vahingoita ketään toista ihmistä, vaan päinvastoin vastuullisella teollamme vähennämme maapallon liikakansoittumista ja valtavaa ympäristökuormitusta. En tuo maailmaan lisää kärsimystä. Olen myös seurannut lapsiperheiden arkea ja havainnut, että ihmiset eivät ole monesti onnellisia siinä. En halua ottaa sitä riskiä, että sama kävisi itselleni. Mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lapsien tekemistä, koska jos katuu lasten tekemistä, kärsijäksi tulee myös oma lapsi. Lapsi kyllä tietää, ovatko vanhemmat toivoneet häntä ja osoittavatko vanhemmat rakkautta.
Olen lapsesta lähtien tiennyt, että en tule lisääntymään, joten asiaa ei ole koskaan edes tarvinnut miettiä. Koen, että se on ihan sisäsyntyinen (mahdollisesti jopa geneettinen) ominaisuus, mikä on minussa aina ollut.
Kohtu onneksi poistettiin kolmekymppisenä, ja se oli lottovoitto! Ei huolta kuukautisista saati ehkäisyn pettämisestä.
Koskaan en myöskään ole ajatellut, että ”entä jos”, koska tuo lapsesta lähtien ollut ajatus ”ei missään nimessä koskaan” on ollut vahvana läsnä. En halua omia lapsia, enkä myöskään vieraita, eli en halua olla mikään bonusvanhempikaan kenellekään.