Introverttinä perhehulinassa - Maaretin tarina
Maaret on introvertti ja herkkä äänille. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan estäneet häntä tulemasta kolmen lapsen äidiksi. Vaihtuvat niksit ja omannäköiset ratkaisut auttavat jaksamaan kuormitusta.
Olen introvertti, jolta jatkuva hälinä imee kaiken energian. Olen myös äänille herkkä: huokaan helpotuksesta, kun siirryn koneellisen ilmastoinnin hurinasta painovoimaisen ilmastoinnin hiljaisuuteen. Huomaan muutoksen äänimaailmassa, jos kaksi kelloa huoneessa alkaa tikittää samaan tahtiin.
Samanaikaisesti olen myös äiti. Meille syntyi juuri kolmas lapsi. Kaiken kukkuraksi olen päätynyt töihin päiväkotiin. Aikamoinen yhtälö introvertille. Työpäivän jälkeen ei tee mieli aukaista autoradiota.
Jo ala-asteella minulle oli raskasta toimia isossa lapsiryhmässä. Minulla oli vain yksi kaveri. Kun hän oli poissa, olin yksin. Aikuisena työelämään siirtyessä ymmärsin olevani introvertti. Töissäkin minä olen aina se ensimmäinen, joka lasten levottomuuden yltyessä ehdottaa, että lähdetäänpä ulkoilemaan. Metsäretkestä saan myös itselleni voimavaroja loppupäivään.
Ennen lapsia en ollenkaan pohtinut, miten tällainen introvertti jaksaa perhehulinaa. Minulla oli niin vahva vietti saada lapsia. Lisäksi tiesin kokemuksesta, että introverttinä oleminen ei estä perhe-elämää. Oma äitini on nimittäin samanlainen kuin minä.
Lapsena asuimme metsän keskellä ja olimme paljon ulkona. Jälkikäteen ajateltuna äiti varmaan vei meidät pihalle juuri silloin, kun melu alkoi yltyä. Hän osasi hoitaa tilanteet niin, että en koskaan tuntenut, että minut olisi heitetty ulos. Meillä oli mukavaa siellä metsässä.
Jo esikoisen vauva-aikana huomasin, että kroppani antaa vahvaa viestiä, kun päivän jaksaminen on kulutettu loppuun. Noin kello 16 aikoihin alkoi tulla tuskainen olo.
Kun puoliso tulee töistä kotiin, hän nappaa kopin lapsista. Minä saan omaa aikaa kotona esimerkiksi menemällä saunaan. Sillä tavalla saan puoli tuntia pelkästään kiukaan sihinän parissa. Käytän myös vastamelukuulokkeita tai lähden pihalle luuhailemaan.
Kestän jonkin aikaa meteliä. Esimerkiksi lasten uhmakohtauksissa pystyn olemaan lapsen tukena ja rauhallisena aikuisena, mutta jälkikäteen korvat soi. Pyrin ehkäisemään omaa ylikuormitusta ja vitsailen, että olen kuin kävelevä niksipankki. Otan jonkun kikan käyttöön ja vaihdan lennosta, jos se ei toimi. Joskus joku juttu toimii kaksi päivää, sitten keksin taas uuden.
Esimerkiksi yksi niksi on itse askarreltu lammaspanta: ympyräksi liimaamani pahvikaistale, jossa on lampaan kuva otsalla. Kun laitan pannan päähäni, lapset saavat visuaalisen muistutuksen siitä, että nyt on rauhallisen leikin aika. Tällöin voi esimerkiksi selailla kirjaa tai pelata peliä. Lapset tykkäävät pannasta, heille se on kuin leikkiä.
Joskus kuulee ajatuksen, että lasten kanssa pitäisi juosta ohjatuissa harrastuksissa ja viedä erilaisiin tapahtumiin. Ei ole pakko. Yhden lapsen kanssa kävin paljon metsässä ja suolla, käveltiin yhdessä pitkospuita. Useamman lapsen kanssa lähteminen on hankalampaa, mutta vietämme aikaa omalla pihalla.
Ulkona on tilaa äänille. Silloin vältän turhautumisen enkä ala tiuskia lapsille, että ”olkaa hiljempaa”, vaikka heillä on vain kiva leikki käynnissä. Meillä on pihassa pieni metsikkö, jossa voi istua selin omaan taloon ja katsella pelloille päin. Silloin voi kuvitella olevansa retkellä kauempanakin.
Mies on käyttänyt lapsia eri tapahtumissa. Joskus minäkin lähden, mutta silloin suunnittelen käynnit huolella etukäteen. Sosiaalisia suhteita ja kivoja tapahtumia lapset saavat myös varhaiskasvatuksen kautta. Teimmekin sellaisen ratkaisun, että vanhempi lapsi oli osa-aikaisessa päivähoidossa, vaikka olin vauvan kanssa kotona. Varhaiskasvatuksen ansiosta minulle on myös välillä järjestynyt vapaa aamupäivä vain itselleni. Se virkistää ja auttaa palautumisessa.
Olemme tehneet muitakin juuri meidän perheellemme sopivia ratkaisuja, esimerkiksi asumisen suhteen. Ennen lapsia kokeilin kerrostalossa asumista ja totesin, että se ei sovi minulle. Hiivin villasukissa ja pelkäsin, että naapurit kuulevat. Oikeastaan haluaisin asua ihan korvessa, puoliso voisi asua kaupungissakin. Nykyinen talomme maalla on hyvä kompromissi. Kotimme on kahdessa kerroksessa, jolloin hälyä voi lähteä pakoon eri kerrokseen.
Huolehdin omasta jaksamisestani myös tekemällä lyhennettyä työaikaa. Minulla on ollut työuupumusta, eikä päiväkoti ole kiitollisin työpaikka introvertille. Olen tehnyt sekä vajaata työviikkoa että vajaata työpäivää. Minulle on tarjottu vakituista sopimusta, mutta en ole ottanut sitä vastaan. Teen mieluummin keikkatyötä ja sijaisuuksia, jolloin pystyn säätelemään työn määrää oman jaksamiseni mukaan.
Omia voimavaroja kannattaa tietysti pohtia, kun harkitsee vanhemmuutta. Jos introvertti ja ääniherkkä ihminen haluaa lapsia, kannustan pohtimaan ja kokeilemaan itselle sopivia keinoja, jopa luovia ratkaisuja. Sillä tavalla voi löytyä se juuri omannäköinen lapsiperhe-elämä.