Valtavan tärkeä yhteiskunnalle = asia, jota vaalitaan ja rahoitetaan?
Suomessa kansalaistoiminta nähdään yleensä ”valtavan tärkeänä voimavarana koko yhteiskunnalle.” Juhlapuheiden kiitokset vapaaehtoisille ja huomiot järjestötyön merkityksestä tuntuvat vilpittömiltä. Se on iso asia, sillä vapaa kansalaistoiminta ei ole tällä hetkellä itsestäänselvyys edes Euroopassa.
Meilläkin sävy hiukan muuttuu, kun puhe kääntyy rahoitukseen. Sanastoon tulevat mukaan tavoitteet, kohderyhmät, mittarit, aikajanat, vaikuttavuus ja tuloksellisuus – aika monet yrityksistä tutut termit. Siitäkin huolimatta, että ymmärretään, että kansalaisten yhteisen tekemisen vaikutuksia voi olla vaikea mitata.
Uhka rahoituksen supistumisesta on herättänyt myös uusia kysymyksiä: Onko riippumattomalla, kansalaisista itsestään lähtevällä toiminnalla arvoa sinänsä vai määrittyykö sen arvo tuotettujen palvelujen kautta? Voiko sellaisesta, joka ei taivu tarkasti mitattavaksi olla merkittävää hyötyä? Kuka määrittää järjestön toiminnan tavoitteet – jäsenistö vai rahoittaja? Sitäkin on kysytty, tarvitseeko yhteisillä varoilla ylipäätään rahoittaa kansalaistoimintaa vai pitäisikö järjestöjen pärjätä omilla varoillaan eli rahankeräyksistä kertyneillä tuotoilla.
Kansalaistoiminnan hyöty yhteiskunnalle syntyy ihmisten aktiivisuudesta. Siitä, että kansalaiset itse ideoivat ja toteuttavat, nostavat esiin asioita, jotka muuten jäisivät huomiotta ja kehittävät uusia ratkaisuja ongelmiin. Samalla syntyy tärkeää osallisuuden kokemusta; uskoa siihen, että tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa, että yhdessä tekeminen kannattaa ja muihin voi luottaa.
Kansalaistoiminta lisää luottamusta ja vahvistaa demokratiaa. Siksi sillä on yhteiskunnalle arvo sinänsä. Siksi sen tukemiseen kannattaa käyttää myös yhteisiä rahoja.
Kansalaisten vapaaehtoisuus myös tuottaa sellaista tukea, jota julkishallinto tai yritykset eivät tarjoa. Esimerkiksi vertaistuki ja kaikille avoimet kohtaamispaikat vähentävät yksinäisyyttä ja vahvistavat jaksamista. Varhain tarjottu ja helposti vastaanotettava tuki pienentää vaativien palvelujen tarvetta ja yhteiskunnan kustannuksia. Siksikin kansalaistoimintaa kannattaa tukea.
Talkoilla tehdyt eli palkattomat tunnit ovat vapaaehtoistoiminnan ydin. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä pitämään järjestötyötä elävänä. Laadukas vapaaehtoistoiminta, johon on helppo tulla mukaan, edellyttää myös koulutusta, ohjausta ja kehittämistä. Se vaatii resursseja, mutta tuottaa myös hyviä tuloksia.
Järjestöjen ja kuntien kumppanuus on osoittautunut molempien kannalta toimivaksi. Kunnat ovat tarjonneet tiloja ja avustuksia, kansalaiset ovat järjestäneet toimintaa, jota on voitu tarvittaessa nopeastikin muuntaa toiseksi. Järjestöille kertynyt tieto on auttanut palvelujen kehittämisessä, kun suunnittelua on tehty yhteistyössä.
Yhteiskunta hyötyy siitä, että julkisen ja yksityisen rinnalla toimii elinvoimainen kolmas sektori. Koska kansalaisyhteiskunnan tavoitteet ja toimintalogiikka ovat toisenlaiset kuin julkishallinnon tai yritysten, se pystyy myös tuottamaan uusia näkökulmia ja ratkaisuja.
Sekä järjestöjen vapaaehtoistyö että niiden tuottamat palvelut ovat kehittyneet oleelliseksi osaksi suomalaisen hyvinvointityön kokonaisuutta. Eduskunnan on pidettävä huoli, että kansalaistoiminnan edellytykset turvataan myös muutostilanteissa, erityisesti sote-palveluja uudistettaessa. Suunniteltujen maakuntien on rakennettava järjestöyhteistyöhön selkeät kumppanuus- ja avustusmallit. Samalla on huolehdittava, että järjestöjen hyvä yhteistyön myös kuntien kanssa säilyy ja kehittyy.
Kansalaisyhteiskunnalla on itseisarvonsa, joka tunnistetaan ja useimmiten myös tunnustetaan. Samalla tekee mieli verrata sitä koululaisten hammasterveyteen. Se säilyi hyvänä, kunnes sitä alettiin pitää itsestäänselvyytenä ja yleistä valistusta ja tukea vähennettiin.
Tärkeät, hyvin toimivat asiatkaan eivät säily itsestään. Niiden edellytyksistä on pidettävä huolta.
Liisa Partio
Entinen viestintä- ja varainhankintajohtaja