Onko se, mikä on tärkeää, tärkeää myös politiikassa?

Lapsipolitiikan tarkoituksena on luoda lapsille hyvä kasvuympäristö. Perhepolitiikan tarkoituksena on turvata vanhemmille mahdollisuudet perheen perustamiseen ja lasten kasvattamiseen. Vähissä ovat ne ihmiset, jotka olisivat eri mieltä lapsi- ja perhepolitiikan tavoitteiden tärkeydestä. Se, että jokin tavoite on yleisesti jaettu ja hyväksytty, ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että se toteutuisi. Tavoite ei toteudu itsestään vaan sen eteen on tehtävä määrätietoista työtä. Politiikassa tavoitteiden toteuttamisen välineitä ovat erityisesti lainsäädäntö ja budjettipäätökset.

Hyvällä perhepolitiikalla voidaan tukea mahdollisuuksia perheen perustamiseen.  Mahdollisuudet perheen perustamiseen ovat 2010-luvun Suomessa heikentyneet. Tällä vuosikymmenellä nuorten aikuisten pääsy työmarkkinoille on vaikeutunut ja heidän köyhyytensä on kasvanut. Nuorten aikuisten on myös entistä vaikeampi päästä ylempään toimihenkilöasemaan. Työn ja perheen yhteensovittaminen on haastavaa yhä hektisemmäksi käyvässä työelämässä. Julkisen talouden leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti juuri nuoriin ikäluokkiin. Nämä kaikki heijastuvat myös perheen perustamisen mahdollisuuksiin.

Syntyvyys on laskenut Suomessa vuodesta 2010 lähtien. Vuonna 2017 syntyi hieman yli 50 000 lasta, kun vielä vuonna 2010 syntyneitä oli lähes 61 000. Tänä vuonna vauvojen määrä jäänee jo alle 50 000:n. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, seuraavan vaalikauden päättymisvuonna 2023 syntyy noin 41 000 lasta.

Syntyvyyden näin rajulla alenemisella on dramaattiset seuraukset kansantaloudelle ja julkiselle taloudelle. Maahanmuuton voimakasta lisäämistä usein tarjotaan lääkkeeksi, mutta sille ei oikein tunnu löytyvän riittävää poliittista kannatusta. Mistä löytyvät tulevaisuuden työntekijät sekä verojen ja eläkkeiden maksajat, on kysymys, joka odottaa vastausta.

Lähes kaikki ovat myös sitä mieltä, että koulutukseen ja osaamiseen panostaminen on Suomen kaltaiselle pienelle maalle olennaisen tärkeää. Varhaiskasvatus ja toisen asteen ammatillinen koulutus ovat kuitenkin tästä huolimatta olleet viime vuosien leikkauslistojen kärjessä.

Myös siitä, että lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on tärkeää, vallitsee laaja yhteisymmärrys. Toteutetut päätökset varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta ja päiväkotien ryhmäkokojen suurentamisesta ovat kuitenkin erityisen ongelmallisia juuri heikommassa asemassa olevien lasten kannalta. Vastaavasti toisen asteen ammatillisen koulutuksen leikkaukset heijastuvat vahvimmin sosiaalisesti ja terveydellisesti heikommassa asemassa olevien ammatillisten opiskelijoiden tilanteeseen, kun opetuksen ja ohjauksen määrä vähenee entisestään.

Toivottavasti ensi keväänä käytävissä hallitusneuvotteluissa muistetaan, että kansakunnan menestykselle lasten ja lapsiperheiden hyvinvointi on oikeasti tärkeä kysymys. Kysymys, joka on juhlapuheiden lisäksi muistettava niin hallitusohjelmaa, lainsäädäntöä kuin budjettia valmisteltaessa.

Esa Iivonen

Vaikuttamistyön johtaja