Siirry sisältöön

Kiitos sinulle vapaaehtoinen!

Vuoden 2021 viimeisiä päiviä vietetään odottavissa tunnelmissa. Edellisen vuoden tapaan, tämäkin vuosi muistetaan koronapandemiasta ja sen varjoilmentymistä. Paljon on kysytty ihmismielen mukautumiskykyä ja venyvyyttä. Usko ja toivo ovat olleet koetuksella ja monella perusturva on ollut ohuen korren varassa.

Tämä aika on korostanut eri järjestöjen ja seurakuntien sekä niiden vapaaehtoisten roolia ihmisten arjessa ja voimavarojen turvaamisessa. MLL:ssa olimme todella iloisia, kun syksyllä perhekahvilat pystyivät jälleen avaamaan ovensa ja mahdollistamaan perheiden toistensa kohtaamisen. Näille kohtaamisille, vertaistuelle ja keskusteluille oli huutava tarve.

Syksyllä tehdyssä perhekahvilaselvityksessä eräs kävijä sanoittikin, että ”mikään ei ole antanut niin paljon jaksamista ja turvaa, kun muiden kanssa juttelu.”  Ilman vapaaehtoisten perhekahvilan ohjaajien panosta ja halua auttaa, nämä kohtaamiset eivät olisi toteutuneet.

Suomalainen yhteiskunta ei toimisi ilman vapaaehtoistoimijoiden ja -tukijoiden antamaa aikaa ja panosta. Vapaaehtoistoiminta tuottaa yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla sellaista arvoa, jota ei pystytä mittaamaan vain rahassa. Tekemällä hyvää autetaan muita ja samalla saa itsekin merkityksellistä tekemistä ja hyvän mielen. Yhdessä tekemällä lisätään yhteisöllisyyttä, vähennetään eriarvoistumista ja edistetään hyvinvointia.

Onneksemme auttamisen halu ei ole vähentynyt poikkeusaikanakaan. Se luo meille uskoa ja toivoa tulevaan. Auttamisen ja välittämisen tapoja on monia. Lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat kuuntelijaa, jolle kertoa ajatuksistaan ja toiveistaan. Auttaa voi myös osallistumalla ruoka- ja lahjakeräyksiin omien mahdollisuuksien mukaan. Ja jokainen meistä voi auttaa sillä, että kysymme naapurilta tai läheiseltä, mitä kuuluu.

Haluan kiittää kaikkia vapaaehtoisiamme ja tukijoitamme tästä vuodesta, jokaisesta ajasta ja panoksesta lasten ja perheiden hyväksi! Oikein levollista joulunaikaa ja valoisaa tulevaa vuotta!

Tarja Satuli-Kukkonen

Tarja Satuli-Kukkonen

kehittämispäällikkö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös