Hei, hei mitä kuuluu? – ihan oikeasti  

Muutamat idyllisessä italialaisessa pikkukylässä vietetyt kesälomat ovat saaneet miettimään, miten erilainen kulttuuri meillä Suomessa onkaan. Italiassa useampi sukupolvi saattaa asua saman katon alla, ja yli 20-vuotias kotona asuva nuori on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Perheet kokoontuvat joka päivä ruokapöydän ääreen vaihtamaan päivän kuulumisia. Kaupassa myyjä saattaa pysähtyä luoksesi pidemmäksikin aikaa juttelemaan. Jopa kaduilla vastaan tulevia tuntemattomia saatetaan tervehtiä hymyssä suin.

Suomalaiselle tämän tason yhteisöllisyys on usein vierasta. Perheen yhteiset ruokahetket saattavat rajoittua juhlapyhiin. Jos tuntematon tervehtii kadulla, niin mietin vielä seuraavana päivänäkin, mistä tunnen hänet. Jopa tutun kuulumiskyselyyn vastaamme usein ”ihan hyvää”, vaikka olisimme juuri keskellä elämän isointa kriisiä – koska emmehän halua kuormittaa toisia.

Kulttuurimme tuntuu ihailevan itsenäisyyttä ja pärjäämistä. Vanhemmat saattavat tuntea ylpeyttä siitä, että heidän pieni koululaisensa pärjää jo yksin kotona tai siitä, että nuori itsenäistyy heti täysi-ikäistyttyään ja muuttaa omilleen. Vaikka pärjääminen ja itsenäistyminen ovat sinällään hienoja asioita, niin valitettavan usein ne sulkevat pois taidon pyytää apua. Koska pitää pärjätä.

Kiitos niin paljon, kun kuuntelit

Tämän valossa ei siis ehkä ole ihme, että moni nuori kokee vaikeaksi ottaa puheeksi oman pahan olonsa ja haastavat tunteensa. Vaikeat tunteet saattavat aiheuttaa häpeää ja estävät avun pyytämisen. Lisäksi saatetaan pelätä, että ei täytetä toisten odotuksia ja toiveita, jos kaikki ei olekaan hyvin.

Anonymiteetin turvin nuoret ovat uskaltautuneet avaamaan pahaa oloaan heille suunnatulla kriisikanavalla Nuorten tukilinjalla. Vaikka nimettömyys luo turvaa puhua omista tunteistaan, niin silti nuoret usein kaipaavat rohkaisua. Tieto siitä, että puhelimen päässä on joku juuri sinua varten ja on kiinnostunut kuulemaan mitä sinulle kuuluu, on merkittävää jo itsessään.

Moni nuori kokeekin olonsa helpottuneen, kun on pystynyt puhumaan – ehkä ensimmäistä kertaa – ajatuksistaan. Vaikka nuoret hyötyvät matalan kynnyksen tukipalveluista, niin he kaipaavat ja tarvitsevat tukea myös omalta lähipiiriltään.

Hyvä sun on puhuu, kun sä et tiedä, miltä musta tuntuu

Jos ikävistä tunteista puhuminen on nuorille vaikeaa, niin sitä saattaa olla myös niiden vastaanottaminen. Oman lapsen paha olo voi tulla täytenä yllätyksenä, jos päälle päin kaikki on näyttänyt olevan hyvin.

Se, miten aikuisena reagoi oman lapsen haastavaan oloon on yksilöllistä. Yksi saattaa lähteä syyttämään itseään: miten en ole huomannut mitään. Toinen saattaa ahdistuneena vaihtaa puheenaihetta tai lähteä luettelemaan nuorelle, mitkä kaikki asiat hänellä ovat hyvin. Täysin inhimillisiä reaktioita kaikki.

Nuori ei kuitenkaan omassa hädässään pysty lukemaan aikuisen reaktiota, vaan hän saattaa kokea, että hänen tunteensa eivät ole oikeutettuja tai niissä on jotain vikaa, hävettävää. Nuorelle saattaa jäädä kokemus, että hän on täysin yksin vaikeiden tunteidensa kanssa ja niiden kanssa tulee vaan pärjätä.

Kiitos rohkeudesta – kiitos, kun kerroit

Ei hätää, vaikka ensireaktiosi olisi estänyt nuoren tunteiden vastaanottamisen. Kerro nuorelle, että olet nyt häntä varten ja olet valmis kuuntelemaan. Kehu nuorta, miten rohkea hän on, kun ottaa vaikean asian puheeksi. Anna nuoren kertoa rauhassa omin sanoin, miltä hänestä tuntuu. Ole turvallinen aikuinen, joka ottaa nuoren kaikki tunteet vastaan. Ja ei, sinulla ei tarvitse olla ratkaisua, vaan jo läsnäolo ja kuunteleminen aluksi riittää. Tärkeintä on, että nuoren vaikeita tunteita ei ohiteta tai selitetä pois, vaan ne kohdataan ja hyväksytään.

Emme ehkä koskaan tule saavuttamaan italialaisen yhteisöllisyyden tasoa ja saamme jatkossakin istua bussissa rauhassa (luojan kiitos!). Mutta voisimmeko pysähtyä useammin ja kuulostella, mitä toiselle oikeasti kuuluu – sen ”ihan hyvää” lisäksi.

Jos huomaat nuoren mielialassa muutoksen, ota se puheeksi ja auta häntä sanoittamaan tunteensa. Sen sijaan, että kysyt, onko kaikki hyvin, voit sanoa esimerkiksi: ”Mä oon huomannut, että oot ollut vähän vaisumpi. Haluaisitko puhua siitä?”  Tämäkään lause ei automaattisesti aiheuta puhetulvaa, mutta se on osoitus nuorelle, että hänestä ollaan kiinnostuneita ja hänestä välitetään. Tärkeintä on, että pidetään väylät auki keskusteluyhteydelle.

Erika Viding

asiantuntija, Nuorten tukilinja