Siirry sisältöön

Miltä tuntuu, kun omaa lasta kiusataan?

Vanhemmalla on tärkeä rooli kiusatun lapsen tukemisessa, mutta keskeistä on pitää huolta myös omasta jaksamisesta. Tukea voi saada esimerkiksi MLL:n vertaisryhmästä. Myös kiusaamista kokeneelle lapselle tai nuorelle on saatavilla apua ja tukea.

Sydämeni itkee, kun katson oman lapsen kärsimystä ja pelkoa.

Turhauttaa, kun asiat eivät etene ja lapseni ei saa riittävää tukea hankalissa, nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Tulevaisuus kiukuttaa ja tuntuu epävarmalta.

Koen surua ja ahdistusta tilanteesta. Aamuisin on vaikeaa lähteä töihin, kun mietin pitkään, miten lapsi kokee koulussa yksinäisyyden, onko päivä mukavampi kuin edellinen vai miten hänen päivänsä sujuu.

Näin vanhemmat kuvailevat tunteita, joita oman lapsen joutuminen kiusatuksi herättää.

Kun oma lapsi tulee kiusatuksi, on se vanhemmalle usein vaikea ja raskas paikka. Vanhemman tärkein tehtävä on rakastaa lastaan varauksettomasti ja kannustaa tätä, mutta tärkeää on myös huolehtia omista voimavaroista.

MLL järjestää verkkovertaisryhmiä kiusaamista kokeneiden 7–12 v. lasten vanhemmille.

Koulutettujen ohjaajien vetämissä ryhmissä etsitään yhdessä toivon ja selviytymisen näkökulmia sekä mietitään, miten tukea omaa lasta. Halutessaan ryhmässä voi jakaa omia kokemuksia ja tunteita sekä pohtia toisten vanhempien kanssa, miten kiusaaminen on vaikuttanut vanhemmuuteen.

Seuraava ryhmä alkaa marraskuussa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

Kiusaaminen jättää usein vakavat ja pitkään kestävät jäljet uhrin elämään. Kiusatuksi tullut lapsi tai nuori voi kokea häpeää ja syyllisyyttä sekä kokea olevansa huonompi kuin muut. Kiusaamista kokeneen lapsen onkin tärkeää saada nopeasti apua ja tukea. Tukea tarvitaan monesti myös, vaikka kiusaaminen olisi jo päättynyt.

MLL järjestää vertaisryhmiä kiusaamista kokeneille noin 12–20-vuotiaille nuorille, joiden kiusaaminen on jo loppunut. Vertaisryhmässä käsitellään kiusaamiskokemuksia turvallisessa pienryhmässä aikuisen johdolla, vahvistetaan sitä mitä kiusaaminen on heikentänyt ja saadaan vertaistukea.

Seuraava verkossa kokoontuva Selviytyjät-ryhmä käynnistyy 21.10. Kasvokkaisia ryhmiä järjestetään muutamilla paikkakunnilla eri puolella Suomea.

Lue lisää Nuortennetistä

Kuva: kuviasuomesta.fi

Aiheeseen liittyvät

Tukea ja apua kiusattujen lasten vanhemmille

Tukea kiusatuille lapsille ja nuorille

Tietoa kiusaamisesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Tue MLL:n kiusaamisen vastaista työtä

Kiusaaminen, seurasta poissulkeminen ja yksin jättäminen tuntuvat lapsesta ja nuoresta musertavalta.

Lahjoittamalla autat kiusattuja ja tuet kiusaamista ehkäisevää työtä. Lahjoita nyt!

Takaisin ylös