Siirry sisältöön

Jututtamo-ohjaajakoulutus vapaaehtoisille ja MLL:n työntekijöille

Hei, sinä vapaaehtoistyöstä kiinnostunut, tervetuloa tutustumaan Jututtamo-vanhempainryhmänohjaajakoulutukseen (1,5 op)!

Jututtamossa vanhemmat kokoontuvat keskustelemaan lapsista, nuorista ja vanhemmuudesta. Ohjaajan kysymysten avulla vanhemmat voivat pysähtyä pohtimaan sekä lapsen että vanhemman näkökulmasta arjen tilanteita sekä pohtia oman toiminnan vaikutusta lapseen. Tavoitteena on vahvistaa vanhemman ja lapsen myönteistä vuorovaikutusta.

Ohjaajan ei tarvitse olla kaikki tietävä – kyky olla kuunteleva ja kyselevä on riittävää.

Jututtamo voi olla yksittäinen vertaiskeskustelu tai useamman tapaamisen vertaisryhmä. Jututtamo voi toteutua kasvokkain tai verkossa. Jututtamot ovat maksuttomia.

”Tehtäviä oli sopivasti, kiva oli tehdä Jututtamo-harjoitus, oli rauhallinen koulutustahti ja mahtavat kouluttajat. Tunsin onnistuneeni.” (Koulutuspalaute)

Koulutus tarjoaa Jututtamon ohjaajanoppaan sekä kattavasti keskusteluaineistoja ohjaamisen tueksi. Ohjaajakoulutus toteutetaan verkossa etäopetuksena verkkokokoustyökalun avulla. Koulutus on maksuton.

Ilmoittautuminen syksyn 2024 koulutukseen on päättynyt ja koulutusryhmä on täynnä.

Seuraavasta koulutuksesta ilmoitetaan tällä sivulla kevään 2025 aikana.

Voit halutessasi tutustua edellisen koulutusryhmän (syksy 2024) koulutusesitteeseen Ladattavat materiaalit -osiosta.

Jututtamon ohjaaminen on valtavan antoisaa. Paras hetki on silloin, kun keskustelu lähtee kunnolla käyntiin vanhempien kanssa. Jokainen kerta on erilainen, eikä ennalta voi tietää minne keskustelu päätyy. On hienoa, että vanhemmat uskaltavat kertoa ja jakaa ajatuksiaan vertaisryhmässä. Kun oma lapsi tulee teini-ikään, voi lapsi tuntuakin yhtäkkiä uudelta ja vieraalta. Vanhemmat ovat uusien kysymysten äärellä. Mitä tässä tapahtuu? Miten ylläpitää vuorovaikutusta lapseen? Tuntuu hyvälle, kun on paikkaa, jossa vanhempi pääsee jakamaan tunteitaan ja ajatuksiaan muuttuvassa tilanteessa.

Jututtamo-ohjaaja voi olla kuka vain aikuinen, joka haluaa ohjata vanhempien keskusteluhetkeä kiinnostuen ja arvostaen. Jututtamo-ohjaajakoulutus tarjoaa hyödyllisiä ryhmänohjaustaitoja, joista on ollut hyötyä omassa työelämässäkin vapaaehtoistyön lisäksi. Itse koen tärkeäksi, että olen ohjannut Jututtamoja ohjaajakaverin kanssa. Silloin Jututtamon vetovastuu puolittuu ja ryhmän jälkeen on voinut jutella ohjaamisesta ja ryhmästä nousseista aiheista. Jututtamo-ohjaajakoulutus herätti aikanaan kiinnostuksen mentalisaatioteoriaan. Jututtamon ydin on siinä, miten ottaa toiset huomioon sekä kuuntelee ja tavoittaa toisten kokemuksia. (Jenni, MLL:n vapaaehtoinen Jututtamo-ohjaaja vuodesta 2019)

Kuva: Anna Autio

Koulutusesite

Aiheeseen liittyvät

Ota yhteyttä

Anna-Maija Okker

asiantuntija

anna-maija.okker@mll.fi
050 9191 429

Takaisin ylös