Siirry sisältöön

Tukioppilastoiminnan materiaalit

MLL tarjoaa runsaasti valmista materiaalia tukioppilastoimintaan. Tälle sivulle on koottu kaikki tukioppilastoiminnan materiaalit.

Sisällys


Koulutusoppaat

Koulutusoppaiden avulla tukioppilasohjaaja voi kouluttaa tukioppilaansa toimimaan tukioppilaina sekä syventää heidän osaamistaan eri teemoista. Oppaat ovat ladattavissa sähköisinä versioina ja tilattavissa painettuina MLL:n verkkokaupasta. Koulutusoppaat ovat maksuttomia ja vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.

Tukioppilastoiminnan opas

Tukioppilastoiminnan opas uudistettiin vuonna 2024.

Opas on ohjaajan perusteos, jonka avulla hän voi kouluttaa tukioppilaansa toimintaan. Opas sisältää 12 tunnin tukioppilaiden peruskoulutusmallin sekä tietoa laadukkaan toiminnan toteuttamiseen. Ohjaajan tueksi on tehty myös peruskoulutusmallin diat.

Alakoulun tukioppilastoiminnan opas

Opas on ohjaajan perusteos, jonka avulla hän voi kouluttaa tukioppilaansa toimintaan. Opas sisältää 8 tunnin tukioppilaiden peruskoulutusmallin sekä tietoa laadukkaan toiminnan toteuttamiseen.

Kiusaamisen ehkäiseminen – Opas tukioppilasohjaajalle

Kiusaaminen satuttaa. Turvallisen koulupäivän ja myönteisen ilmapiirin rakentamisessa tarvitaan oppilaita, joilla on valmiuksia huomata loukkaavaa kohtelua ja kiusaamista sekä rohkeutta ottaa se puheeksi.

Tässä oppaassa esitellään tukioppilastoiminnan kiusaamisen ehkäisytyöhön tarkoitettuja tehtäviä. Oppaassa esitetään ratkaisuja siihen, miten tukioppilastoimintaa voi nivoa koulun kiusaamisen ehkäisemisen ja siihen puuttumisen rakenteisiin.

Yksinäisyyden ehkäisemisen opas

Yksinäisyys on nuoruudessa kehityksellinen riski. Nuori tarvitsee kavereita ja ystäviä, joiden kanssa kokea kiintymystä, yhteenkuuluvutta, iloa, luottamusta ja joiden kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja.

Opas tarjoaa tietoa ja menetelmiä oppilaiden kaveritaitojen vahvistamiseksi ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi tukioppilastoiminnan keinoin.

Osallisuus – Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali

Oppilaiden osallisuus edistää kouluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Osallisuuden kokemukset vahvistuvat ilmapiirissä, joka on turvallinen. Koulun aikuiset antavat tilaa oppilaiden toiminnalle, ideoille ja ajatuksille.

Oppaassa kuvataan, mitä oppilaiden osallisuus on ja kuinka tukioppilastoiminta vahvistaa sitä. Opas sisältää osallisuutta vahvistavia tehtäviä.

Mediakasvatus – Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali

Mediakasvatuksella tuetaan ja vahvistetaan nuoren tasapainoista mediankäyttöä, vastuullista toimintaa ja valmiuksia käyttää medioita omaksi hyödyksi ja iloksi. Opas on tarkoitettu koulun tukioppilastoimintaan ja oppitunneille, joilla käsitellään mediakasvatusta.

Opas tarjoaa ideoita mediakasvatukseen sekä auttaa pohtimaan kriittisesti omaa mediankäyttöään. Oppaassa tuetaan tukioppilaiden valmiuksia ohjata mediakasvatusharjoituksia muille oppilaille.

Päihdekasvatus – Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali

Tukioppilaat voivat tehdä koulussa päihteisiin liittyvää vertaisohjausta, kun saavat aikuisilta siihen tukea. Tämän oppaan tarkoitus on valmentaa tukioppilaita pitämään päihdekasvatusoppitunteja.

Opas sisältää neljä osiota ja harjoituksia, joita tukioppilaat voivat tehdä nuorempien oppilaiden kanssa.

Englanninkielinen materiaali

Tukioppilastoiminnan opas sekä tukioppilaan työvihko on käännetty myös englanniksi. Lisätietoa tukioppilastoiminnasta englanniksi löytyy englanninkielisiltä sivuilta.


Tehtäväkortit

Yksittäisiä tehtäviä eri teemoista löytää MLL:n tehtäväkorttihausta. Tehtäviä voi valita teeman, kohderyhmän ja tehtävän keston mukaan. Tehtäväkortissa on ohjeet toiminnalliseen tehtävään sekä sitä taustoittava teoriaosuus. Tehtäväkorteissa on samoja tehtäviä kuin MLL:n koulutusoppaissa, mutta sen lisäksi paljon myös muita tehtäviä.

Haun avulla löydät myös valmiit oppituntimallit mm. ryhmäyttämiseen, kiusaamisen ehkäisyyn, kaveritaitojen harjoitteluun ja mediakasvatukseen.

Tutustu tehtäväkortteihin


Pelit

Maksuttomat Seppo-pelit tuovat tukioppilastoimintaan hauskaa yhdessä tekemistä, toiminnallisuutta ja innostavat tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluun.

Kaverineuvola-, Rähinää ratkomassa ja Läppä lentää -pelit soveltuvat tukioppilasryhmän ryhmäyttämiseen ja (digitaalisten) kaveritaitojen harjoitteluun. Lisäksi tukioppilaat voivat toimia peliohjaajina ja järjestää pelien avulla koululla välituntitoimintaa, teemapäivän tai kummiluokkatoimintaa. Pelit sisältävät peliohjaajalle aloitus- ja purkudiat.

Tutustu Kaverineuvola-mobiilipeliin

Tutustu Rähinää ratkomassa -mobiilipeliin

Tutustu Läppä lentää -mobiilipeliin


Leikkipankki

Leikkipankki on leikkien aarrearkku, josta löytyvät leikkivinkit vaivattomasti ja nopeasti. Yli 1000 leikkiä ja vinkkiä hauskaan yhdessäoloon kaikenikäisille. Leikkipankkia sisältää tukioppilastoimintaan monipuolisesti leikkejä lämmittelyyn, ryhmäytymiseen tai tunne- ja vuorovaikutusten harjoittelemiseen.

Tutustu Leikkipankkiin


Tilattavat oheismateriaalit

Tukioppilastoimintaan on olemassa runsaasti oheismateriaalia. On tärkeää, että koulun oppilaat tietävät ketkä toimivat oman koulun tukioppilaina. MLL:n verkkokaupasta voi tilata tukioppilaille t-paitoja, huppareita, kaulanauhoja, pinssejä sekä julisteita. Osa tuotteista on maksullisia ja osa maksuttomia.

Vinkki! Maksullisiin tuotteisiin kannattaa kysyä sponsorointia yhteistyötahoilta, kuten MLL:n paikallisyhdistykseltä tai koulun vanhempainyhdistyksestä.

Tilaa tuotteet MLL:n verkkokaupasta

Maksullisia tuotteita varten verkkokauppaan tulee rekisteröityä koulun tukioppilasohjaajana.

Rekisteröitymisohjeet
  1. Aloita klikkaamalla ”rekisteröidy” painiketta verkkokaupan oikeasta yläkulmasta.
  2. Luo oma tunnus ja salasana.
  3. Täytä laskutusosoitetiedot.
    Laskutusosoitteen ”Yhdistys, yritys tai yhteisö” osaan voit laskun maksajan mukaan kirjoittaa, joko oman nimesi tai esim. koulun laskutusosoitteen.
  4. Nimesi lisäksi mainitse ”Osasto/henkilön nimi” kohdassa olevasi tukioppilasohjaaja saadaksesi oikeat edut.
  5. Täytä toimitusosoitetiedot.
  6. Paina ”Rekisteröi” Tarkista ja vahvista tiedot.
  7. Ilmoitus rekisteröitymisestäsi lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Kun rekisteröityminen on vahvistettu MLL:n tilauspalvelussa, saat vielä toisen sähköpostiviestin. Tämän jälkeen voit kirjautua sisään tunnuksillasi, jolloin näet tukioppilastoiminnan materiaalikansion tuotevalikon alalaidassa.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä: tukioppilastoiminta(at)mll.fi

Tukioppilastoiminnan tukioppilastunnukset

MLL:n tukioppilastunnukset ovat käytettävissä tukioppilaiden ja tukioppilasohjaajien huppareiden, liivien ja paitojen tilaamista varten. Suosittelemme tuotteiden väriksi mustaa, harmaata tai turkoosia.

Mustaan ja tummiin sävyihin tunnus painetaan valkoisena. Vaaleanharmaisiin ja turkooseihin tunnus painetaan mustalla. Tunnus painatetaan etupuolen vasempaan rintaan pienellä ja selkään isolla.

Huom! Yrityksen sponsoroimissa tukioppilaiden vaatetuksissa ei käytetä yritysten omia logoja (lue lisää).

MLL:n tukioppilaspaitoja

Lomakkeen täyttämisen jälkeen saat painokelpoiset tunnukset sekä tarkemmat ohjeet sen käyttämiseen antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Mikäli viestiä ei näy, tarkistathan roskapostikansiosi.

Lataa tukioppilastoiminnan painokelpoinen tunnus

(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Tiedotuspohjat

Tukioppilastoiminnasta on tärkeä tiedottaa koulun henkilöstölle, oppilaille ja vanhemmille. Toiminta on laadukkaimmillaan silloin, kun se on koko koulun yhteinen juttu ja tavoitteet ovat kaikkien tiedossa.

Koulun henkilöstö

Esittelydiat

Ohjaajana voit hyödyntää toiminnan esittelemiseen kollegoille valmista PowerPoint-pohjaa, johon on koottu toiminnan ydinviestit sekä kirjettä oppilashuollolle. Alakoulun tukioppilastoiminnan esittelemiseksi on omat esittelydiat.

Kuulumiset kokouksiin

Henkilökunnan kokoukseen voi viedä tukioppilastoiminnan terveiset: millaista tukioppilastoimintaa meidän koulussamme on, miksi sitä tehdään ja ketkä toimivat tukioppilaina. Vinkki! Lukuvuoden aluksi tukioppilaat on hyvä kutsua opettajakokoukseen esittäytymään ja kertomaan tukioppilasvuoden toiminnasta.

 

Oppilaat

Ohjaajana voit hyödyntää tukioppilaiden hakemusta tukioppilaiden valinnassa.

Koulun muille oppilaille tukioppilastoiminnasta voi kertoa Nuortennetin kautta. Sivuilta löytyy tietoa, miten tukioppilaaksi voi päästä ja tukareiden kokemuksia tukioppilastoiminnasta. Alakoulun tukioppilastoiminnalle löytyy esittelydiat alta.

Tutustu Nuortennettiin ja tukioppilaisiin

Vanhemmat

Tukioppilaiden sekä koulun oppilaiden vanhemmille on tärkeää kertoa tukioppilastoiminnasta. Tätä varten löytyy valmiita Wilma-viestipohjia.


Vuosisuunnitelma

Tukea vuosisuunnitteluun löytyy:

Lue lisää tukioppilastoiminnan suunnittelusta

 


Arviointi

Tehtäviä arvioinnin tueksi

Tukioppilastoiminnan opas ja tukioppilaan työvihko sisältävät konkreettisia tehtäviä arviointiin.

Tutustu koulutusoppaaseen ja hyödynnä

Materiaaleista löytyy myös ohjeistus tukioppilastoiminnan arviointiin.

 

Tukioppilaiden itsearviointikysely

Tukioppilaiden itsearvioinnin välineeksi MLL tarjoaa tukioppilaiden kyselyn. Kyselyn avulla ohjaaja voi kartoittaa tukioppilaiden kokemuksia, tyytyväisyyttä, tukioppilaiden kokemia hyötyjä, haasteita sekä kehittämisajatuksia.

Tutustu ja tilaa tukioppilaiden kysely

 

Koko koulun oppilaiden kokemukset tukioppilastoiminnasta

MLL:n tukioppilastoiminnan kysely oppilaille kartoittaa koko koulun oppilaiden kokemuksia tukioppilastoiminnasta. Kyselyssä on kysymyksiä myös kouluhyvinvoinnista, mutta pääpaino on tukioppilastoiminnassa.

Tutustu ja tilaa tukioppilastoiminnan kysely oppilaille

 


Todistuspohjat

Tukioppilastoiminnan päättävän kuuluu saada todistus toiminnasta. Todistus on tärkeä tunnustus ja kiitos tukioppilaana toimimisesta. Todistus voidaan antaa esimerkiksi kevätjuhlassa tai muussa yhteydessä tukioppilaan päättäessä koulunsa. Todistus voi olla merkittävä hakiessa kesätöitä tai jatko-opiskelupaikkaa.

Myös tukioppilastoiminnan peruskoulutuksesta tai jatkokoulutuksesta voi jakaa todistukset valmiin todistuspohjan avulla.

 


Muuta

Koulutuspalvelut

Tukioppilasohjaaja voi kouluttaa itse omat tukioppilaansa tai hyödyntää MLL:n kouluttajapalveluita ja tilata kouluttajan ohjaamaan peruskoulutusta (6–12 tuntia) tai täydennyskoulutuksia eri teemoista.

Tutustu koulutuspalveluihin

Tukea tukioppilasohjaajalle

Tukioppilastoimintaa ei tarvitse tehdä yksin, vaan siihen saa tukea MLL:sta valtakunnallisesti sekä paikallisesti.

Lue lisää, mistä saa tukea 

Verkkokaupasta tilattavissa

Kaveripakka

Kaveripakka, MLL

Kaveripakka on lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten helppokäyttöinen työväline kaveritaidoista keskustelemiseen ja taitojen vahvistamiseen. 

  • Tehtävät sopivat hyvin sekä ala- että yläkouluikäisille.  
  • Pakan hinta on 35 euroa ja se on tilattavissa MLL:n verkkokaupasta
  • Pakka sisältää 33 tehtäväkorttia, jotka on jaettu viiteen eri teemaan.
  • Jokainen tehtävä löytyy omalta kortiltaan ja pakka on yhdistetty renkaalla.
  • Kunkin kortin kannessa kerrotaan tavoite sekä kesto ja kortin toisella puolella on ohjeet tehtävän toteuttamiseen.
  • Pakka on A6-kokoinen, kestävää liukaspintaista materiaalia ja helppo pitää mukana laukussa tai kädessä.  
  1. Tutustuminen (6 tehtävää)
    – tutustutaan ryhmän kaikkiin jäseniin
    – harjoitellaan vuorovaikutustilanteita
    – leikitään ja pidetään hauskaa 
  2. Ryhmäyttäminen (5 tehtävää)
    – vahvistetaan ryhmähenkeä
    – harjoitellaan yhteistyötä
    – luodaan turvallista ilmapiiriä 
  3. Kaveritaidot (11 tehtävää)
    – tunnistetaan kaveritaitoja
    – keskustellaan kavereiden ja kaveritaitojen tärkeydestä
    – harjoitellaan toisten kannustamista 
  4. Yksinäisten huomioiminen (6 tehtävää)
    – tunnistetaan, mitä yksinäisyys on
    – keskustellaan, miten toimia, ettei kukaan jäisi yksin
    – harjoitellaan vuorovaikutustilanteita 
  5. Koko koulun yhteishenki (5 haastetta)
    – lisätään koulun yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä
    – muistutetaan kavereiden tärkeydestä
    – korostetaan kaikkien vastuuta siitä, ettei kukaan jäisi yksin 
Vertaansa vailla -kortit

Vertaansa vailla, MLL

Vertaansa vailla -keskustelukortit on työväline ryhmien ohjaajille keskustelun käynnistämiseen, ilmapiirin keventämiseen sekä ilon ja hyvinvoinnin lähteiksi.  

  • Kortteja voi käyttää monipuolisesti erilaisten ja eri-ikäisten ryhmien kanssa.
  • Korttien hinta on 45 euroa ja ne on tilattavissa MLL:n verkkokaupasta.
  • Korteissa seikkailevat taiteilija Heli Pukin piirtämät sympaattiset eläinhahmot.
  • Kussakin kortissa on myös jokin ominaisuus, kuten “sopeutuva”, “aikaansaava” ja “hassuttelija”.
  • Kortit on pakattu kovakantiseen laatikkoon ja laatikko sisältää 50 kuvakorttia.
  • Kortit on julkaistu alun perin vuonna 2006 ja uudistunut painos julkaistiin vuonna 2023. 

Kortit auttavat:

  • tutustumista ryhmässä
  • tunteiden ilmaisua
  • myönteisen palautteen antamista
  • omien ja muiden vahvuuksien tunnistamista ja nimeämistä
  • omien kehitystarpeiden tunnistamista
  • ryhmän muotoutumista ja me-hengen syntymistä

 

Mediakasvatusmateriaalit

Sivulta löydät ajankohtaista ja ikätasoista tietoa lasten ja nuorten mediankäyttöön ja mediakasvatukseen liittyvistä asioista, kuten sopivasta ruutuajasta, sosiaalista medioista, digitaalisesta pelaamisesta, nettikiusaamisesta ja häirinnästä. Lisäksi saat vinkkejä miten hyödyntää MLL:n mediakasvatussisältöjä koulun mediakasvatuksessa.

Tutustu mediakasvatus-sivustoon


 

Ladattavat aineistot

Ladattavat materiaalit

Koulutusoppaat

Tiedottaminen

Vuosisuunnitelma- ja todistuspohjat jne.

Aiheeseen liittyvät

Lisätietoa

Takaisin ylös