Siirry sisältöön
Nimetön

Moi, kaipailen vinkkejä, miten 10 kk ikäisen lapsen saisi nukkumaan pidempiä pätkiä. Mikä teillä on toiminut?
Aikaisemmin lapsi heräsi läpi yön tunnin välein, rauhottui kun sai tutin. Syö kerran yössä (neuvolan mukaan yösyömisiä ei kannata vielä lopettaa, koska syö tällä yhdellä kerralla melkein puolet päivän maidostaan).
Neuvolan ohjeiden mukaan siirsimme lapsen omaan huoneeseen, jonka jälkeen yöt muuttuneet niin että nukkuu kahden tunnin pätkiä klo 4-5 asti, jonka jälkeen herää tunnin välein ja ylös noustaan n. 7.30-8.
Lapsi nukahtaa heti uudestaan, kun annamme tutin (ei löydä sitä yksin) ja laitamme takaisin maate. Tassuttaminen ei onnistu, sillä kun pääsemme sängyn viereen, lapsi on jo pinnasänkyä vasten pystyssä (ja tosiaan nukahtaa heti uudestaan).
Perhepeti ei meillä onnistu, sillä lapsi haluaa nukkua aivan kyljessäni kiinni, jonka takia minä nukun tällöin koko ajan samassa asennossa ja herään jokaiseen lapsen liikahdukseen.
Unilelua, minun paitaa ja kipulääkettä ollaan kokeiltu, näistä mistään ei apua.
Lapsi tarvitsee läsnäoloa nukahtamiseen, jos poistumme huoneesta ennen kuin on unessa, tulee hätä. Fyysistä kosketusta ei tarvitse sen jälkeen, kun rauhoittuu sänkyyn ja silmät alkaa painamaan.
Itselläni ei juuri muuta ideaa enää ole kuin vierottaminen tutista – liian rajua näin pienelle? Tutti käytössä tällä hetkellä vain nukahtamiseen (sylkee pian nukahtamisen jälkeen pois mutta ilman ei osaa nukahtaa) ja suuriin päiväitkuihin.

Nimetön

Tuosta yösyömisestä voidaan olla kyllä eri mieltäkin.
Jos illalla söisi tuhdisti puuron tai vellin ja lisäksi maito,niin menisikö yö ilman maitoa?
Tutteja voisi olla vuoteessa useampikin, niin jonkin niistä itsekin löytäisi?
Tutista tarvii vierottaa viimestään kaksivuotiaana(hampaiden vuoksi), joten sikäli ei kiirettä tutista luopumisella.
Nykyään on tutteja, jotka loistaa pimeässä…helppo löytää.
Unikoulu jossain muualla kuin kotona on yksi vaihtoehto, esim. sairaalassa.
Voimia ja jaksamista, viimeistään aika auttaa.

Nimetön

Kiitos viestistäsi!
Yö varmaan menisi muutaman itkun jälkeen ilman maitoa, mutta neuvola lähinnä siksi suositteli jatkavan sitä, että päivällä lapsi juo vain 1-2 desiä nesteitä (näistäkin osa on ruokaan sekoitettuna) ja iltapuurolla n. desin. Eli jos yön 2 dl jätettäisiin pois, lapsen nesteiden saanti jäisi hyvin vähäiseksi.
Täytyy koittaa laittaa sänkyyn monta tuttia :)
Sairaalan unikoulua meillekin ehdotettiin lähinnä viimeiseksi keinoksi, mutta olen saanut käsityksen, että se on aika raju (tyyliin lapsi sänkyyn ja pois huoneesta eikä takaisin mennä vaikka huutaisi kuinka –> lapselle traumoja kun jätetään vieraaseen paikkaan yksin, mutta oppiihan nukkumaan?).

Nimetön

Hei

Alle vuoden vannha lapsi saattaa olla levoton yöllä, koska päivän jännittävät tapahtumat tulevat uniin. Lapsi alkaa tuon ikäisenä liikkua enemmän tai jopa jo harjoitella kävelemistä.

Lapsi tankkaa turvallisuutta läheisyydestä ympäri vuorokauden. Säännöllinen päivärytmi, rauhalliset iltatoimet ja runsas vauvan kanssa oleilu päivällä saattavat rauhoittaa yöunia. Tuon ikäinen muuttuu myös jatkuvasti itsenäisemmäksi ja liikkuminen lisää ravinnon tarvetta. Kannattaa kokeilla tuhtia iltapalaa, esimerkiksi puuroa ja maitoa. Jos vatsa on täynnä illalla, ei vauva yöllä ainakaan nälkään tai janoon heräile.
Tutista on turha tässä vaiheessa vieroittaa, varsinkin jos tutti auttaa vauvaanne levollisempaan yöuneen. Joskus vauva myös juttelee unissaan, eikä herää kokonaan. Vauvan voi mielestäni antaa hieman aikaa itkeskellä unissaan, jos on varma, että hänellä ei ole mitään hätää. Vauva saattaa nukahtaa uudelleen ihan itsekseen, ja näin oppia nukahtamaan myös itsenäisesti.
Mikäli kotikonstit eivät auta, voitte harkita myös unikouluja. Hyvät yöunet ovat tärkeitä koko perheen jaksamisen kannalta. Toivottavasti vauvanne oppii vähitellen nukkumaan pidempiä yhtäjaksoisia unia kasvaessaan isommaksi.

Vastaa aiheeseen: Yöt rauhallisimmiksi?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös