Yhteys nuoreen ei vain synny vaikka mitä tekisi
Hei!
Meillä asuu lähes 18-vuotias neitokainen ja ongelma on oma suhteeni häneen. Koen, että hän kohtelee minua kylmästi. Periaatteessa ajattelen, että se kuuluu osaani murrosikäisen äitinä, mutta muut perheemme lapset eivät toimi samalla tavalla, vaikka ovatkin 13-16-vuotiaita.
Tyttäreni kylmyys on useimmiten vain eleiden tasolla, hän ei puhu minulle juuri mitään, ja katseet ovat silmien pyörittelyä tai vastaavaa. Jos lähestyn, yritän ottaa kainaloon ja kysyä, mitä kuuluu, saan vastaukseksi ynähdyksen tai kavahtamisen ja seiniin tuijottelua.
Olen yrittänyt ottaa kylmää käytöstä puheeksi, mutta vastaus on aina: sä kuvittelet vaan kaiken, ei tässä mitään ole. Useimmiten keskusteluyritykset päättyvät riitaan.
Neiti on pitkiä aikoja yksin huoneessaan ja kännykällä, ja kaverit ovat hänelle kaikki kaikessa. Koulu menee hyvin ja varsinaisia ongelmia ei ole.
Tiedän, että vastaus on vain, kyllä se tilanne aikanaan muuttuu, mutta tällainen perhe-elämä on kaukana siitä, mitä toivoin ja haaveilin. Uskoin, että yrittämällä kovasti, saisin luotua läheisen ja lämpimän suhteen, mutta toiveeni ovat valuneet hiekkaan ja kärsin tilanteesta aika paljon.
Minun on vaikea antaa tilanteen vain olla. En tiedä, miten minun pitäisi olla, kun sydämeen koskee. Koen itseni äitinä aika lailla epäonnistuneeksi ja hylätyksi.
Hei!
Varmaan tuntuu pahalta. kun oma tytär suhtautuu kylmästi ja torjuvasti, vaikka itse yrittää olla ystävällinen ja luoda mukavaa yhteyttä. Jatkuvana olosuhteena se on loukkaavaa ja kuluttavaa. Kerrot, että perheesi muut lapset ovat erilaisia.
Kuten itse sanotkin, tyttäresi kohdalla on murrosiän vaihe, jossa otetaan etäisyyttä vanhempiin ja etsitään omaa tapaa olla ja elää. Hienoa, että tyttärelläsi koulu menee hyvin, hänellä on kavereita eikä varsinaisia ongelmia ole. Siitä voit joka tapauksessa olla tyytyväinen!
Kerrot, että olet yrittänyt kovasti luoda hyviä yhteyksiä onnistumatta. Ja nyt tunnet itsesi epäonnistuneeksi ja hylätyksi. Sydämeesi koskee ja koet itsesi äitinä epäonnistuneeksi. Nämä ovat hyvin luonnollisia tunteita tuollaisessa tilanteessa ja niistä olisi hyvä voida puhua jonkun kanssa.
Minkälaiseksi äidiksi tunnet itsesi toisten lastesi kanssa? Saatko heiltä myönteistä palautetta ja ystävällistä käytöstä? Ja vertaatko lapsia keskenään ja odotat heiltä samanlaista käytöstä? Ehkä he ovat persoonina erilaisia.
Ehkä odotat tältä tyttäreltä jotain sellaista, joka on sinulle tärkeää, mutta joka ainakaan tällä hetkellä ei kuulu hänen maailmaansa.
Sanot että sinun on vaikea antaa tilanteen vain olla. Voisitko ehkä kuitenkin ajatella, että lakkaat nyt hirveästi yrittämästä ja suuntaamasta huomiota tyttären käytökseen? Murrosikäinen tekee irtiottoa äidistä ja toisaalta äiti on ihminen, johon hän uskaltaa kohdistaa ärtymyksensä ja epävarmuutensa. Jos vain otat tilanteen lempeästi vastaan, selviät itsekin helpommalla. Annat hänen olla, mutta viestität että olet hänen niin halutessaan käytettävissä. Suoranaisia loukkauksia sinun ei tietenkään tarvitse sietää.
Hieno juttu, että pohdit tilannetta ja etsit uusia tapoja selvitä itsekin hyväntuulisena ja ystävällisenä! Murrosiän kuohut ovat vaativaa aikaa nuorelle itselleen, mutta kyllä paljon vaaditaan vanhemmiltakin!
Jos haluat käsitellä asiaa enemmän, voit kirjoittaa MLL:n Vanhempainnettiin kirjeen ja saada siihen henkilökohtaisen vastauksen. Jo se, että selvität itsellesi tilannetta ja sen synnyttämiä tunteita, voi auttaa sinua kestämään arjen paineita paremmin.
Kiitos tästä viestistä ha vastauksesta, joka teki itselleni syvän helpotuksen tunteen!!!!Olen täysin samassa tilateessa kohta 18v. poikana kanssa, joka on perheen esikoinen viidestä lapsestamme. Muut lapsemme ovat aivan ihmeissään, mikä veljelle on tullut.Itse vanhempina kyllä ymmärretty murrosiän myrskyksi, joka on tullut kotiimme.Juuri tämä lapsemme oli hyvin helppo pienenä, tuskin uhmaikä riepottelikaan.Sanoin jo silloin, tämän pojan murrosikä saattaa olla mitä vaan, ja niin kävi.Toisilla uhmaiät ovat olleet 2 ja 5v. iässä hyvinkin selkeät.Äitini aina sanoi, että murrosikäinen potkii viimeisiä kapaloitaan.Tässä on kyllä suorastaan revitty kapalot riekaleiksi.Pitää vaan pitää pää kylmänä eikä mennä vanhempina mukaan, yrittää malttaa oma asiallisuus, eikä revetä huutoon, vaikka välill tuntuu, että omat keuhkot halkeaa paineesta.Niin kauniisti saimme vastauksen.Täytyy vaan antaa aikaa. Täytyy vaan opetella itse löysäämään itseään tästä tilanteesta, ressaamatta liikaa.Kun tietää, että perheessämme muuten ollut mielestäni mukavaa viettää lapsuuttaan ja on ollut turvallista elää.Tämä on vaan nyt uusivaihe elämässämme, nuoremme on myrskyssä jossa ei oikein pysy mukana.Jaksamisia kaikille vanhemmille omiin myrskyihin ja toivotaan, että tämä jaksaminen, tukeminen,läsnäoleminen tässä ja nyt, joskus palkitaan.Kiitos ymmärryksestä,syvä huokaus, kyllä me tästäkin sevitään!