Viimeisen puolen vuoden aikana 13 v poikani murkkuiän ongelmat ovat suorastaan räjähtäneet käsiin. Ensin oli pieniä lintsauksia ja toisinaan tupakan hajua. Pikkuhiljaa ollaan ajauduttu siihen pisteeseen, että poika viettää yökausia teillä tietymättömillä, käväisee koulussa jos sattuu huvittamaan ja kotona ainoastaan tietokoneella sekä pyytämässä rahaa. Muutoin kuin rahaa pyytäessään ei minulle enää puhukaan.
Jos mikä tahansa asia kotona ei mene hänen mielensä mukaan, niin kostaa lintsaamalla tai lähtemällä reissuilleen, varastamalla rahaa tms. Käytös on täydellisen omaehtoista.
Olen yrittänyt olla jämäkkä, hakea apua lastensuojelusta ja koulukuraattorilta, mutta ainoa lopputulos on se, että poikani syyttää nyt minua kaikista ongelmistaan. Tässä päästäänkin otsikkoni ytimeen: poika on erittäin taitava manipuloimaan ihmisiä, on onnistunut vakuuttamaan lastensuojeluviranomaisetkin siitä, että epätasa-arvoinen kohtelu kotona on kaiken takana. Mutta kun väite ei pidä paikkaansa! Pojalla vain on asioista ihan oma totuutensa ja siinä totuudessa kaikki on aina jonkun muun syytä.
Tiedän, että tämä kuulostaa pahalta: missä menee rakkauden rajat, kun huomaan hengittäväni vapaammin silloin kuin murkku ei ole kotona…?
Hei!
Huomasin, ettet ole saanut vastauksia vaikeaan tilanteeseesi. Et kerro, oletko yksinhuoltaja ja onko pojallasi sisaruksia. Selvää on, että poikasi tarvitsee apua ja jämäköitä toimanpiteitä. 13-vuotias ei voi olla öitä omilla teillään.
Eikä 13-vuotias voi elää toisten hyvinvoinnista piittaamatta.
Hae apua perheneuvolasta, lastenpsykiatrian puolesta, kouluterveydenhoitajalta ennenkuin poikasi joutuu suuriin vaikeuksiin.Jos et jaksa, pyydä lastensuojeluihmisiltä saada poikasi ammatilliseen perhesijoitukseen, jossa on monta aikuista nuorista vastuuta kantamassa. Toivon sinulle voimia ja pojallesi valoisaa tulevaisuutta.
Niin, huostaanotto on yksi mutta raskas vaihtoehto. Poika on vielä lapsi ja hänen paikkansa on kotona. Jos hän ei siellä pysy, on hänen turvallisuutensa vaarassa. Jo koulunkäynnin laiminlyönti on riittävä peruste huostaanottoon. Onko sinulla läheisiä aikuisia joilta voisit saada apua? Tunnetko poikasi kaveripiiriä ja heidän vanhempiaan? Voimia ja jaksamista sinulle.
Hei
Voimia erittäin plajon. Tarinasi kuulostaa niin tutulta. Oma teinini on 15 vuotias tyttö, jonka kanssa taisteltu jo kohta 7 vuotta. Asenne tuollainen että aikuisia ei arvosta, katsoo oikeutetuksi ja ansaituksi haukkua kaikki ketkä eivät vastaa hänen intreseejään,luovat sääntöjä,rajoitteita kulkemiselle,tekemiselle ja olemiselle. Ei pelkää poliiseja, uhittelee ja on itseriittoinen kukkoillessaan että häneen ei kosketa, häntä ei rajoiteta ja hän voi tehdä mitä haluaa. Jo vuosia sitten osasi puhua psykologoilllekin uskottavasti kuinnka kamalaa hänellä on kotona, kuinka ”uhri” hän on. Keksii että häntä haukutaan huoraksi, heitellään pitkin huoneita, heitetään ulos kotoonta, huudetaan vain, revitään sängyistä… puuh.. ja arvatkaa onko mukava noissa tilanteissa sitten sanoa että kun noin ei tapahdu :(… Tyttö päättää tehdä mitä haluaa, jos kielletään, tekee silti.. voi ilmoittaa menevänsä johonkin, ja poikkipuinen sana on siis heti huutoa, ja tekee kuitenkin.. kun selityksiä koulusta poissaoloon kysytään, sotketaan ja puututaan kuulemma hänen koulun käyntiin… Sijoituksessa tyttö ollut ½ vuotta, 3 vuotta sitten,hetken rauhallista, kunnes jokin pienikin syy saa suistumaan, kotona jos mitään tapahtuu, juoksee hän kouun kuraattorille kertomaan kuinka kauheaa kotona on. Kuinka kuraattori tekee, tekee lastensuojeluilmoituksen, eikä ole minuun, äitiin mitenkään yhteydessä… näin tääs koulussa jo 2 vuoden ajan toimittu.. Nyt laukesi tilanne tiistaina, tyttö kävi juomaasa ja pissalla.. heräsin ja kuulin että kaapilla on.. nousin ylös ja tyttö juokseen kuin tulta persiin alla huoneeseen.. minä perässä.. ja siitä huuto alkoi. Minä sekoilen, ei halua minua elämäänsä, minä voisin tappaa itseni, etc. Nämä samaa haukkumisen tasoa kuin vuosien ajan… pikkusiar heräsi ja luuli että ollaan jo lähdössä hoitoon.. Tästäkään teini ei sen enempää välitä, miten sisärensa saa kärsiä.
Lastensuojeluun ilmoitus, tyttö suostui tapaamiseen sinne, eri aikaan minun kanssa… Teii yökyläilee ja on poikaystävällään (18v) joka asuu vanhempiensa luona… Pääosin tapaamisen tulos, ei tule kotiin, ei kuulemma ole mahdotonta etteikö jossain vaiheessa tulisi (toisin sanoen, kunnes on saanut tehdä ja olla oan tahtonsa mukaan), ilmoituksena että hakee kotoonta vaihtovaatteet (jota en myöskään hyväksy, sillä tytö pitäisi olla kotona), nyt odotellaan huomiseen mitä lastensuojelu keksii.. kaikki kokeiltu, minun voimat loppu, en anna enää teinin pyörittää perhe-elämän sääntöjä tahtonsa mukaan. Niin ikävältä kuin kuulostaa, nuoreni psyyk vointi ei ole ollut vuosiin kunnossa, pahenee vain, mutta hän osaa hyvin lahjakkaasti myös puhua, kuinka minussa on kaikki pahuus,vika ja kielto hänen toteuttaa itseään, ei saa mitään, ei saa tehdä mitään, jne… Jos huostaanotto on vaihtoehto, suostun, sillä kotioloissa näin ei voi enää jatkua. Olen sitä mieltä, että kyllä nuori osaa olla todella fiksu ja manipuloida asioita juuri omien tavoitteiden mukaisesti.
Olen myös pettynyt siihen, että luulin kasvattaneeni lapsei kunnioittamaan toisia, erilaisuuteenkaan puuttumatta, ymmärtämään oikean ja väärän, moraalin ja empatian kyvyn.. mmiten pieleen kaikki onkaan tuntunut menevän :(
Hei Teini kauhun äiti, sinun kirjoituksesi on kuin suoraan meidän elämästä.
Tyttö täytti juuri 17v. Viimeiset kaksi vuotta on ollut yhtä kaaosta.
Ainahan tyttö on ollut ns.vaikea lapsi (jo vauvaneuvolassa sanottiin vaativaksi vauvaksi), kiukkua, vaatimuksia, negatiivisuutta, tarhassa toisilta lapsilta vei lelut käsistä ja jos toinen ei antanut suosiolla pois, repi, puri ja löi, jatkuvaa valehtelua kaikesta, agressiivisuutta, vihaa, rumia sanoja ja välinpitämättömyyttä.
Kotona on kyllä opetettu tavat, toisten huomioiminen sekä sanat kiitos ja anteeksi.
Olemme kuitenkin olleet hyvin läheisiä, tyttö harrasti kilpaurheilua monta vuotta ja häntä kuljetettiin harjoituksiin ja käytiin kilpailumatkoilla ympäri Suomea yhdessä. Se oli hyvää aikaa, meillä oli hauskaa yhdessä ja kaikki sujui paremmin sekä koulussa että kotona.
Rippileirin jälkeen tyttö osti saamillaan lahjarahoilla oman tietokoneen ja siitä se alamäki sitten alkoi. Facebook ja pojat, mitään muuta ei enää päähän mahtunut. Koulu ei kiinnostanut enää, harrastus loppui kuin seinään, kotona istuttiin vain koneen ääressä yötä myöten.
Kone otettiin takavarikkoon, kun koulunkäynti alkoi tosissaan kärsiä, lopulta tyttö ei mennyt kouluun ollenkaan ja kosti karkailemalla viikonlopuiksi ja arkisinkin oli usein öitä pois kotoa. Keskustelua yritettiin myös ulkopuolisten avulla, vastaus oli vain ”katsokaa peiliin ja miettikää mitä olette tehneet”.
Lopulta koululta tehtiin lastensuojeluilmoitus (olin tästä tietoinen enkä vastustanut). Tyttö sijoitettiin kiireellisenä, mutta sitä sijoitusta kesti vain 2 kk. Hän kertoili sijoituksessa miten kotona kielletään kaikki, hän ei saa mitään, ei ruokaa edes ole jääkaapissa, ei vaatteita, ei pääse mihinkään jne. No jokainen arvaa, että tottahan tuossa ei ollut mikään kohta. Sijoituksessa omahoitajakin hermostui tyttöön parissa palaverissa ihan täysin.
Tyttö kuitenkin halusi takaisin kotiin ja jaksoi sen pakollisen ajan käyttäytyä vaikka valitti ko.paikan säännöistä ja rajoituksista jatkuvasti.
Päätettiin siis kokeilla taas kotona. Kesä menikin yllättävän hyvin, matkusteltiin lomalla, kotonakin kaikki sujui ok. Syksyllä tyttö aloitti innolla ammattiopinnot.
Innostusta kesti 2 viikkoa ja lintsaus alkoi. Tyttö makasi sängyssä kaiket päivät ja kun minä tulin töistä, hän oli n.puoli tuntia aikaisemmin noussut ylös ja mennyt suihkuun. Sen jälkeen kaupungille ja yöksi ties kenen luo. Toisinaan tuli kotiin ja toisinaan vasta seuraavana päivänä.
Näillä reissuillaan ei vastaa puhelimeen eikä kerro myöhemminkään missä on ollut. Lopulta koululta pyydetiin häntä keskeyttämään opiskelut.
Sosiaalityöntekijät määräsivät, että tytön on käytävä nuorisopsykiatrian vastaanotolla säännöllisesti. Suurimman osan ajoistaan jätti menemättä, mutta silloin kun meni, puhui siellä taas miten kamalaa hänellä on kotona. Kuitenkaan ei halunnut asumaan muuallekaan, vaikka sitä hänelle ehdotettiin.
Helmikuussa tyttö karkasi ja oli reissullaan 2 viikkoa, poliisit etsivät, vanhemmat etsivät, kaverit etsivät. Hän oli karkureissullaan löytänyt uuden poikaystävän, jonka kotona oli majaillut yli 300 km:n päässä.
En kyllä ymmärrä näitä vanhempia jotka eivät välitä vaikka heidän kotiinsa tulee ventovieras alaikäinen asustelemaan ! Itse kyllä heti tarkistaisin onko nuorella lupa hänen vanhemmiltaan…
Se kaksi viikkoa oli ihan hirveää aikaa, joduin jäämäään sairaslomalle, en pystynyt enää keskittymään mihinkään kun surin niin kovasti.
Kun tyttö vihdoin tuli kotiin, hän lupasi ettei enää koskaan tee samaa.
Alkoi rauhallisempi jakso, tehtiin kaikkea mukavaa yhdessä, tyttö tapasi kivoja kavereitaan, alkoi käydä kuntosalilla ja iltatöissä.
Nyt viikko sitten poikaystävä jätti (tyttö oli hänellekin koko ajan valehdellut ja jäi niistä asioista kiinni) ja siinä meni taas tytöltä järki päästä.
Hän lähti viime viikonloppuna ”rannalle kaverin kanssa” ja lupasi tulla illalla ruoka-ajaksi kotiin. Ei kuulunut kotiin eikä vastannut kun hänelle soitettiin, lopulta ko.kaverilta saatiin tieto ettei ole edes tavannut tyttöä samana päivänä eikä mitään rantasuunnitelmia ollut.
Tyttö oli siis suunnitellut lähtönsä, mukana on vaatteita, mutta psyykenlääkkeet (jotka sai kaksi viikkoa aikaisemmin) unohtuivat kotiin.
Nyt hän on ollut ilman lääkitystä 4 päivää ja ko.lääkkeitä ei saisi missään tapauksessa lopettaa yht’äkkiä.
Tiedän, että jos hänet tämän reissun jälkeen huostaanotetaan vuodeksi (ensi vuonna täyttää 18v ja on sen jälkeen vapaa tekemään mitä haluaa), hän laittaa lopullisesti välit poikki perheeseen. Pitääkö vaan yrittää kestää näin tämä vuosi ?
Ja se tuska mikä on sydämessäsi, entä jos hän katkaisee välit joka tapauksessa. En tiedä miten jaksan sitten elää, hän on ainoa lapseni ja kaikkein rakkain maailmassa. Minua sattuu katsoa miten hän pilaa elämäänsä.
Häntä etsitään jälleen, mutta kun hänet lopulta palautetaan kotiin mitä hänelle enää voin sanoa ?
Onko kenelläään täällä tietoa kuinka tälläisen teinin kanssa olisi viisain toimia? Meillä aivan vastaavanlainen teini kotona. Tai ei tällähetkellä, lähti taas teille tietämättömille. Lastensuojelusta sanottiin ettei ole mitään lastensuojelu tarvetta, kun sinne soitin. Siis poika 15-v on teillä tietämättömillä ja se ei kuulu kellekkään. Annanko sen vaan mennä toivoa että järki kotiutuu???
Vanhemmat vastatkaa. Pidetään yhteyttä. Täytyyhän tähän olla jokin ratkaisu mitä voidaan tehdä. Löytyykö jokin narsisti nuorten vanhempien tukiyhdistys/kerho? Tässä kun on monta vuotta tätä katsellut, niin tuntuu kohta oma pää leviävän olenko minä kuitenkin syyllinen? Tietenki olen ainakin siihen että ton pennun aikanaan tähän maailmaan pyöräytin….ei paljon hampaita naurata….
Meidän teini sekaantui karkureissullaan aineisiin. Arvasin tavasta, jolla puhui puhelimessa. Sekin puhelu kesti vain hetken, mutta sen verran kuitenkin että tajusin mistä kyse.
Poliisien kanta oli vaan ”kun on melkein täysi-ikäinen…blaa…blaa”. Vaadin kuitenkin selvittämään olinpaikkaa ja muutama vihje irtosi kavereilta. Niinpä teini saatiin kiinni jostain asunnosta.
Sosiaalityöntekijä teki kiireellisen sijoituspäätöksen ja saatiin teini nyt kuukaudeksi sellaiseen nuorisokotiin, jossa näkee vähän elämän realiteetteja. Ei kännykkää, ei tietokonetta, kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat jne.
Nyt on sitten kamala ikävä kotiin jne… Eipä ollut ikävä yhtään, kun kavereilla majailtiin ties missä.
Pelottaa vaan että sama meno jatkuu kun sieltä päästävät liikkumaan.
Jos poikasi on vasta 15 v, kyllä lastensuojelutarvetta on ! Vaadi kiireellistä sijoitusta, se ainakin pysäyttää pojan tehokkaasti.
Toivotaan, että näille nuorille joskus järki kasvaa päähän. Ainakin heitä on yritetty auttaa.
Narsistihan on sellainen, joka oikein hakemalla hakee toisten huomiota, hyväksyntää ja ihailua. Narsisti pyrkii enemmänkin miellyttämään toisia ihmisiä pitääkseen egonsa ja huonon omantuntonsa kunnossa. Aivan. Narsistilla on lapsena huono itsetunto, joka vielä hakee paikkaansa ja suuntaa: ollakko tämmöinen vai ei?
Tuo tilanteenne on enemmänkin itsenäistymisen rituaaleja, rajojen kokeilemista (vieläkö hänestä välitetään/huolehditaan. Itse tekisin vastaavassa tilanteessa: rajat nätisti kunnolla perille. Rahaakaan ei tule, kun ei kerta ole öitä kotona, eikä hoida omaa velvollisuuttaan: käydä peruskoulu loppuun. Ottaisin pojan sellaisena päivänä nätisti vierelleni, kun poika on kotona ja alkaisin vain puhumaan (tv, tietsikka pois päältä), että tiedätkö (lapsen nimi) kuinka äiti vielä sinua rakastaa…. olisin jo edeltä käsin laittanut valokuvia hänestä vauvana tähän päivään asti esille ja alkaisin kertoa, miltä silloin 14 v sitten tuntui häntä odottaa (positiivisesti tietty) ja mitä on vuosien aikana tapahtunut.
Asiallisesti tekisin selväksi kuitenkin, että hän on vielä lapsi, jota rakastetaan kotona. Hänellä on omat velvollisuudet. Viinat, tupakka, autolla ajot ja työhommat kerkeää kyllä aikuisena hoidella, kun makselee veroja.
Tämä oli ihana kirjoitus. Tuota kannatta yrittää, minä kannatan kovasti juuri tällaista tapaa toimia vanhempana. Kuvien esille tuominen herättää varmasti ihania muistoja ja tehostaa puhetta… vaikka vähän viiveelläkin. Sekä mukavalla tavalla mielikuvaherättely omaan tulevaisuuteen…mitä voi saavuttaa normaalilla työn teolla.
Olisi kiva saada kuulla mitä aiempien kirjoitusten teineistä tuli.
Rankkoja kertomuksia nuo edelliset, mutta itse koen narsistisen käytöksen hieman erilaisena. Meidän melkein 18-vuotias on mielestäni hyvä esimerkki tulevasta narsistista. Hänen itsetuntonsa on todella huono, hän epäröi tehdä mitään uutta, mutta puheissa hän aidosti uskoo olevansa lähes kaikessa maailman paras. Aluksi pidin näitä juttuja vitsinä, mutta viime olympialaisten aikana ymmärsin, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo. Hänellä on kyllä älyjä ja on sanavalmis. Hänellä on aina selitys miksi hän ei voi tehdä hänelle annettuja tehtäviä ja hän myös jättää ne tekemättä, Hän on äärettömän laiska ja mielellään tekee asiat juuri päinvastoin kuin on ohjeistettu ja menee aina riman alta, mutta kokee silti ansaitsevansa enemmän kuin saa ja tavalla tai toisella saa muut tekemään hänen tehtävät. Hän valehtelee lähes kaikesta ja kokee jäävänsä koko ajan muiden sisarusten varjoon ja saavansa vähemmän kuin he. Tämän hän kompensoi ottamalla muilta mitä kokee tarvitsevansa. Hän vie muiden vaatteita, kengät, laturit, puhelimet ja ei koskaan myönnä vieneensä, eikä ole koskaan pyytänyt mitään tekoaan anteeksi, eikä pahoittele, sillä vika on aina muissa ja uhriutuu heti jos häntä kritisoidaan. Hän on pahoillaan vain omasta itsestään ja itkee jos häntä syytetään hänen teoista. Hän syö toistenkin herkut, ruuat ja limujakin kaataa useampaan lasiin, jotka jäävät lojumaan ympäri taloa, mutta omien sanojen mukaan hän on juonut vain puoli lasia. Rahansa hän tuhlaa samantien, yleensä vaatteisin ja samanlaisiin kuin hänellä jo on. Mutta mitään tarpeellista hän ei ole valmis ostamaan, vaan ne kuulemma kuuluvat ylläpitopakettiin. Rahaa hänellä ei siis koskaan ole ja kerjää sitä sitten omalla uhriutuvalla tavallaan. Hän elää kuin seitsemän tähden hotellissa ja vanhemmat saavat ravata koko ajan hänen perässä siivoamassa ja korjaamassa paikkoja. Pyyhkeet ja juomalasit ovat hänelle kertakäyttötavaroita, kuten useimmat muutkin asiat. Ne jätetään juuri siihen missä tuli ajatus jostain muusta toiminnasta. Hän on myös adhd ja aina tuomassa itseään esille, useimmiten negatiivisesti. Laturit ja kuulokkeet hän rikkoo viimeistään kuukaudessa ja vie sitten ne muilta ja rikkoo. Hän vie myös veljiensä huoneet jos he olivat useamman yön poissa. Hän muuttaa toisen huoneeseen vaikka hänellä on talon paras makuuhuone, mutta hänelle ei mikään riitä. Tämä pakkomielteinen toisten tavaroiden saaminen on aiheuttanut paljon pahaa mieltä ja itsekin joudun pitämään henkilökohtaiset tavarat piilossa, sillä ne katoavat muuten samantien, vaatteet, pesutarvikkeet, pyyhkeet, laturit jne. Hän vie jopa muiden peitot ja tyynyt tarvitessaan niitä. Tämä on vähän kuin kleptomaanien toimintaa, mutta jotenkin tämä poika kokee oikeudekseen ottaa tavarat ja selitys on aina, että hän tarvitsi, mistä itselle tulee mieleen ennemmin narsistinen käytös. Hän käy ahkerasti salilla ja on saanut hyviä tuloksia. Hän kulkee kotona ilman paitaa ja peilaa itseään jokaisesta kiiltävästä pinnasta kotona ja muualla ja esittelee lihaksia. Selfien määrä on loputon ja aina pitää olla kännykkä käytössä tai seuraa sosiaalinen kuolema. Valitettavasti hänellä on myös psykopaatin ominaisuuksia, hän testaa jatkuvasti muita selvittäen mistä he ärsyyntyvät ja tekee sitten juuri niin. Hän puhuu lyömisestä ja uhkaa koiria, kiusaa niitä, vaikka aluksi leikkiikin niiden kanssa, mutta lopulta tekee jotain rääkkäystä ja nauraa. Samoin pieniä lapsia hän inhoaa koska ne pitävät samanlaista meteliä kuin hän ja saavat huomiota. Hän vie lasten lelut ja pitää niitä niin, että lapset alkavat itkemään. Lisäksi hän opettaa lapsille kaikkea mitä heille ei toivottaisi opetettavan. Sylkemään toisten päälle, kirosanoja ja puhumaan pahaa toisista ja tekemään hölmöjä ja jopa vaarallisia temppuja. Pahoin pelkään, että joku päivä hänestä kuoriutuu väkivaltainen, mutta toistaiseksi hän on sisäisesti vielä se pikkupoika joka saa aina turpiin, eikä osaa puolustautua. Mutta säälin jo nyt tyttöystäviä, sillä puheista tekoihin on vain vähän matkaa ja joku päivä hän ymmärtää olevansa suurin ja vahvin.
Ja asialle ei tehdä mitään vaikka muut sisarukset ovat pitkään jo puhuneet, että teoilla täytyy olla seurauksia. Valitettavasti äiti hyvittelee lasten kurjaa lapsuutta ja siinä koettua väkivaltaa, eikä kykene asettamaan mitään rajoja ja selittää pojan tempaukset hänen omituiselle huumorintajulla. Vapaa ja lähes heitteille jättävä kasvatus on vain pahentanut asioita. Äiti ostaa muutenkin itselleen mielummin viiniä kuin lapselleen bussilipun ja koulukirjat – siinä toinen narsisti.
Meillä kasvaa samanlainen 13v.
Voi ei. Meillä tuli äärimmäinen rangaistus alkoholin kokeilusta, tupakin poltosta myös iso rangaistus ja wilma merkinnöistä kotia jäänti päiväksi. Meillä on tiukka kuri 14-v tytölle ja lastensuojeluasiakkaita ollaan. Käyn tonkimassa tytön huonetta komennan myös vieraita lapsia jättämästä energiatölkkejä koska tyttö ei niitä saa juoda. En ymmärrä miksi teitä pelottaa olla tiukkoja vanhempia kun olette kuitenkin uskaltaneet joskus synnyttää lapsen. Minusta on hullua ettei tupakanhajuun puututa heti. Lapsella on mahdollisuus olla narsisti 20-ikävuoteen asti kunnes aivot ovat kehittyneet. Sinun kasvatuksella yhteiskuntaan on nyt erittäin iso merkitys. Pitää olla vahva vanhempi. Jos ei pysty niin lähetä jonnekin missä on rajat
Yllä oleva ”bonus” kertomus on kuin minun kirjoittamani. Aivan vastaavanlainen tilanne. Pohdin mistä hakisin apua. Narsisti ei tietenkään näe itsessään mitään vikaa, joten auttaminen on vaikeaa. Olisipa kiva kuulla mitä alkuperäisen kirjoittajan tilanteeseen tällä hetkellä kuuluu.
Hyvin tuttuja tarinoita nuo. Viime vuonna meillä oli sellainen episodi, että erimielisyystilanteessa (kotiintuloajoista) tyttö karkasi ja meni kaverin ehdotuksesta turvakotiin, koska hänelle huudetaan jatkuvasti, pelkää että lyödään ja rangaistaan jne (ikinä ei ole näin tapahtunut, huusin hänen peräänsä että ”xxx takaisin!). Se rauhoittui 3 päivässä. Tuli kotiin, ja vietti ainakin ulkoisesti kivan kouluvuoden.
Kaveripiirissä on myös ollut ”totaalitilanteita”. Yksi hyvä kaveri jätettiin totaalisesti. Kaveripiiri hylkäsi viime vuonna hänet, ja me vanhemmat selvittelimme asiaa, ja pääsi takaisin. Jälkeenpäin olen ajatellut, että ne kaikki selitykset syistä, mahtoivatko olla totta? Jo pienenä kuulemma yksi vanhempi vihastui häneen koulun pihalla ja jahtasi häntä kotiin asti!
Nyt on päällä isompi tilanne, hän on sijaiskodissa, eikä halua olla meidän kanssa missään tekemisissä. Me vanhemmat olemme kuulemmat pilanneet hänen elämänsä. Käytännössä tilanne on aina ollut sellainen, että hän on aina saanut kaiken haluamansa: Ulkomaanmatkat, ruuat, harrastukset, menot jne. Hän kanssaan on päällä pelkotila, että jos vanhempi sanoo jonkin väärän lauseen, niin draama on suuri. Nuo kirjoitukset olivat niiiiiin tuttuja: ”Minussa ei ole mitään vikaa” jne. Hän on myös taitava sukulaistemme manipuloija (onneksi kaikki eivät usko), ja jutuillaan saa sukulaiset haukkomaan henkeään: ”En uskalla sitä pyytää, koska pelkään, että minua rangaistaan tai lyödään taas!”. Osaa myös kiristää sillä: ”Ei kai tämä ole ongelma, kun on mennyt niin hyvin”. Me emme kuulemma ymmärrä (xxx ymmärtää), mutta emme ole saaneet selitystä, että mitä emme ymmärrä.
Äidin alkoholismia pelkää julkisesti (=ei ole äitiään ikinä humalassa nähnyt, mutta viinilasi kädessä on pelottava). Nyt hän on ollut sijaisperheessä pari päivää, ja on kyllä kiva kun ei tarvitse pidättää hengitystä jatkuvasti (meillä myös 2 muuta lasta). Itse olen kaikki nämä vuodet kuljettanut, singahtanut, palvellut jne. ihan kirjaimellisesti maailman ympäri. Vielä viikko sitten hän soitti minulle (vaikka ei moneen viikkoon puhunut muuten), että voitko heittää minut kouluun, kun bussi ei tullutkaan (kouluun on matkaa muutamia satoja metrejä, ehkä n. 1km, puoli tuntia aikaa). Palvelu aina kelpasi!
Hänellä on tapana ”vaihtaa perhettä”. Viime vuonna seisoi rippijuhlissa isäntäperheen kanssa hymyilemässä, ja meitä ei edes katsonut päin. Kun tukea ei tarpeeksi tule, vaihtaa myötäilijää. Hän on nyt muutamassa toiseen kaupunkiin tätinsä luokse (onkohan tädiltä kysytty?). En tiedä, ratkeaako tämä. Kysyin häneltä, että jos meillä on ollut vaikka 1000 kivaa juttua, ja tulee yksi tällainen tilanne, niin sekä ratkaisee koko ihmissuhteen tulevaisuuden? Viime vuonna palasi kotiin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kieltäytyi psykologista. Nyt on käynyt siellä. Yritti lopettaa sen, mitta sijaisperheen äiti oli tiukkana. Hyvä! Meillä jaksaminen kovilla.
Koskaan hänessä ei ole vikaa: Tämä kriisi on vain meidän vika, unohti palauttaa koulutehtävät (opettaja oli kuulemmat mokannut tehtävänannossa). Kokeen arvostelussa virhe. Peli meni huonosti, kun hänelle ei syötetty, jne. jne.
Ehkä olen ollut itse luomassa hirviötä, kun olen ollut sitä mieltä, että tytön pitää saada, kun tytöillä muuten vaikeampaa?