Väsynyt lapsen ongelmiin

Hei,

tuntuu kamalalta sanoa, mutta minusta tuntuu että olen lopen väsynyt lapseeni ja hänen ongelmiinsa. Minulla on kolme lasta, joista kaksi vanhempaa ovat jo muuttaneet pois kotoa. Iltatähti, 9V tyttö lähti juuri 4. luokalle.
Keskimmäisellä lapsella, tytön isosiskolla on todettu yleistynyt ahdistushäiriö ja hänellä on lääkitys sekä hoitosuhde psykologiin. Hän opiskelee nyt toisella paikkakunnalla, mutta olen aiemmin ja lomilla keskustellut hänen kanssaan paljon, rohkaissut, auttanut ja yrittänyt olla läsnä tarvittessa. Nuorimmainen on siinä sivussa oppinut puhumaan tunteistaan ja osaltaan auttamaan siskoaan ahdistuksen iskiessä. Toki ikätasoonsa sopivasti, tästä sekä isosisko että minä olemme huolehtineet.
Jo useamman vuoden on näkynyt selvästi että myös tällä nuorimmaisella on ahdistusoireilua. Hän tarvitsee paljon ennakkovaroitusta jos pitää lähteä jonnekin, vaikka vain kauppaan, ja jännitys on läsnä jokaisena kouluaamuna, kavereiden synttäreille mennessä, harrastuksiin tms. Tästä huolimatta olen aina pitänyt huolen että hän menee kouluun ja sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksiin. Jotka hän on itse valinnut ja joista kyllä pitää. Mikä näkyy ja kuuluu aina kun hän palaa kotiin niistä.
Nyttemmin hänelle on tullut yhdeksi oireeksi itsensä tarkkailu ja jatkuva vessassa rampaaminen. Hän sanoo ettei halua että tulisi vahinko tai huono olo esim. kesken koulupäivän. Se olisi noloa. Koskaan tällaista ei ole käynyt ja olen yrittänyt puhua hänelle asiasta järjellä. Toki ymmärtäen ettei pelkoa ja jännitystä voi järjellä pois selittää.
Lasten isä työskentelee toisella paikkakunnalla ja on sen vuoksi paljon pois kotoa. Hänellä ei myöskään ole kokemusta ahdistuksesta itsellään, joten hän ei ihan niin hyvin osaa keskustella asiasta tyttöjen kanssa.
Viime kesäloma meni suht hyvin, mutta nyt koulun alettua tilanne alkaa olla räjähtänyt käsiin. Olen esim. tällä viikolla joka aamu puhunut tyttäreni pois vessasta jossa hän on istunut itkien koska vatsassa tuntuu oudolta ja häntä pelottaa että tulee huono olo. Maanantaina hän jäi kotiin, mutta olo oli täysin normaali koko päivän, joten muina päivinä olen huolehtinut hänet kouluun. Se että saan hänet aamuisin ulos vessasta ei riitä, vaan hänet pitää vielä saada ulos talosta ja kohti koulua. Olen saanut kuulla miten huono vanhempi olen, moneen otteeseen.
Sama tilanne on ollut tällä viikolla harrastusten kanssa. Hänellä on kaksi harrastusta, joista kumpaakaan hän ei ole suostunut menemään, koska ”huono olo”. Missään vaiheessa hänellä ei kuitenkaan tällä(kään) viikolla ole tullut oksennusta, ripulia tms. Hän ei ole tullut kesken päivän koulusta kotiin, ja esim. toisen harrastuksen sijasta kävimme kaupassa, jossa hän oli täysin normaali ja halusi että ostetaan suklaata.
Eli tuo huono olo vaikuttaisi olevan henkistä laatua ja sidoksissa ahdistukseen.
Ja minä tiedän että jotta se voitetaan hänen pitäisi edetä siitä huolimatta. Mennä kouluun, käydä kavereilla, harrastaa mukavia harrastuksia. Mutta hän ei pysty. Ja minä olen tähän asti aina puhunut, keskustellut ja lohduttanut. Lahjonut, huolehtinut ja auttanut. Ymmärtänyt. Mutta nyt tuntuu etten enää jaksa. Valvoin viime yönä miettien ja välillä tuntuu että olen tehnyt jotain väärää koska minulla on kaksi lasta joilla on mielenterveysongelmia. Ongelmia joiden vuoksi heillä on vaikeaa ja välillä mahdotonta elää normaalisti. Enkä minä enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä tai miten sen tekisin. Olen vain niin äärettömän väsynyt tähän kaikkeen.
Ja tosiaan tämä nuorin lapseni käy kanssani perheneuvolassa keskustelemassa asioista. Mutta siitä huolimatta tuntuu että tilanne vain pahenee.