Kyse on 13-vuotiaasta pojasta, joka on kolmesta lapsestani nuorin. Kaikki asiat on päällisin puolin kunnossa, on kavereita, viihtyy ja pärjää hyvin harrastuksessaan, kouluun lähtee ihan hyvin, vaikka ei siellä omien sanojensa mukaan viihdykään, mutta tässä iässä niin kai kuuluukin sanoa? Kotiasiat on kunnossa ja vaikka yksinhuoltaja olenkin minulla on aikaa pojalleni ja osallistun päivittäin läksyjen tekoon tai ainakin niiden katsomiseen sekä kokeisiin lukemiseen ja ylipäätään kaikkeen lapsen elämään oli se sitten harrastukseen tai koulutyöhon liittyvää. Meillä käy myös paljon pojan kavereita ja poika on suosittu kavereiden keskuudessa. Poika ei myöskään ole tyhmä vaan ennemminkin nopea oppimaan ja omaksumaan asioita. Ainoa asia, joka on välillä myös ongelma on pojan ujous ja jännittäminen, joka ilmenee lähinnä vain aikuisten läsnä ollessa.
Nyt kuitenkin koulumenestys alkaa olla huolestuttavan heikolla tasolla. Poika on aina ollut todella ujo ja jännittäjätyyppiä, jännittänyt erityisesti kokeissa, mutta vaikka lähes koko kouluajan on osannut asiat huonommin kokeissa, kuin oikeasti osaa, ei 4 ja 5 alkavia numeroita ole ennen tullut.
Ongelmiakin on ollut, paras kaveri kärsi vanhempiensa erosta todella rankasti ja oma poikani kaverin mukana meni myös jonkin aikaa tämän kaverin oireilun mukana pahoille teille. Kyse oli lähinnä 5. ja osin 6. luokista ja pahoilla teillä en tarkoita mitään varsinaista pahantekoa, vaan alettiin leikkiä vähän isompia poikia kuin oltiinkaan, joka ilmeni ”hällä väliä” -tyylillä ja paremminkin sen esittämisenä. Poikani kuitenkin vaihtoi seuraa, koska ei itse halunnut olla tällainen ”paha poika” ja muuttui taas takaisin omaksi itsekseen. Koulumenestys kokeilla mitattuna nousi taas ihan 8-9 tasolle, mutta numerot eivät todistukseen kuitenkaan nousseet takaisin samalle tasolle. Sekin oli pienoinen pettymys, mutta kesäloman aikana sekin unohtui.
Nyt kun on siirrytty yläasteelle, kuvittelin tämän kaiken olevan taakse jäänyttä elämää. Harrastaminen on mukavaa, paljon kavereita ja poika itsekin vaikuttaa pirteämmältä kuin aikoihin, mutta numerot sen kun laskevat. Näihin em. kokeisiin oli valmistautunut ja osannut niihin luetut asiat ihan ok ja ei todellakaan ajattele, että ihan sama vaan kokee, että on tyhmä, kun ei osaa mitään. Monet aineet myös sujuvat ja paljon positiivistäkin palautetta on tullut, mutta pelkään tämän ”hällä väliä” -asenteen tulevan takaisin, kun helposti ajattelee, että ei lukemisesta mitään hyötyä ole, kun ei silti osaa.
Ainut sellainen asia, josta olen ollut tässä 7. luokan aikana vähän huolissani (jo ennen koetuloksia), on se, että poika ei oikeasti muista tai muistaa esim. läksyt, koealueen tai -päivän väärin. Ja siis pienestä vaikeasta kaudesta huolimatta poika on siis edelleenkin lähes liian kiltti, todella ujo ja siksi aika monet opettajat tulevat varmaan yläkoulussakin pitämään häntä huonokäytöksisenä, kuten alakoulussakin muutamat opettajat. Voisiko tällainen ”muistamattomuus” johtua siitä, että jännittää niin paljon? Toki olen häntä yrittänyt rohkaista tunneilla viittaamiseen ym. oma-aloitteeseen ”julkisesti” puhumiseen, mutta tiedän, että se ei ole, eikä välttämättä tule koskaan olemaan hänelle helppoa. Jos koenumerot jatkavat tuota linjaa ja ujona ei saa numeroita ylöspäin tuntiaktiivisuudellakaan, niin todistus voi olla aika masentaa luettavaa ja, jopa luokalle jääminen voi olla edessä. Ja olisiko siitä kuitenkaan apua tässä tapauksessa?
Mitä tässä pitäisi ja voisi tehdä?
Ottaisin sinuna yhteyttä kouluun, luokanvalvojaan ensiksi ja sitten tarvittaessa muihinkin. Kerro siellä sama, minkä olet tänne kirjoittanut, ja katsokaa miten voisitte yhdessä tukea ja kannustaa poikaasi. Muistamattomuuteen ja arvosanojen laskemiseen löytyy varmasti syy/syitä. Ja kun syyt on selvitetty, tilannetta voidaan toivottavasti yhdessä lähteä korjaamaan.
Tärkeintä on, että poikasi kokee olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin hän on, niinkuin varmasti asianlaita teillä onkin. Ujous on aika yleistä, eikä se ole sen huonompi tai parempi luonteenpiirre kuin mikään muukaan. Ujous ei myöskään ole rohkeuden vastakohta. Opettajat (jos ovat ammattitaitoisia) ottavat oppilaiden erilaiset persoonallisuudet huomioon arvioinneissaan.
Liiallinen elämää haittaava jännittäminen sen sijaan on ongelma, johon on mahdollista löytää apua. Koulupsykologi tai -kuraattori voisi osata auttaa, tai ainakin kertoa mistä apua voi hakea. Usein iän myötä jännittäminen muutenkin vähenee. Jo se helpottaa jännittäjän oloa, että asiasta voi jutella jonkun kanssa (nimim. kokemusta on :). Pienistäkin edistysaskeleista kannattaa antaa kiitosta, esim. jos vaikka edes silloin tällöin rohkaistuu tunneilla viittaamaan tai muuten osallistumaan. Hyvä resepti on: Pieniä askeleita ja paljon kannustusta.
Ihanaa että pojallasi on harrastus ja kavereita, ja että teillä kotiasiat on kunnossa. Se on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Arvosanat saattavat syystä tai toisesta sahata ylös ja alas, mutta rakastettuna ja hyväksyttynä olemista ei korvaa mikään.