7-vuotias pikkukoululaisemme käyttäytyy pettymys/riita/suuttumustilanteissa raivokkaasti. Luettelee kaikki tuntemansa kirosanat ja huutaa, paiskoo tavaroita ja lyö ja potkii vanhempiaan. Lapsi on aina ollut helposti tulistuvaa sorttia. Kuusivuotiaana tilanne oli todella hankala, mutta meidän vanhempien omalla käytöksellämme olemme pystynyneet vaikuttamaan tilanteeseen positiivisesti. Otimme asian mös esiin neuvolassa. Nyt on mennyt paremmin jo pidemmän aikaa, ja on ollut tunne siitä, että vihan, suuttumuksen ja pettymyksen ilmaisu on parantunutkin. Mutta jostain syystä taas ihan viime viikkoina tämä fyysinen raivokkuus on nostanut päätään. Meillä on mielestämme vakaa, turvallinen ja rakastava perhe. Lapselle on annettu mahdollisuus vaikuttaa, on yritetty opettaa tunteista ja niiden ilmaisemisesta jne. Väsymystä on vanhemmilla toki ollut, mikä vaikuttaa välillä raivokohtausten sietokykyyn. Oma pinna ei aina yksinkertaisesti riitä, kun näitä tilanteita tulee useita peräjälkeen. Tällöin sortuu ottamaan lapsen tunnetilan itseensä ja pieleenhän se homma silloin menee. Sitten kokeekin huonouden tunnetta itsestään, kun ei pystynyt olemaan rauhallinen ja vastaanottavainen aikuinen. Lapsi on aina pärjännyt päiväkodissa sosiaalisissa tilanteissa ja koulu on alkanut todella hienosti. Lapsi on ollut iloinen ja innoissaan uusista asioista ja uusista kavereista. Hän on aina ollut tykätty kaveri, eikä raivokasta käytöstä ole esiintynyt päiväkodissa eikä koulussa. Nyt ensimmäistä kertaa tänä syksynä poika on kohdistanut vihaansa kavereita kohtaan, tosin ei mitään väkivaltaista käytöstä. Kotona yhteenottoja on tullut nyt taas useita ja lopulta lasta on pitänyt pitää kiinni, ettei hän satuta muita. Se tuntuu todella epämiellyttävältä, kun ksysymyksessä on jo 7-vuotias lapsi, eikä uhmaikäinen 3-vuotias. Olemme melko väsyneitä ainaiseen balanssin hakemiseen, emmekä ymmärrä mistä hänen paha olonsa johtuu. Asioista on yritetty puhua lukuisia kertoja ja nimenomaan raivokohtausten ulkopuolella. Olemme asettaneet rajat, että toisia eikä itseään satuteta eikä tavaroita rikota. Ja olemme yrittäneet pukea hänen tunteita sanoiksi. Monesti meillä onkin järkeviä ja antoisia keskusteluja ja on sellainen tunne että lapsi ymmärtää tosi hyvin. Sitten kuitenkin taas tulee eteen tilanne, että häneltä loppuu keinot. Tuntuu siltä, että yleensä raivon laukaisijana on pettymys toisten tai omaan toimintaan tai ankaruus itseään kohtaan. Hänen on myös vaikea sietää sitä, että me vanhemmat olemme vihaisia hänelle. Olisiko mitään hyviä vinkkejä, miten tukisimme lasta kohti hyvää suuttumuksen hallintaa? Ja kai niitä vinkkejä voi antaa myös meille vanhemmille niitä tilanteita varten kun oma jaksaminen ja ymmärrys ei meinaa riittää. Varmasti omassakin suuutumuksen hallinnassa on siis puutteensa. Muutenhan sitä ei kokisi olevansa niin hukassa, jos omat keinot olisivat riittävät.
Hei vastaan sinulle, toivottavasti saat jotain apua. Minulla on 2 omaa lasta, olen lastentarhanopettaja. Olisi hyvä tietää konkreettisesti mistä asioista lapsesi pettyy/suuttuu?ovatko ne ihan arkisia jokapäiväisiä asioita? Olenko väärässä jos saan sellaisen kuvan että lapsesi on temperamenttinen luonne jolla on kavereita ja pärjää koulussa hyvin? Mielestäni niinkauan kun koulu menee hyvin ja hänellä on kavereita asia on ihan normaalia. Moni ekaluokkalainen on väsynyt kun tulee kotiin koulusta(vaikka ei sitä näytä), siellä on pitänyt tsempata ym.
Koti on vaan paikka jossa purkaa tunteita. Pienen koululaisen kannattaa syödä hyvin kotona(välipala ja kunnollinen iltaruoka), levätä, mennä aikaisin nukkumaan. Toisaalta aggressiivisuus on ehdoton ei, ketään ei uhkailla, satuteta, ei fyysisesti eikä henkisesti, siitä kannattaa puhua usein ääneen. Yrittäkää pysyä rauhallisina kun riitaa syntyy(vaikeaa se on) ja pysykää johdonmukaisina, aina. Antakaa paljon rakkautta, haleja, kehuja, joka päivä kun on pientäkin aihetta.Uskon että pikkuhiljaa hän rauhottuu. Jos aggressiivisuus jatkuu ja laajenee kavereihin, ottaisin yhteyttä esim perheneuvolaan. Eihän hän katso tv.stä/netistä mitään lapsille sopimatonta ohjelmaa? terv Minna
Hei,
meillä on uhmakas viisivuotias, jonka käytös on just samanlaista kuin 3-vuotiaalla itkupotkuravareineen (lyö, on hajottanut joskus tavaroita, haukkuu jne.). Samoja fiiliksiä on koettu, vaikka onkin iso poika. Meillä on jonkin verran auttanut näissä arjen tilanteissa se, jos ottaa huumoria mukaan ja lyö tilanteen läskiksi tai harhauttaa leikin tms. varjolla. vetää siis yllätyksen: sen sijaan että alkaa mäkttää/huutaa, tekee jotain hauskaa ja vie siten huomion ja kiukun pois.Tämä metodi tietty riippuu täysin käytettävissä olevasta ajasta ja omasta jaksamisesta. Toimiiko 7-vuotiaalla? En tiedä. Joskus kyllä ei vain jaksa ja hermo menee, vaikka on vannonut olevansa rauhallinen. Meillä ainakin lapsen väsymystila vaikuttaa olennaisesti: aamuäreys ja iltaväsymys ovat räjähdysalttiita mielentiloja. Silloin on draama kukkeimmillaan. Lainasin myös kirjastosta kirjan nimeltä Tulistuva lapsi. Siinä kerrottiin, miten tällaista tulisielua ja joustamatonta kaveria pitäisi ohjata. Tuo teidän lapsi kuulostaa meidän lapselta, ja kirja antoi ajatuksen jyviä. Käytännön toteutus on kyllä vaiheessa, mutta joskus kirjan opit sentään muistaa. Raskasta on, kun on jääräpää talossa.