Olen huolissani lapsemme käytöksestä tietyissä jutuissa. Häntä tutkittiin ekanluokan aikana koulussa vähän, mutta koululääkärin tekemä lähete erityissairaanhoitoon ei mennyt läpi, joten homma tyssäsi siihen. Käytöksessä huolettaa tietynlainen oma logiikka, esim. kun pyydetään kertomaan miksi suuttui vanhemmalle tänään, antaa vastaukseksi ”koska koulukaveri kiroili eilen”. En tiedä oikeaa sanaa tälle touhulle, ja usein tuntuu että hän kuvittelee muiden ikäänkuin näkevän hänen päänsä sisälle? Kiistää tämän jos asiasta jutellaan, mutta siltä se on kovasti meistä vanhemmista tuntunut.
Hän on tavallisella luokalla, pärjää suht hyvin opetuksessa kunhan malttaa keskittyä eikä jää haaveilemaan. Kavereita on, mutta parasta kaveria ei. Tähän liittyen, hän teki jo päivähoidossa sellaista, että otti yhden lapsen kerrallaan kohteekseen ja sitten oli lähes pakkomielteinen tämän suhteen seuraavat kuukaudet tai jopa vuodet. Kaikki kohteet sellaisia, joiden kanssa ei ollut näkyvästi juurikaan yhteistä. Nyt eilen kertoi että koulussa paras kaveri on eräs luokkalainen, jonka kanssa hän ei ole ikinä leikkinyt saati jutellut kunnolla.
Voisikohan olla autismikirjon häiriötä? Se on harmi, että hoitoon ei nykypäivänä pääse kuin erittäin voimakkaasti oireilevat lapset. Autismikirjon häiriö testi kyllä luulisi onnistuvan perusterveydenhuollossa.
