Hei!
Meidän nuorella ei ole tällä hetkellä juurikaan kavereita eikä harrastuksia. Mielialat vaihtelevat voimakkaasti. Koulutehtäviin ei mene paljon aikaa. Lähes ainoa kaverisuhde on videopelin kautta oleva samanikäinen kaveri toiselta paikkakunnalta. Mikä on yläasteikäiselle sopivia ruutuaika? Kun välillä tuntuu, ettei mikään muu kiinnosta kuin ruudut, joiden parissa helposti viettää lähes koko illan koulun jälkeen. Lisäksi milloin ruudut arki-iltana pois, kun koulu alkaa klo 8?
Kerrot, että nuorella ei ole tällä hetkellä juurikaan kavereita eikä harrastuksia. Onkohan tämä asia, joka huolettaa? Kavereiden puute tuntuu usein kipeältä niin nuoresta kuin vanhemmistakin. Vanhempi ei voi hankkia nuorelle ystäviä, vaikka haluaisi, mutta hän voi nuoren kanssa yhdessä pohtia esimerkiksi paikkoja, joissa voisi tavata ikätovereita sekä aiheita, joista voisi heidän kanssaan jutella. Voisikohan nuoren kanssa yhdessä pohtia löytyisikö jokin harrastus, jossa hän voisi tavata samoista asioista kiinnostuneita ikätovereita? Yksinäinen nuori saattaa vähätellä itseään, joten vanhempana on tärkeätä tukea nuoren itsetuntoa kannustamalla ja kehumalla nuorta ihan arkipäiväisissäkin tilanteissa. Pienikin parannus itsetunnossa voi jo rohkaista ihmissuhteissa.
Nuorten ruutuaika onkin aihe, joka mietityttää usein vanhempia. Sen sijaan, että lähdettäisiin miettimään sopivaa ruutuaikaa, niin tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen, että nuoren arki olisi muuten monipuolista ja sujuvaa eli ruudulla olon lisäksi nuorelle jää aikaa koulutyöhön, nukkumiseen, liikkumiseen ja ulkoiluun. Nuoren median käyttöä pohdittaessa on hyvä tarkastella myös sitä, mitä nuori tekee ruudun äärellä. Niin kuin kerroitkin niin nuori pitää kaveriin yhteyttä videopelin kautta eli media on hänelle tärkeä väline sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Netin ystävyyssuhteet voivat olla nuorelle todella tärkeitä ja niiden avulla nuori voi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään. Netin ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan korvaa kokonaan kasvokkaista vuorovaikutusta.
Pohdit milloin ruudut olisi hyvä laittaa arki-iltoina pois. Nuori tarvitsee noin 10 tuntia yössä unta ja laitteet olisi hyvä sammuttaa hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, jotta nuori pystyisi rauhoittumaan iltatoimiin. Joskus kiusaus katsoa ruutuja nukkumaan menon jälkeen voi olla suuri, jolloin voi olla hyvä, että laitteet sijaitsevat öisin eri huoneessa.
Nuorten ystävyyssuhteiden tukemisesta sekä mediankäytöstä voit käydä kuuntelemassa lisää Onks kaikki ok? podcast-sarjan jaksoista; Hyvä kaveri on lapsen suoja sekä Huolena nuoren median käyttö?. Podcastit löydät täältä: Onks kaikki ok? Podcast murrosikäisen vanhemmalle – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)
Mikäli haluat jatkaa keskustelua aiheesta voit soittaa Vanhempainpuhelimeen tai varata ajan chattiin: Vanhempainpuhelin ja chat – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)