Olen huolissani tyttärestäni (16v) joka ei tahdo päästä yli siskonsa vauvan kuolemasta. Vauva kuoli vain kuukauden ikäisenä vakavaan sairauteen. Tosin ei siitä ole kauaa puoli vuotta. Olemme hakeneet apua ja käyneet koulukuraattorilla, psykolgilla ym… En oikein itsekkään ole saanut surra surua kun huoli on on ollut kaikista miten jaksaa vanhemmat miten jaksaa muut sisarukset. Murrosikä tuo myös omat juttunsa tähän kaikkeen. Pitäisi käydä töissä olla iloinen ja kiitollinen. Lapsi oli ensimmäinen lapsenlapsi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia. Pääseekö tästä koskaan selville vesille tuon nuoren kanssa. Voimat on vähissä kuka auttaa.
Hei,
onko tyttäresi käynyt rippikoulun?
Voisiko hän ottaa yhteyttä pappiin, rippikoulun isoisiin?
Useassa seurakunnassa järjestetään sururyhmiä läheisen menettäneille, sellaiseen voisi osallistua.
Tyttäresi on herkässä iässä. Vauvan kuolemaa on vaikea käsittää/hyväksyä aikuisenkaan ihmisen.
Puhuminen on tärkeää, sekä keskenänne että ammatti-ihmisten kanssa.
Voimia ja jaksamista !
Otan osaa suureen suruun. Se on varmasti kova paikka teille kaikille. Minusta tuntuu, että tärkeintä on se, että olet läsnä ja käytettävissä, jos tyttäresi haluaa puhua asiasta. Asia on varmaan järkyttänyt kovasti hänen perusturvallisuuttaan. Vie aikaa, kun elämä taas tasaantuu.Löytyisikö paikkakunnaltanne jotakin sururyhmää, jossa voisi jutella jonkun toisen nuoren kanssa, joka olisi kokenut jotain vastaavaa? Tuli myös mieleen, että auttaisiko eläimen paijaaminen, jos lähipiirissä olisi sellaiseen mahdollisuus? Niistä olen itse saanut yllättävästi lohtua surussa. Lähipiirissämme ei ole ollut vauvan menetystä, mutta muuta surua kyllä. Teini-ikäiseni menetti ex-poikaystävänsä, josta hän ei meinannut päästä millään yli. Häntä auttoi hieman eteenpäin kirjeen kirjoittaminen pojan äidille ja siskolle. Myös haudalla käynti on ollut tyttärelleni tärkeää.
Toivon paljon voimia koko perheelle, myös sinulle!
