Hei. Painimme mieheni kanssa kasvatusasioista. Meillä on aivan erilaiset kasvatustaustat ja se heijastuu meidän perheeseemme. Olemme käyneet psykologilla ja tilanne ei ole muuttunut. Tilanne pyörii kehää ja olemme puhuneet erosta. Haluaisin että mieheni silmät avautuisi ja hän näkisi asioilla olevan muutakin kuin yksi puoli. Suurimmat ongelmat ovat syyllistäminen ja riitatilanteiden selvittely johdonmukaisesti 4-vuotialle tytöllemme. Tämä on tulehduttanut välejämme mieheni kanssa. Vuosia kuluu ja on aikoja kun menee paremmin ja aikoja kun menee huonommin. En pysty kestämään joitakin tapoja joita mieheni soveltaa kasvatuksessa. Emme pääse yhteisymmärrykseen. Meitä vanhempia harmittaa tämä tilanne sillä haluaisimme jatkaa yhdessä. Mutta tuntuu että aina vaan palaamme tähän kehään ja muutosta ei tapahdu.
Näkemyserot kasvatuksessa ovat hyvin yleisiä parisuhteessa, ja usein ne aiheuttavat hankauksia ja riitaakin. Hienoa ja onnittelut rohkeudesta lähteä hakemaan apua psykologilta.
Hienoa on myös se, että haluatte parina pysyä yhdessä, vaikka ristiriitoja on ja erosta on keskusteltu.
Jotenkin kuulostaa siltä, että ehkä keskustelua ei ole käyty riittävästi ja ette ole kuunnelleet ja tulleet kuulluksi toinen toistenne kanssa vielä riittävästi, sillä kompromissia ei ole syntynyt. Voisiko olla niin, että jos yhden psykologin avulla asia ei ole ratkennut kannattaisi vielä etsiä uusi ulkopuolinen taho, kenen kanssa asiaa käsitellä. Esim. perheneuvola voisi olla tällainen paikka.
Aika usein parit tulevat erilaisista kasvastustaustoista: kahta samanlaista perhettähän ei ole. Jokaisen vanhemman ja parin on siten rakennettava omat pelisäännöt. Kompromisseja on tehtävä. Kirjoitat, ettet ”pysty kestämän joitakin tapoja, joita mieheni soveltaa kasvatuksessa”. Kenties häneltä tuntuu osin samalta?
Voisitteko vaikka kirjoittaa paperille TOP3 tärkeintä asiaa, joista ette koe voivanne joustaa. SEn jälkeen toinen voi pohtia, voiko tulla juuri niissä toiselle tärkeissä asioissa vastaan.
Kannattaa myös avoimesti ja rehellisesti kysyä itseltään mitä tapahtuisi, jos puolison kasvastustavan hyväksyisikin? Mistä silloin jouutuis luopumaan, mitä kamalaa/pahaa silloin tapahtuisi?
Se, mitä lapsi ja nuori eniten tarvitsee on rajat ja rakkaus. 4-vuotiaalle tärkeää on perusasiat kuten terveellinen ja säännöllinen ruokailu, riittävä uni, puhtaus, ulkoilua, riittävässä suhteessa rauhallisuutta ja virikkeitä sekä tietysti paljon syliä, haleja, juttelua ja normaalia yhdessäoloa ja arkista puuhastelua. ”Normaalin” ja ”hyvän” kasvatuksen raamit ovat hyvin väljät perheestä riippuen, eli hyvin erilaisilla säännöillä kasvaa varmasti aivan tavallisia ja onnellisia ihmisiä. Myös lapset ovat hyvin erilaisia tarpeineen ja tempperamentteineen. Kahta samanlaistsa neljävuotiastakaan ei löydy, ja jokainen lapsi kasvaa omalla tavallaan ja omalla ajallaan, ja tarvitsee myös omanlaista tukea ja kasvatusta. Neljävuotiaan kehityksestä ja tarpeista löydät halutessasi lisää mm. MLL:n nettisivuilta, linkki alla:
Kuten kirjoitat, asioissa on toden totta enemmän kuin yksi puoli. Vanhemmuuteenkin voi ja kannattaa suhtautua paitsi tietysti asiaan kuuluvalla vakavuudella myös tietyllä rentoudella. Lapsi ei myöskään mene sekaisin tai pilalle siitä, että tietyissä rajoissa äiti ja isä kasvattavat häntä hieman erilailla.
Jos haluat jatkaa asian pohdintaa, voit halutessasi soittaa MLL:n maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen numeroon 0800 92277 (päivystysajat löydät netistä). Täälä voit keskustella MLL:n koulutetun vapaaehtoistyöntekijän kanssa, joka on itsekin äiti tai isä.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi; toivotan teille hyviä keskusteluja tavoittena löytää yhteinen hyvä ja lapsen etu!