Esikoisemme on nyt tullut murrosikään..Poika on ollut aina helppo ja rauhallinen ja iloinen. Koulussa menee hyvin ja hänellä on ystäviä. Välillä jo mietin, että kuinka pystyy vanhemmistaan irtautumaan. Nyt välillä on todella tottelematon ja kun komentaa, niin lyö mahaan ja haukkuu. En oikein tiedä kuinka komentaa..fyysistä ei saisi käyttää mutta minusta henkinen väkivalta on vielä pahempaa. Jatkuva uhkailu ja kiristäminen ei kuitenkaan sekään kuulosta hyvältä yms. Kuinka te muut reagoitte jos lapsi on väkivaltainen suuttuessaan, kun pakotetaan tekemään oma(pieni) osuutensa kotitöistä? Tai mitä seuraamuksia lapselle on jos ei tee omaa osuuttaan? Itseasiassa meidän lapsilla on aika vähän velvoitteita, koska itse olen kotiäitinä. Ehkä on tullut liikaa lellittyä :) Toisaalta enimmän aikaa meillä on yhdessä tosi hauskaa ja jutellaan paljon. Sitten kun synkkyys iskee päälle niin helposti kopsauttaa tai läpsii ohi mennessään.
Itselläni on myös pian 14 täyttävä poika joka sanoo myös vastaan ja käyttäytyy välillä todella törkeäti mutta ei ole vielä lyönyt(ehkä sekin päivä vielä tulee). Olen joskus lukenut kasvatusopuksia ja kysellyt opettajilta ym kasvattajilta neuvoja. Itse olen pärjännyt siten että olen etukäteen sanonut ehdot jollei esim imuroi kuten ollaan sovittu viikkorahaan niin sitten ei saa viikkorahaa tai sitä piennetään tietty summa. Olen yrittänyt luoda pelisäännöt etukäteen ihan kirjallisena ja allekirjoitettuna. Myös tekemättä jättämisen seuraukset kannattaa kirjata eli jotain jää sitten saamatta. Lyömisestä voisi seurata myös joku esim viikkorahan menetys tms. koska sellaista ei saa tehdä kenellekään.
Moi!
Minusta kuulostaa, että poikasi hakee rajaansa. On selvää, ettei väkivaltaisuuteen vastata väkivallalla. Ja samalla pitää tehdä hyvin selväksi, ettei lyömistä sallita. Jos ajatellaan, että lapsi/nuori sananmukaisesti käy päälle niin sen saa todellakin estää jopa voimakeinoin. Mikä on riittävä määrä pitäisi tietysti vanhemman tietää.
Takaisin ei voi löydä, mutta kiinni voi pitää. Ja kiinni on pidettävä niin kauan, kuin poika haluaa olla rauhallinen. Itse aikanaan jouduin hakemaan poikaa karkumatkalta voimakeinoin ja kantamaan kotiin, jonka jälkeen kuuntelin suoraa huutoa ja nimittelyä huoneen ovella kolmatta tuntia. Ja joskus vuosien päästä, oisko noin kolme vuotta, sain kiitosta siitä, että olin ainoa, joka jaksoi seistä vastassa enkä antanut periksi. Enkä edes ollut pojan oikea isä. Sain vaan kaiken sonnan vasten itseäni. Olin helppo syntipukki kaikelle vihalle.
Olen myös huomannut, että pojat usein haluavat koittaa voimiaan ihan fyysisesti. Silloin on uskallettava olla vastassa.
Toivotan voimia ja rohkeutta.
