Perheessämme on kolme lasta joista vanhin on jo muuttanut pois ja keskimmäinen suorittaa lukion opintoja. Nuorin 14-v on yläasteella seiskaluokalla. Hän on aina ollut oman tiensä kulkija…mutta hyvällä tavalla. Nyt on kuitenkin rajat alkaneet hämärtymään. Koulussa on ollut ongelmia viimeiset kaksi vuotta. Hän ei ole väkivaltainen tai kiusaaja, mutta ei jaksa motivoitua koulusta. Poika menee kouluun ja istuu tunneilla, mutta siihen se jääkin. Nyt yläasteelle mentyään, hänen sosiaalinen elämänsä on entisestään laajentunut. Kokeiluihin on tullut vesipiippu, miedot juomat, tupakka ja nuuska. Olemme käyneet keskusteluja näistä aineista viime syksystä lähtien. Kotiaresteja, tietokonekieltoa, kotiintuloaikojen tiukentamista, ym…ym…tuntuu, että mikään ei auta. Hän on hyvin vastaanottavainen ja mukana keskusteluissa joita käymme, mutta kaikki tuntuu unohtuvan muutaman viikon kuluttua. Onneksi tunnemme poikani läheisimpien kavereiden vanhemmat, jotta linjauksemme ja rangaistuksemme ovat samansuuntaisia! Nyt viimeisin oli se, kun poliisit toivat hänet kotiin täysin kaatokännissä. Pojat olivat saaneet joltain tutulta muutaman desin kirkasta ja olivat sitten juoneet sen melkein saman tien. Eihän nuo vielä edes tiedä, miten varovaisesti aikuisenkin on otettava väkeviä…saatika lapsen!!!!! Tämä oli viimeinen niitti. Soitin heti seuraavana päivänä perheneuvolaan ja varasin sieltä ajan. Sanoin, että tarvitsemme vanhempina tukea ja neuvoja! Olemme kasvattaneet kaksi lasta vastuuntuntoisiksi ja hyviksi nuoriksi aikuisiksi. Nyt meillä on sellainen olo, että olisimme vanhempia ensimmäistä kertaa. Emme enää tiedä mitä meidän pitää tehdä. Perheneuvolan ihminen oli puhelimessa hieman ”outo”. Minulle tuli tunne, että olen ottanut yhteyttä väärään paikkaan. Olemme menossa sinne ensi viikolla. En tiedä menemmekö vain vanhemmat, vai poika mukana? Virkailija sanoi, että päätämme sen itse.
Tuntuu, että voimat alkavat olla vähissä. Pelkään, että hän alkaa pikkuhiljaa kokeilemaan huumeita ym…
-Vanhemmuus on palkitsevaa…mutta helv…raskasta :(-
Tutulta kuulostava tilanne. Meillä oli aikamoista taistelua nuoremman lapsen kanssa koko yläasteaika. Vanhemman lapsen kanssa kaikki mennyt tosi helposti. Nuoremmalla oli jatkuvia erilaisia irtiottoja seiskalta alkaen- päihdekokeiluja oli (jopa kannabis) ja tupakkaan ehti tulla riippuvuuskin. Kahdeksas luokka oli pahin. Käytettiin sitkeästi noita samoja rangaistuskeinoja kuin teilläkin. Kerran käytiin myös sosiaaliviranomaisen puheilla tytön kanssa, kun lähti ilman lupia kotoa yöksi pois, eikä ilmoittanut missä oli. Otettiin tyttö mukaan, vaikka oli äärettömän vastentahtoinen. Tämä sosiaalivirkailja keskusteli ensin tytön kanssa ja sitten vanhempien kanssa ja lopuksi kaikkien kanssa yhdessä. Ihan hyvä käynti sinänsä. Minusta kannattaa ottaa lapsi mukaan sinne.
Uskon kyllä että saatte poikanne suunnan kääntymään, kunhan jaksatte sitkeästi vääntää noista asioista. Tärkeää on että jaksaa yrittää, vaikka välillä epätoivo iskee. Itse ainakin meinasin masentua tyttäreni tilanteeseen.
Pari asiaa teillä on todella hyvin: se että poikanne on vastaanottavainen keskustelulle- meillä oli täysin päinvastainen tilanne. Ja ihan loistavaa on, että tunnette poikanne kaverien vanhemmat ja voitte tehdä yhdessä rajanvetoja. Meillä ei tuota tilannetta ollut, vaan kaverien vanhemmat olivat suurelta osin vapaamman kasvatuksen kannattajia.
Meillä on nyt tilanne huomattavasti parempi muutaman vuoden taistelun jälkeen. Tyttö suhtautuu vakavasti jatko-opintoihin ammattikoulussa, missä nyt on ekaa vuotta ja välimme ovat erittäin hyvät. Toki välillä tulee takapakkia. Tupakasta on päässyt eroon (työllä ja tuskalla). Yläasteen päästötodistuksen keskiarvo oli lopulta hyvä eli vähän yli 8. Kaikenlaista porkkanaa ja keppiä kokeiden kanssa kyllä käytettiin. Koerahaa annettiin hyvistä numeroista. En tiedä oliko fiksua, mutta tepsi.
Tosin sekin kannattaa muistaa, että jos koulua ei yläasteella saa sujumaan millään konstin, nykyään kyllä löytyy monenlaisia mahdollisuuksia siinäkin tapauksessa, että todistus on huono, jos motivaatio taas palaa. Eli siinäkään tapauksessa tilanne ei ole ollenkaan toivoton.
Tsemppiä teille, uskon, että asianne vielä kääntyvät hyvään suuntaan, mutta paljon jaksamista se varmasti vaatii!