Hei!
Ompa ihanaa ku löysin tällasen sivuston jossa voi puhua hyvällä omatunnolla kyseisestä aiheesta.
Oon 30 vuotias nainen. Tällä hetkellä asun kissan kanssa. Ja oon sinkku.
Oon käynyt mielessäni läpi useita vuosia millasta se äitiys ois, millaseksi elämä muuttuis ja pärjäisinkö? Muuttusko elämä parempaan?
Haaveillu välillä raskaudesta, oman lapsen hoitamisesta ja mite rakastava äiti saattasin olla.
Välillä sitte mite se tuhoaisi mielenterveyteni ja mite lopulta päädyn hylkäämään sen tms..
Ja oon sitäki pohdiskellu mite onnellinen tulisin olee lapsettomana, jonka oon ilmaissut julkisesti.
Kuten et eipä tarvi stressata mistä saa revittyä rahaa ruokaan, vaatteisiin, laskuihin ynnämuuhun.. Ja mite saan ennen kaikkea kulkea oman pään mukaan, kuten häippästä yölenkille jos ei nukuta. Pelkästään kissan ruokkiminen on ollu stressaavaa ku ruuan hinnat ovat vaan kasvaneet ja kasvaneet…. Ja en oo voinu noin vaa lähteä pitkälle reissulle jollen oo löytäny sille hoitajaa. Ihaninta on et se antaa nukkua!❤️
Vielä tosta menemisestä, nii oon ollu HAPPY ku oon voinu lähteä viettää iltoja kavereitten kans, enimmäkseen niitten joilla ei oo lapsia. Kaveri piiriini kuuluu myös äitejä ja isiä. ja ku kysyn hyvää ystävää (yh-äitiä) istuu iltaa ja hän vastaa esim. Lupasin viiä lapset paikkaan X tai lupasin viettää viikonlopun niitten kaa.. (ja ollaan tietty istuttu iltaa yhessä jos vaa tilanne sallii)mietin etten taida ikinä haluta lapsia ku vievät niin paljon aikaa, enkä pääsis näkee frendejä läheskää yhtä paljon kuin tällä hetkellä. Ja viihdyn toki myös itekseni, jolloin teenki mitä huvittaa tehä.
Ja ny tätä kirjoittaessa tuli mieleen menneisyys kui vapaasti oonkaa päässy kulkee. Oon asunu kotikuntani lisäksi kahessa toisessa kunnassa. Joista toinen oli paikka jossa valmistuin amiksesta. Oon ääneenki sanonu kaverille mite tyytyväinen oonkaa ettei lapsia siunaantunu vaik kesken amiksen ku oltiin silloisen poikakaverin kaa huolimattomia ehkäisyn suhteen, ku taas muille niitä siunaantu, kuten silloiselle luokkakaverille. Hän ei saanu tutkintopapereita, mä taas sain. Miksi, miten? Koska en pamahtanu paksuksi. Huokaus! Ja en olisi pystyny muuttaa eri kunnalle ku halusin, ja siinä samalla saanu nähä ”maailmaa” käymällä tutun luona kauempanaki. Sitte vielä mitä se vanhemmuus on tuonu kavereille, eipä oo ollu vaa sitä ”suurta iloa” ja ”rikkautta.” Oon nähny paljon surua, itkua, stressiä, masennusta…
Ovat toki myös onnellisia.
Itse en kerta kaikkiaan näe vanhemmuudessa mtn ihanaa.. kaiken näkemäni ja kuulemani perusteella, ja ku mietin itteeniki ihmisenä. Päässä pyörii kysymys, haluunko käyttää ainoan elämäni sellaseen??
Oon toivonu löytäväni kumppanin joka ei myöskään haluis jälkikasvua huolehdittavaksi. Voin kuvitella mite ihania hetkiä istuttas yhessä kaikessa rauhassa ilman et kakara parkuu peräämme.
Oma lapsuuski vaikuttaa tähän, ja on vaikuttanu vielä aikuisiässäkin.
Oon kokenu syrjintää ja kiusaamista. Paljon henkistä väkivaltaa.. Ja sitte vielä geenit. Suvussani on selkeesti kirous alkoholismin suhteen. Isäni on, hänen isänsä oli ja hänen veli vainaansa myös, ja mun veli vainaani oli. Mäki oon. Oon kauan aatellu et mä katkasen sen ketjun, en jatka etiäpäin.
Välillä kuitenki mietin, mitä jos kadun vaikka nelikymppisenä? Mistä voin olla täysin varma etten haluu lapsia viiden vuoden päästä?
Oisko tääl kokeneita joilla ois antaa vinkkejä tai jtn? :)
Kiitos etukäteen!❤️
