Huoh!
Lupasin vuoden alussa itselleni että vietän jokaisen lapsen kanssa edes vähän laatuaikaa kahden viikon aikana. Toisin kävi.
Kolme lasta joista yhdellä murkku, viitosella ja kohta kaksivuotiaalla järkyttävä uhma. Olen koko ajan kärttyinen, väsynyt ja pinnani on lyhyt. Tuntuu kuin kaikki hoidettavat asiat kaatuisivat niskaan.
Mies tekee töitä 75% kotona, valvoo myöhään ja nukkuu pitkään.
Kun hän herää olen ollut jo ylhäällä 4-6h.
Omat unet jäävät pätkiin ja kokonaisaika muutamiin tunteihin.
Kärsin väsymyksestä johon uni ei tunnu auttavan, ainakaan tarpeeksi.
Tämä kirottu harmaus vaan pahentaa oloa.
Voin vaan kuvitella miltä elämämme kuulostaa naapureiden mielestä.
Pikkuisemme on osoittautunut ovelaksi, salamaakin nopeammaksi,
ketteräksi eikä esteet, turvalukot yms auta. Huomaan huutavani usein ja inhoan sitä!
Isovanhempia ei ole, ne tärkeimmät ystävät asuvat nykyisin pidemmällä.
Neuvolassapelkään mainita asiasta kun niin on peloteltu että jos ei jaksa niin lapset viedään
Pois. Rakkaus näihin omiin ihaniin, suuriin ihmeisiini ei ole kuollut, hävinnyt, muuttunut tai loppunut.
Vika on minussa eikä lapsissa. En tajua.
Olen aina ollut se supertehokas äiti joka jaksaa tehdä lasten kanssa, liikkua, mennä, leipoa jne.
Olen jotenkin tuuajolla, hukassa omassa elämässäni. Surullinen ja väsynyt.
Hei!
Hienoa, että jaoit huolesi tänne palstalle.
Huono olosi ei tee sinusta huonoa äitiä. Ei ollenkaan!
Olet paras äiti kaikista juuri sinun lapsillesi.
Sinulla on kyllä jaksamista kolmen lapsesi kanssa, eikä tilanteesi ole helppo.
Olisiko mitään keinoa saada miestä enemmän mukaan lasten kasvatukseen? Ja kodin arjen pyörittämiseen?
Väsymyksen ja uupumuksen voi näyttää ja sanoa lapsillekin ääneen, milloin on väsynyt tai ei jotakin jaksa.
Lapset kyllä ymmärtävät, ettei äidin väsymys ole heidän syytään, jos kertoo sen johtuvan liian vähästä nukkumisesta.
Kerrot olevasi pettynyt siihen, ettet pystynyt pitämään uuden vuoden lupaustasi. Kohta on jo taas uusi vuosi, joten aina voi tehdä uuden lupauksen. Jospa höllentäisit sitä aikajanaa siten, että lupaisit viettää laatuaikaa edes vähän kolmen kuukauden aikana. Ja aikaa tarvitset itsellesikin, muista se.
Ymmärrettävää on huoli siitä, että lapset vietäisiin pois, jos ongelmista puhuu esim. neuvolassa.
Rohkaisisin sinua kuitenkin neuvolassa puhumaan ja kysymään, mitä apua paikkakunnallasi olisi saatavilla tilanteeseen.
Lapsia ei huostaanoteta kovin kevyin perustein kuitenkaan.
Kerroit olleesi supertehokas, mutta olisiko mahdollista, että olisitkin nyt itsellesi vähän armollisempi?
Ja yrittäisit saada miehesi ymmärtämään sinun uupumuksesi sekä sen, mikä siihen on syynä.
Toivon valoa elämääsi ja jaksamista eteen päin!
Hei! Uskoisin että olet vain väsynyt. Soita kaupungin vaihteeseen ja pyydä ohjaamaan oikeaan tahoon ja kysy olisiko sinulle mahdollista saada kodinhoitaja tai perhetyöntekijä. Älä jää yksin vaan hae apua.
Hei!
Et ole huono äiti, tarvitset vain hengähdystauon. Itse saan hengähdystauon mm. siten, että käyn kerran viikossa kaupassa, jossa sitten vietän ihan rauhassa aikaa, sillä aikaa mies hoitaa lapset. Lisäksi kerran viikossa miehen pitää herätä ja hoitaa aamuaskareet ja minä nukun niin pitkään kuin haluan. Kannattaa siis sopia miehen kanssa hetket, jolloin sinä saat tarvitsemaasi omaa aikaa. Haasteellista se tietenkin on, kun aika on kortilla, mutta kannattaa siltikin. Lisäksi voisit sopia vaikka perhehetken kerran viikkoon, jolloin vietätte muutaman tunnin yhdessä perheenä, siihen löytyy helpommin aikaa yhdelle lapselle kerrallaan
Voimia!
Nuorin lapseni kilpaurheilee, ja tähän lajiin kuuluu testit jotka määrittelevät kilpailusarjan. Yhdestä testistä on jäänyt roikkumaan yksi elementti jota tarvisi nyt kipeästi päästäkseen tietylle tasolle. Lapsi kokee huonommuutta kun se ei meinaa mennä läpi vaikka harjoituksissa se menee hienosti.
Olen yrittänyt sanoa että hän on yhtä tärkeä meni testi läpi tai ei, ja hän ei ole huonompi muita urheilijana eikä ihmisenä. Toiset vaan onnistuu testeissä helpommin kuin toiset. Koen olevana huono äiti, kun en osaa tehdä enempää tässä tilanteessa. Ja olen miettinyt olenko jotenkin itse tehnyt jotain mikä aiheuttaa tälläisiä paineita. 😢
Saatuani heidät aikuisiksi luulin, että tehtävä on suoritettu. Olisi mukavia kahvihetkiä joskus kun ollaan samassa kaupungissa. He elävät omissa kaupungeissaan omien perheittensä kanssa. Tyttäret ovat nelikymppisiä, äiti 30 vuotta vanhempi. Miksi he kokevat itsensä lapsiksi, joilla on huono äiti?
He ovat olleet puoliorpoja pienestä saakka. Sekö oikeuttaa haukkumaan elossa olevan vanhemman, joka on tehnyt kuitenkin mitä on voinut? Pitänyt huolta, kouluttanut, luullut rakastaneensa. Pieleen meni kaikki, jos nyt saa niin negatiivista palautetta, ettei tiedä miten suhtautuisi.
Ehdottomasti ollaaan yleensä kaikki aikuisten lasten äidit huonoja. Näin se menee, myös oikeasti hyvät äidit ovat. Surullista. Mutta niin se menee. Itse olinkin monessa huono äiti, mutta jotain hyvääkin tuli tehtyä. Silti tyttären palaute on tosi huonoa.
Kun on äiti on maailman paras asia sinussa ja oikeastaan ei ole mitään syytä että olet huono äiti vain tarvitset apua arjessa ja puhua sinun lapsellesi asiasta totakai ne ymmärtää ja autaa piku hiljaa asia menee eteenpäin ja tärkeintä on että saat unta ja puhu miehesi kanssa tottakai hän ymmärtää voimia sinulle