Ompa jännä huomata, että kaikki tähän aiheeseen ja ongelmaan liittyen ovat poikia. Meilla on samanlainen tilanne 14 vuotiaan tyttäremme suhteen. Hän on kiva, ulospäin suuntautunut, urheilullinen (liikuntaluokalla), hyvä koulussa, mukana (mm.oppilaskunnassa). Näin kommentoivat myös koulutoverit viimeksi viimekeväänä. Silti hänellä ei ole lainkaan kavereita koulun jälkeen omalta luokaltaan. Kuulemma aika vähän myös koulussakin. Jotenkin vaistoan, että kaikki ei ole hyvin. Aion ottaakin nyt yhteyttä opettajaan. Illat menevät urheiluharrastusten parissa, tai lukien ja nestissä. Huolestuttavaa. Lohduttavaa oli, kun joku kirjoitti että asia oli helpottunut lukiossa. Toivossa on hyvä elää.
Joo, saman huomasin minäkin että aihe koskettaa enempi poikien vanhempia. Tosin poika tai tyttö niin eihän tuo nuoresta hyvälle tunnu. Meillä on myös 14-vuotias tyttö, ja oli jännä huomata että teillä on samnlaiset ongelmat kuin meidänkin tytöllä. Eli hänellä myös koulu sujuu, mutta kavereita ei tahdo olla. Harrasti ennen liikuntaa, mutta nyt ne ovat jääneet paitsi äidin kanssa käy ratsastamassa ja hoitamassa hevosta. Tallilla vaan ei valitettavasti ole ikätovereita kenen kanssa voisi olla. Koulussa hän joutui seiskan kevään alussa vaihtamaan luokkaa kiusaamisen takia ja uudella luokalla piireihin pääsy ollut hankalaa kun muiden kaveripiirit ovat jo muodostuneet niin vahvoiksi. Koulun jälkeen hänelä ei ole kavereita. Hän kävi asiasta viime keväällä kuraattorin luona kerran viikossa. Keskusteltuamme kuraattorin kanssa hän sanoi että tyttömme on ainoa lapsi ja hän on pannut merkille että on hieman muita ikäisiään kypsempi, joten tästäkin syystä kaveripiiriin pääsy voi olla hankalaa. Mekin olemme toivoneet mielessämme että jospa jatko-opiskelujen kautta avautuisi uusia kaverisuhteita. Kertooko tyttärenne teille yksinäisyydestään, meillä se tuntuu olevan vähän vaikeaa avautua. Toissailtana tosin päästiin kuulemaan ja keskustelemaan kun hänellä oli vähän mielipahaa asiasta. Olisi kiva kuulla lisää teidän tilanteesta ja vaihtaa vaikkapa mielipiteitä jos se vain olisi mahdollista vaikkapa näin netin välityksellä.
Surulliselta kuulostaa. Ei ole kokemusta tuollaisista. Minun lapsellani on muutama ”vääränlainen” ystävä josta olen huolissani. Mutta ymmärrän huolesi. On kuitenkin hienoa, että hänellä on vanhempi joka näkee lapsensa ahdingon. On niin paljon vanhempia jotka eivät tunne omaa lastaan, eivätkä näe mitään, tai eivät välitä. Lapsesi löytää vielä ystäviä ja tulee pärjäämään, koska hänellä on sinut ja sinun tukesi ja huolenpitosi. Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää ja jaksamista.
