Siirry sisältöön
Huolestunut äiti

Meillä on aina ollut lasten nukuttaminen aika työlästä. Lapset ovat nyt 7-vuotias (täytti juuri) ja 9-vuotias tytöt. Koska kolmas lapsi on tulossa ja koti ei ole kovin iso eikä äänieristetty, olemme opettaneet tyttöjä menemään nukkumaan yhdessä, mikä heille mielellään sopiikin.

Uni ei kuitenkaan tule lapsille, vaan he riehuvat makuuhuoneessa yhdessä. Kun asiaan puuttuu, he huutavat, ettei vanhempi saa tulla. Lopulta on pakko mennä nukuttamaan. Meidän pitäisi päästä aamulla töihin, mutta heillä on joululoma. Nuorempi syöksyy lattialle kiljumaan, estäen vanhempaa fyysisesti tulemasta väliin (heillä on 160 cm yhteinen sänky). He saattavat mennä muihin huoneisiin itkemään. vanhempi repii estääkseen nostamasta nuorempaa takaisin sänkyyn.

Tilanne on niin kauhea, etten päässyt tänään edes töihin ajoissa aamulla, koska menin niin kierroksille enkä itse saanut unta.

Lapset valittavat, ettei uni tule. Autamme lukemalla satuja, kuuntelemalla rauhoittumismeditaatiota, hieromalla tai laulamalla, mutta lapset eivät ole viime aikoina halunneet sitä. Toisaalta tämäkään ei ole helppoa, sillä nukuttamiseen voi mennä 1,5 tuntia, mutta sentään pääsen aamulla töihin.

Päivällä lapsia on väsytetty rajaamalla ruutuaikaa, viemällä luistelemaan, uimaan ja vaatimalla heitä perinteisesti leikkimään pihalla.

Aamulla käytiin läpi perheen iltasäännöt (pistin miehen lukemaan ne, kun olin itse niin vihainen):

Totellaan vanhempia
Mennään ajoissa nukkumaan
Hiljaisuuden jälkeen ei saa häiritä muita puhumalla ja nauramalla
Vanhemmat auttavat, jos ei saa unta
Rauhallinen lepääminen auttaa myös, jos ei saa unta
Nukutaan sängyssä omalla tyynyllä
Jos ei rauhoituta, vanhemmat saattavat laittaa eri huoneisiin nukkumaan (huoneet riittävät huonosti tähän, mutta nippa nappa)
Aamulla pitää herätä kouluun ja töihin
Vanhemmat ottavat pelit ja tavarat pois, jos ei uskota. (Saa takaisin, kun alkaa mennä ilman härdelliä nukkumaan)

Lasten mielestä säännöt olivat huonot, ja he kiljuivat ja lallattelivat päälle, kun niitä luettiin. Selitimme molemmat että on tärkeää, että menemme ajoissa nukkumaan, jotta kaikki saavat tarpeeksi unta ja voivat hyvin seuraavana päivänä. Lopulta hermostuin ja sanoin lapsille, että olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni työpaikkani ja minun on päästävä sinne. Jos kouluun ei mennä, lapsi voi joutua koulukotiin, ja sinne ei saa ottaa omia tavaroita. Lisäksi, jos vanhemmat menettävät työnsä ja joudumme vaikka isovanhempien mökille asumaan, ei sinne saa ottaa omia tavaroita. Lisäksi tädit ja sedät tulevat sinne milloin haluavat (eivät pidä näistä kullannupuistani). Tämä ei auutanut kunha paukttelivat ovia ja reihuivat. Sanoin myös että härdelli on jatkunut useamman illan ja minulta pitää pyytää anteeksi. Päätin juuri pitkän sairaslomani (se olisi jatkunut vielä pari päivää mutta ajattelin että jaksa töissä jo) ja omakaan jaksaminen ei toisaan ole huipussaan. Sairasloman keskeyttäminen lieni virhe mutta onneksi tämä on lyhempi viikko.

Mitä seurauksia muista vanhemmista voisi riehumisesta olla?
Nkutus ei aina ole häirinnyt näin paljon se on ollut myös yhteinen hetki lasten kanssa, toisaalta he eivät antaisi vanhempien auttaa nukahtamisessa. Miten aikaisin rätti väsyneet lapaset kehtaa aamulla herättää? Normaaliin kouluaikaan? Sekin tulee ihan kohta vastaan

Vastaa aiheeseen: Nukkumaan meno

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös